Kävin lauantaina Helsingissä kokouksessa. Kokoustimme viihtyisässä Aleksanteri-hotellissa vanhan oopperatalon vieressä. Vanha oopperatalohan kantaa hotellin kanssa samaa kansamme syvästi rakastaman keisarin ja suuriruhtinaan nimeä. Lounas hotellin Fransmannissa oli maukas S-etukorttisuudestaan huolimatta.
Menomatkalla sattui hassu juttu. Junan lähdettyä Pasilasta sen vauhti hiljeni ja se pysähtyi kokonaan. Aamuhämärässä yritin löytää kiintopisteen ulkoa määritelläkseni sijaintimme siinä onnistumatta. Eräs matkatoveri nousi ylös, pukeutui ja meni junan eteiseen. Yhtäkkiä näen hänet hämmästyksekseni junan ulkopuolella. Kurkotan nähdäkseni paremmin ulos. Ja arvannette hämmennykseni kun huomaan junan seisovan asemalaiturissaan. Pomppaan ylös, eräs rouva kyselee, olemmeko perillä, myönteisen vastaukseni jälkeen muut matkustajat pomppaavat ylös ja poistuvat vaunusta naureskellen. Juna tuli asemalle niin pehmeästi, ettemme tajunneet sen tulleen perille. Perinteinen loppujarrutus jäi kokonaan pois. VR näyttää oppineen hotellimatkastaan.
Iranilainen vitsi eilen televisiossa kuultuna:
Mies törmää hotellin käytävässä vahingossa neitoseen.
Mies loihee lausumaan: "Mikäli sydämenne on yhtä pehmeä kuiin rintanne, tahtonette suoda minulle anteeksi".
Neitonen vastaa. "Mikäli peniksenne on yhtä kova kuin kyynärpäänne, asun huoneessa numero 110".
