Mopsi's

Kaikki muut nukkuvat talviunta. Minä en osaa nukkua.

- Muumipeikko Taikatalvessa

Sekoan.

On ollut ennenkin olo, ettei jaksa. Nyt on oikeasti sellainen olo, ettei jaksa.

Jotenkin sellainen olo, että masennus alkaa, kuten muutkin tunteet, manifestoitua jo fyysisesti. Olen väsynyt, vihainen, turhautunut, hengitykseni sekoaa hetkittäin, ahdistaa niin paljon, että yritän purkaa sitä fyysisesti johonkin, tärisen, olen itkuinen jne.

Suomalaisittain kuuluisi (vieläkin) vähätellä oireita, mutta alan haluta luovuttaa. Siis todeta, etten jaksa ja antaa jonkun kantaa.

Aloitin kesätyöt. En tiedä, jaksanko oikeasti. Siis ennen ei olisi tullut mieleenkään luovuttaa. Nyt en vain tiedä. Mitään ylimääräistä ei saisi tulla nyt. Epävarmuutta riittää muutenkin. En edes tiedä, missä tulen asustelemaan tämän ajan.

Kaiken lisäksi kävelin tätini luo tunnelmaan, jossa serkkuni kaveri on vähän aikaa sitten kävellyt junan alle ja soittanut viimeisen puhelunsa juuri ennen serkulleni. Kokisin myötätuntoa, jos jaksaisin. En jaksa. Sen sijaan ahdistaa keskiluokkainen läpätys siitä, että miten joku niin tunnollinen ja fiksu voi tehdä tuollaista.

Ymmärrän liian hyvin, liian hyvin. Ymmärrän täysin, miten ihminen, jonka asiat ovat kohtuu hyvin eikä elämä ole umpikujassa (jos se nyt koskaan on), voi päätyä päättämään tietoisuutensa olemassaolon. Ymmärrän täysin.

Itse rakastan elämää, ja nykyään poikaystäväänkin, niin paljon, etten kai kykenisi itseäni tappamaan. Sitä paremmalla syyllä ihmettelen, että miten puran tämän oloni?!?!?