Mopsi's

Näytetään bloggaukset kesäkuulta 2009.

Heavy weigth

Oon lihonnu kolme kiloa muutaman kuukauden aikana. Ei hyväksyttävä. Tosin olen syönyt JOKA päivä jotakin makeaa ja latkinut energiajuomiakin. Nyt taas vieroittanut itseni irti kofeiinista.

Aika alkaa siis taas hieman muuttaa ruokailutottumuksia (meanin' syödä vähän vähemmän muuta ja enemmän hedelmiä) ja päästä irti sokerista (joka addiktoi aika tehokkaasti).

Ei mitään monimutkaista tai vaikeaa, mutta kun tuo paino ja psykologia on niin läheisissä tekemissä pääkopassani, niin täytyy vähän kieli keskellä suuta toimia tässä, että pysyy balanssi elämässä.

Hedelmiä nyt sitten ostin. Taannoin tekemiini pasteijoihin, jotka epäonnistuivat huomattavasti (tee AINA koe-erä, AINA), valmistamani täyte (raastettua ja paistettua sipulia, porkkanaa ja paprikaa maustettuna yrteillä, valkosipulilla ja pippurilla) osoittautui myös hyväksi kokojyväpatongin täytteeksi. Siitä lounasta loppuviikolla. Miksi ihmeessä tuon selostin?!

___

Ruisleivän olen jättänyt ruokavaliostani pois. Lieneekö laajemminkin yhteydessä vatsani happojen toimintaan (joiden vuoksi onkin lääkäriaika taas kerran, tosin mukava ja pätevä lääkäri on), mutta vatsani on aika ilmaa tuottavaa sorttia. Syitä voi olla monia toki, mutta ruis on ainakin ruoka-aineista selvä.

Harmi sinällään, koska rakastan ruisleipää ja ennen kaikkea jälkiuunileipää. Noh nyt kun tiedän, että sosiaalinen elämäni on pari päivää hiljaista, niin herkuttelen ruisleivällä :)

___

Saan taas pienestä sivuduunistani, joka minun piti jättää valmistumiseni jälkeen, pienen palkankorotuksen. Tai no ei niin pienikään suhteellisesti ottaen (noin 10 %). Luvut vain ovat pieniä :)

Hommaa on vaikea jättää, koska siitä maksetaan hyvin olemattomasta työstä ja toisaalta se on ainoa vakituloni nyt ja lähitulevaisuudessa. Palkalla ei elä, mutta rahaa se on sekin. Kuitenkin 5000 euroa vuodessa, nyt korotuksen jälkeen. Hyvä summa sinällään, ottaen huomioon, että työ vie matkoineen noin 2,5 h viikossa, josta matkat 2 h :D. Tuntipalkka on siis urakkaluontoisesta duunista noin 160 € brutto :P.

Ja toisaalta, duuni on kotikaupungissa, joten tulee sinnekin mentyä katsomaan perhettä samalla. Mikäs siinä ollessa.

___

Mitäs juhannussuunnitelmia on Turkulaisilla tai Turussa olevilla Ranneliikkeeläisillä? Poikaystävän kanssa on suunnitelmissa vain grillata (ulkona mielellään) ja pitää hauskaa. Emme vastustane hyvää seuraa :)

___

Pride on ristissä keskiaikamarkkinoiden kanssa. Ärsyttää, koska kaksi tuttua on kiinni markkinoissa, eivätkä pääse prideen ja koska haluaisin myös markkinoilla käydä. Piknikille kyllä menen, sen on tuo meidän perheen neiti päättänyt minun puolestani (<3).

___

Tilasin sitten ulkoisen kovalevyn. Saan sinne kaikki tarpeelliset tavarat kuormittamasta kannettavaani, jonka kovalevy on nyt täynnä. Olen katsellut saamiani stargate-jaksoja (joojoo, pidän skifistä, liittyy teemaan pakenen todellisuudesta mielikuvitusmaailmaan, vrt. edelliset bloggaukset...) nyt monena päivänä. Vielä olisi noin 114 tuntia katsottavaa :).

Hauskana yksityiskohtana sarjan tekijät ilmeisesti olettavat katsojakunnan olevan jotain muuta, kuin sisustuksesta kiinnostuneita. Bongasin hienosta top of the line avaruusaluksesta IKEAN valaisimet :D


Stippa

Hain taas tänä vuonna stipendejä. En saanut sitä kivaa, jonka sain viime vuonna (ja helvetin hyvä et sain, ku tuli kiva kasa rahaa olosuhteista johtuen, tänä vuonna varmasti murto-osa siitä mitä viime vuonna).

