Kävin lauantaina katsomassa Les Miserables'n Åbo svenska teaterissa. Suurta draamaa, syviä tunteita. Pidin kovasti. Kyyneleet valuivat, toivottavasti niiskutus meni nuhan piikkiin.
Kävin Vinokinossa pe, la ja su. Perjantaina katsoin argentiinalaisen söötin mutta hieman pitkäveteisen rakkaustarinan Plan B. Lauantaina oli vuorossa lyhytelokuvakooste, joka oli ajoittain käsittämätön. Sunnuntain kruunasin karhuelokuvalla BearCity, joka oli hauska ja voimaannuttava.
Tapasimme parin entisen opiskeluaikaisen kämppiksen kanssa pitkästä aikaa. Käytiin siinä sitten läpi parisuhteitamme, avioerojamme, töitämme ja kaikkea muuta keski-ikäisten miesten elämään kuuluvia seikkoja. Minä siinä sitten Pippurimyllyssä GT:tä alkudrinkkinä kulautellessani loihin lausumaan, että olen homo. Maa ei järissyt, kalliot eivät haljenneet eikä temppelin esirippu revennyt kahtia.
Olen avioliitossa vastakkaista sukupuolta edustavan henkilön kanssa. Heteropuolisoni tietää, etten ole hetero. Meillä on yhteinen yhdeksänvuotias lapsi.
Olen viime aikoina miettinyt, tarvitseeko tai pitääkö minun kertoa lapselleni, etten ole hetero. Riittääkö, että olen hänelle hyvä isä ja emme välitä hänelle käsitystä heteroseksuaalisuudesta normina.
Tarvitseeko lapsen tietää vanhempansa potentiaalisesta käyttäytymisestä jossain toisessa elämäntilanteessa. Ei kai heteron odoteta kertovan lapselleen, että tuntee seksuaalista vetovoimaa myös naapurin äitiin. Toisaalta tasa-arvoinen yhteiskunta tulisi konkreettisemmaksi jos homoseksuaalisuus olisi tietoisesti osa omaa perhettä. Toisaalta ja toisaalta.
Mutta olenhan muutenkin siinä kaapin ovella keikkumassa.
Labour valitsi johtajakseen Edin. Hyvä niin, saapa nykyhalitus hallita rauhassa. Ja onhan Ed se kivemman näköinen veli.
Hannu Jouhki puhuttaa kotisosialidemokraattejamme kirjallaan Demari ajaa bemarilla. Tämähän on se sama Hannu, joka kirjoitti Pentti Holapan kanssa kirjan Mies miehelle. Olen vähän ihastunut tähän Hannuun.
Kävin Milanossa kokouksessa. Kaupunki ei vastannut korkeita odotuksiani. Vertasin sitä edellisen viikon Pariisiin, joka kyllä voitti kaikilla mittareilla.
Paikallinen katedraali, Duomo, oli hengästyttävän kaunis ulkoa, synkkä sisältä. Sen katolla ei kannata käydä.
La Scalassa kuuntelin Tilaisuus tekee varkaan - oopperan. Tylsähkö. Paikkani oli viidennessä kerroksessa.
Käytän vapaa-aikaani ammattiyhdistystoimintaan. Liitossani on syksyllä tulossa vaalit. Kaltaiselleni konsensushenkiselle ihmiselle on kovin hurjaa seurata käynnissä olevaa taistelua vallasta ja sen ilmeisesti mukanaan tuomasta loistosta. Monissa ammattijärjestöissä todelliset valinnat tehdään kabineteissa ja se taitaa houkutella tietyn tyypistä väkeä mukaan, valta on helppo betonoida, jäsenten vaikutusvalta on lähes olematonta. Olenko minäkin siis tietyn tyyppinen henkilö, iiiik.
Minusta Sverigedemokraterna-puolueen puheenjohtaja Jimmie Åkesson on cute: panisin. Tämä ei ole poliittinen kannanotto. Olen tietysti tiukasti Allianssenin riveissä.
Sunnuntaina kokouksen jälkeen oli vielä reilu tunti aikaa ennen lentoasemalle lähtöä. Menin Montparnasse'n hautausmaalle. Ehdin bongata Jean-Paul Sartren ja Simone de Beauvoirin sekä Marguerite Durasin haudat. Baudelaire'in haudan etsiminen jäi kesken.
Olen ollut sitä mieltä, että lentäminen Turun ja Helsingin välillä on ympäristörikos. Viime yönä istuin puoli yhdestä kolmeen linja-autossa mainittujen kaupunkien välillä. Joka paikkaa kolottaa ja väsyttää. Eläköön liityntälennot!
Kokouksen jälkeen kävin tepsuttelemassa Pariisin homopaikoissa:
Le Carrefour: mukava terassi kaupungintalon kupeella.
Le Cox; epäviihtyisä, meluisa, vähän tuoleja, betonilattia.
Open bar: suosikkini, muistutti kovin Kööpenhaminan Oscar's'ia, söötit tarjoilijat.
Feeling bar: pieni pistäytymispaikka, vanhanaikainen vessa.
Le Raidd: steriilihkö, kova musiikki, dark room, tarjoilijoilla erittäin avonaiset t-paidat.
Le Voulez-vous: hiljainen musiikki, kakkossuosikki.
Koska olin liikkeellä happy hourin aikaan, katsoin parhaaksi palautua tässä vaiheessa hotelliin. Moni paikka jäi katsastamatta.
Paluumatkalla poikkesin La Coupoliin syömään. Söin avocado-parmesaanisalaatin, tartarpihvin ja huuhtelin ruuat champagnella. Rupattelin vieressäni istuvan pariskunnan kanssa: seitsenkymppinen englantilaispuuma ja kolmikymppinen afrikkalaismies. Upea palvelu.
Sikarin jälkeen on nyt aika nukahtaa.
Pariisissa. Päivän kokous takana. Ranskalainen kokoustila ei ollut suomalaista kummempi.
Eilen illalla päivällistimme Le ciel de Paris - ravintolassa. Se sijaitsee rakennuksensa 56. kerroksessa täsmälleen Eiffel-tornia vastapäätä. Kuvailemattoman ihana näköala, Pariisi jalkojesi juuressa. Tiesittekö muuten, että Eiffel-tornilla on myös bling, bling-valaistus.
Päivällisen jälkeen urakoin kulttuurihistoriasta tuttuja kahviloita: Le Dome, Le Coupole, Le Select, Le Rotond. Ne kaikki sijaitsevat samassa risteyksessä hotellimme kupeella.
Kolmatta kertaa tällä viikolla palaamassa kotiin luottamustehtävästä Helsingistä.
Ärsyttää ihmiset, jotka aiheuttavat ruuhkia junan käytävällä, koska eivät lue ohjeistusta ovien pielissä. Ärsyttää myös tunnelit, joiden takia kirjoitan tätä toista kertaa.
Syksyllä viettänyt poikkeuksellisen useita rapujuhlia. Muinaisten ainejärjestöjen ja osakuntien laulukirjoilla on ollut kysyntää.
Champagnepöhnässä Helsingin rautatieaseman baarin takia.
(Martin, se Sussen ovella mainostamani lause sinulle ei enää seuraavana aamuna tuntunutkaan niin huikealta, joten jätän sen kirjaamatta tänne.)
Huomenna Pariisiin kokoustamaan.