Kulissin takaa

Nukahtamislukemisenani minulla on ollut viime aikoina Tukholman yliopiston klassisen kreikan professorin Eva-Carina Gerön kirja Grekiska-språket, kulturen, myterna.

Meidän ei tule tyytyä syyttämään tämän päivän nuoruuden ja ulkokuoren palvonnasta amerikkalaisuutta vaan sormi on syytä suunnata klassiseen kreikkalaiseen kulttuuriin.

Kreikkalaisessa kulttuurissa eli hyvin vahva fiksaatio ihmisten ulkonäköön ja vieläpä siten, että kaunis ulkonäkö kuvasti älykkyyttä , onnea ja menestystä. Toinen fiksaatio oli nuoruuteen, mistä parhaiten tunnemme sen homoeroottisen ulottuvuuden.

Alkaios kirjoitti vuonna 600 ekr (oma käännös Gerön ruotsinnoksesta):

Sääresi, Nikandros, alkavat tulla karvaisiksi,
ja varo ettei niin käy takapuolesi kanssa, huomaamattasi!
Voit yhtäkkiä havaita olevasi ilman rakastajia.
Varaudu jo nyt nuoren suloisuutesi peruuttamattomaan katoamiseen!

Luin venäläisen Viktor Jerofejevin kirjan Hyvä Stalin.

Kirja kertoo neuvostoliittolaisen suurlähettilään pojan kasvutarinan toisinajattelijakirjailijaksi.

Mielenkiintoista saada kurkistaa neuvostoyläluokan maailmaan ja venäläiseen sieluun.

Töiden jälkeen hiippailin Akateemisessa. Ei ollut tarkoitus ostaa mitään. Tulin kuitenkin ostaneeksi Paavo Lipposen kirjan Järki voittaa.

Sepä olikin yllättävän mielenkiintoinen kirja. Intelligentin ja kosmopoliitin filosofin synteesi isänmaan historiasta ja identiteetistä. Selkeä näkemys, räväkkä sanan käyttö. "Rentoa brittityylistä tai newyorkilaista, mantroista vapaata herjan heittoa tai ranskalaista älymiekkailua."

Kahdessa asiassa olen Lipposen kanssa eri mieltä. Minulle sota ei ole suomalaisten identiteetin perusta enää kuten hän esittää. Minusta suomettumisen ajasta pitää puhua kriittisesti ja sitä pitää tutkia toisin kuin Lipponen kirjoittaa. Samaa mieltä hänen kanssaan olen siitä, että kansan syvät rivit eivät suomettuneet. Jonkinlaisen haavan suomettumisen aika on minusta kuitenkin jättänyt suomalaiseen sieluun ja se näkyy sosiaalisena ja kulttuurisena käpertymisenä sisään päin.

Paljon kirjoitettu intellektuellilista on vain pieni osa kirjaa, ei suinkaan se oleellisin.

Odotan malttamattomana lisää!

Taustaksi kerrottakoon, että pidin Lipposta kovasti arvossa vuoden 2006 presidentinvaaleihin saakka, jolloin hän puhui täysin käsittämättömiä Natosta. Ymmärrän sen poliittisena taktiikkana mutta en anna anteeksi.

Parhaimmin mieleen jääneet tähän mennessä:

Venäjä
Ruotsi
Israel
Latvia

Kävin erään yhdistyksen kutsumana päivällisellä ravintola Linnankatu 3:ssa. Alkuruuaksi scampivarras, chili-mango-mousse ja salaattia. Pääruuaksi maitovasikan karetta, tummaa valkosipulikastiketta, vuohenjuustovoita ja lämmintä perunasalaattia. Jäkiruuaksi fenkolijäätelöä ja appelsiini-suklaakakkua. Hyvää italialaista punaviiniä. Sikari.

Seuraavana aamuna särki päätä niin vietävästi, että pääsin töihin vasta yhdeksitoista. Nyt voin siis laittaa päihdekyselyssä rastin kyllä-ruutuun kysyttäessä, vaikuttaako alkoholin käyttösi työhösi.

Olen Raamatun David
Olen ballerina.
Olen lentäjä.
Olen Donny Osmondin salainen rakastaja.
Olen fetissikuningas.
Olen Fidel Castro.
Olen hamaslainen.

Kaiken kertoo Facebook: "Facebook on sosiaaliselle elämässä samaa kuin masturbaatio seksielämälle".

Olen hyvällä tuulella. Aurinkoinen ja kylmä aamu. Eilen illalla meillä oli kylässä pari vaimoni liettualaista työtuttavaa. Mukavia ihmisiä, naurua, vahvoja mielipiteitä. Yö tukkina.

Enköhän keksi jotain ruikuttamista päivän mittaan.

Joku voisi luulla havaitsevansa kohtalon ivaa siinä, että sosialidemokraattisen puolueen entisen puheenjohtajan kaunakirja julkaistaan samana päivänä kun juhlimme punakapinan kukistamisen yhdeksänkymmentävuotispäivää. Koska kyseessä on kuitenkin Paavo Lipponen, kyseessä on tuskin kohtalon iva tai edes sattuma.

Lipposen kanssa olen samaa kaunaista mieltä "professori" Heikki Patomäestä. Hänen juttujaan lukiessaan ja kuullessaan ihmettelee, kuinka helposti politiikan tutkimuksesta saa tehtyä oman ideologian julistamista. Siihen kiinnitän luonnollisestikin erityistä huomioita, koska hänen ideologiansa ei ole sama kuin minun.

Lipposen kanssa kuulumme näköjään sekä Jörn Donner että Matti Klinge - fan clubeihin.

Töissä kävi tänään hollantilaisia yhteistyökumppaneita. Mukavia, avoimia, kiinnostuneita, puheliaita.

Tuli mieleen viime viikkoiset tanskalaiset.

Tanskalaiset ja hollantilaiset ovat jotenkin samanoloisia ihmisiä (siis tietenkin ihan jokainen).

Maissakin on samanlaisuutta: vähän maata, tiheässä väkeä, vapaamielisyyttä, kauppaa, merenkulkua, kummalliset kielet. Molemmissa on myös viime aikoina kompuroitu maahanmuuttajien kanssa.

Kymmenen minuuttia sitten talomme pihalla alkoivat pihatalkoot. Minä lintsaan niistä. En ole koskaan aikaisemmin lintsannut pihatalkoista. Omatunto kolkuttaa.

Aion ottaa kainalooni viikonvaihteen Financial timesin, jossa oli juttu pinkeistä kiinteistömarkkinoista, ja uusimman Gay timesin ja kellahtaa sohvalle lukemaan.

Ala-asteen toisella luokalla uskonnon tunnilla opetettiin omastatunnosta, että se kolkuttaa, jos tekee jotain väärää. Viittasin ja pyysin opettajalta lupaa mennä vessaan vaikka minulla ei ollut vessahätää. Mitään kolkutusta ei kuulunut. Vessassa piirsin seinään tuhman kuvan. Edelleenkään ei kuulunut kolkutusta. Tulin oikein kovaan sielunhätään ja ajattelin olevani jo niin paatunut, ettei omatuntoni enää toiminut.

=====

Hät'hätää sain FT:n jutun luettua (ytimenä se, ettei ole yhtenäisiä homojen asuntomarkkinoita,tietenkään), kun jo raahauduin lapion varteen pihalle. GT odottaa tuossa vieressä.