Tuli kuitenkin Opettaja Jaakko Herman Niemelän stipendirahastosta 130 €. Piristää toi päivää, kun on ensin maksanut laskuja 1300 eurolla...




Secrecy

I'm thinking of turning my address and phone number classified, so they are not so easily aquired by every weirdo parent of a student of mine.

The question I ask is does any one have any experience of the process itself in general and specifically the downsides of people not being able to easily find out your address for example.

Anyone?


Beer powerd thinking - nothin' better than that?

My neck aches...too much slouching on the sofa watching science fiction series I loved as a teenager...but the memories are worth it, late nights spent watching stargate and other nonsense tv-series :)

___

Beer affects your thinking differently than wine. You effectively become stupider the more beer you consume. Under the influence of wine I'm far more capable of thinking rationally. For instance, if there is a protective fence it most likely is positions for a reason and going over it might be risky. But when all beered up, you don't really care about such miniscule trivialities. When one finally reaches the end of the slide down a rocky, hard, wet and muddy slope, some questions of one's reasoning become more relevant :)

...but I'm still alive AND the idea was my boyfriend's! I have a picture to proof his guilty...:P

___

We've been drinking heavily, some might say, for the past three nights and we've had a hell of great time doing so. The city has shown new aspects of it self, ones that are hard to find when enjoying wine in a descent manner at home with something nice to go with it. Take a twelve-pack of beer and travel the back allies and parks and gulp down a bottle in every new destination. That way you can experience new sides of your home town/city. And as a bonus, the more beer you drink, the more interesting the next place is going to be in all likelihood. Beer-powered excursions :)

...but it is to be rememberd that beer equals dumbness...

___

Neck still aches...

___

Sometimes when you screw up well enough the pissed-off feeling turns around to amusement.

___

In the lack of any new notes I haven't touched my piano for a while. I have though made a small composition of my own. It still needs work and isn't very interesting to the listener. But I need to keep my musical brain active so there are no long periods of time without producing music :)

___

You see these tragedies quite often, especially around holiday times. In the minds of those who have dropped the holy ale the accident at the moment must have had the same affect as the Titanic had on its contemporary: devostation when something unreversable happens (and the stores are already closed...).

And I emphasize that this case portrayed in the picture is NOT, I repeat NOT something that has happend to me ;) (I don't screw up like that...)


About time

A nice steel watch, Seiko Kinetic in label, expensive as well. In every respect a nice piece of machinery for measuring...yes, what?

I watched a minute go by. One hand traveling around the clock table second by second. Before I knew it, a minute had passed serenly.

What had actually happened? Nothing? Something?

Time in it self is a concept to which I have no expertise to comment on, neither to it's philosophical nor physical nature. Still time determines everything in our lives.

A question asked by many is what time is. All I can say, it's something that controls, well, everything.

Someone might say that nothing actually happened within that minute I just sat on my sofa and watched the second hand turning. But indeed something happened. Weirdly enough we can never stop our brain from collecting and analyzing information. The brain goes on, even though we stop our physical activity.

What I know is that the minute is gone but it isn't. Though I thought I had done nothing with it, with the time I spent sitting, I actually did, or my brain did. So I conclude that even thought we might think we're not using our time properly or efficiently enough, we can't waste it. Something always comes out of passing time.

Or I'm just wasting my time writing this :)



Where did -83 go?!

Siis milloin kaikki aikuisetkin miehet ja naiset alkavat olla minua nuorempia?!

Kaikki vastaantulevat ovat jotain -85 tai -89 tai luoja -91 :S

Muistan ajan, jolloin oma vuosilukuni oli "nuori". Nyt se on jo "aijjaa, nii vanha".

Tosin ilokseni lapset, joiden parissa työskentelen, ovat täysin kykenemättömiä arvioimaan ikää. Olen vuoroin 18-vuotias, vällillä 22-vuotias. Joka tapauksessa aina "kauheen vanha sä varmaan oot" :)

Nooh, jos nyt implement (vittu ku tulee enkuksi eka sanat mielee...)....jos nyt siis käytetään positiivista ajattelua, nii mitä vanhemmaksi tuun, sitä enemmän on nuorta miestä markkinoilla. Tosin, sitä enemmän rahaa tarvitaan niiden nuorten miesten vokotteluun. Rypyt=more cash in the bank needed in order to...