"Uneliaan" homppelin päiväkirja

Minua häiritsee yksi juttu. Nimittäin aamulla herätessäni mieleeni vain putkahti joku texasilainen mies, joka on jostain elokuvasta tai todennäköisimmin sarjasta. Ongelma on vain se, että en millään saa päähäni, että mistä sarjasta on kyse. Ensin mieleeni tuli Täydelliset naiset, mutta pikaselaamalla IMDb:tä en löytänyt ketään vastaavaa. Ulkonäöllisesti lähinnä oli se Gabriellen pormestarimies. Mutta tämä mieleni "kummajainen" puhuu oikkeen levveetä texassii ja on vähän tanakampi. Sinänsä sopisi hyvin Gabriellen mieheksi, kun muistan, että jotain hämäräperäistä siihen liittyi.

Outoa, miten näin mitätön pikkuasia voi häiritä näin paljon!

Vihdoinkin saatiin joku asunto, mutta siinäkin vapautuminen vasta 1.9. Mutta parempi sekin kuin ei mitään. Ja paikkakin vaikuttaa ihan mukavalle, Oulunkylä nimittäin. Vuokra on ihan kohtuullinen ja siihen kuuluu sähkö, vesi ja netti. Oikeastaan ainoita huonoja puolia on se, että ei ole pesukoneille paikkaa. Pitää käyttää siis talon omaa pesulaa ja alkaa taas tiskaamaan tiskit käsin. Mutta eiköhän senkin kestä. Jospa siellä selviäisi sentään opiskelujen ajan.

Linja-autokuskilla meni perjantaina hermot yhden rollaattorimummon takia. Sillä mummolla oli selvästi vähän häikkää päässä ja muutenkin aika huonokuntoinen ja sillä kesti tosi pitkään nousta linja-autosta (vähintään viisi minuuttia) vaikka siinä oli kolme rouvaa auttamassa sitä. Ja aikaisemmin se mummo kävi rollaattoristaan hakemassa ostamiaan mansikoita ja jätti sen rollaattorinsa keskelle bussin käytävää. Ja kaiken muun lisäksi siinä rollaattorissa oli tosi huonot jarrut ja se puokkoili ympäri bussia. Mutta siis se bussikuski aloitti hirveän papatuksen sen jälkeen, kun se mummo oli vihdoinkin saatu turvallisesti ulos. Aika outoa oli, kun me oltiin ainoat matkustajat. Mutta olihan se bussikuski kyllä kieltämättä oikeassa. Semmoisten mummojen pitäisi käyttää Palia, joka soitetaan hakemaan ja maksaa saman verran kuin normaalitaksalla Kuopionliikenteelläkin.

Uppista! Satuin pääsemään sisälle erääseen ammattikorkeakouluun opiskelemaan sairaanhoitoa! :) Olen parina viime päivänä ollut onneni kukkuloilla.

Muistinko sanoa, että koulu on Helsingissä? En varmaan... Siinäpä se ongelma tavallaan onkin. Puutarhurikoulun olen totaalisen valmis jättämään taakseni. Ei ole todellakaan minun juttuni se ala. Harrastuksena mainio, mutta muuten ei minua varten. Itse ongelman muodostaa muutto. Nimittäin satun istumaan parin paikallisen yhdistyksen hallituksissa. Mutta eihän sille mitään voi. "Pakko" meidän on sinne Helsinkiin muuttaa, kun olen halunnut opiskella sairaanhoitajaksi jo kauan. Enhän minä arvannut, että tällainen tilanne tulee eteen. Totta kai odotin ja toivoin sisään pääsyä, mutta viime syksynä (kun hallituksiin tulin valituksi) minulla ei ollut hajuakaan tulevasta. Enkä todellakaan ala lykkäämään opiskelua parin yhdistyksen takia!

Yksi ongelma - tavallaan - on se, että mistä saa asunnon. Olen pistänyt jo hakemuksia vähän joka puolelle, niin jospa jonkun saisi jostain. Mutta sellaisen periaatepäätöksen olen tehnyt, että ihan minne vain ei kyllä tulla muuttamaan! Voi kuulostaa nirsolta, mutta kaikkein ankeimmat lähiöt eivät ole minun juttuni.

Tänään leikkasin töissä lähes koko päivän ruohoa. Työpaikan kaikki ruohonleikkurit on ihan outoja. Kaikki ovat tajuttoman kovaäänisiä ja muutenkin ihan erilaisia, kuin ne, joita olen aikaisemmin käyttänyt. Ensin käytin varmaan 20 vuotta vanhaa leikkuria. Siinä oli kaasu ja ohjaus tosi löysiä. Ja muutenkin se oli ihan omituinen. Ja kamalan epämukava. Minun olisi pitänyt olla ainakin 15 cm pidempi, että olisin saanut edes kohtuullisen hyvän asennon. Senpä takia minulla nyt onkin selkä ihan kipeä.

Toinen leikkuri, jota käytin oli sauvaohjattava. Meni jonkun aikaa, ennen kuin opin kunnolla käyttämään sitä. Sitä kun ohjataan sauvoilla, toisin kuin "perinteisiä" ruohonleikkureita. Ja niissä sauvoissa on semmoinen juju, että niillä ohjataan oikeastaan renkaita. Eli, jos haluaa kääntyä oikealle pitää työntää eteenpäin vasemmanpuoleista sauvaa ja niin päin pois. Törmäsin alussa puuhun, kun en oikein ollut vielä sisäistänyt sen vehkeen sielunelämää. Puuparka sai pienen kolhun. Toivotaan, että se paranee.

Työpäivän jälkeen hiukset ja olkapäät oli ihan lehmusten sokeriliemen peitossa, kun ruoho piti leikata puiden altakin. Joka paikka oli ihan tahmeana. Mutta kaiken kaikkiaan töissä oli ihan mukavaa.

Tänään oikeusasianainen antoi päätöksensä siitä homomiesten verenluovutuskiellosta ja minun mielestä se päätös on huono. Onneksi hän kuitenkin kiinnitti huomiota siihen, että SPR puhuu koko ajan homomiesten verenluovutuskiellosta, mikä viittaa verenluovutuskieltoon seksuaaliseen suuntaumuksen perusteella. Olen itsekin lähettänyt Punaiselle ristille palautetta samasta asiasta (n. vuosi sitten) ja sain vain todella tylyn vastauksen, jossa ei edes vastattu siihen asiaan, mitä oikeasti sanoin. Puolusteltiin vain sitä verenluovutuskieltoa. Koko tämä asia tuntuu olevan Punaiselle ristille joku pyhä lehmä. Heti, jos joku sanoo jotain, oli se sitten negatiivista tai positiivista, saa kärryllisen paskaa niskaansa.

Sanoin sähköpostissani muun muassa siitä, että kaikki homomiehet eivät ole koskaan harrastaneet anaaliseksiä ja siitä, että bi-seksuaalit voivat myös harrastaa miesten välistä anaaliseksiä, eivätkä he silti ole homoseksuaaleja. Mutta ilmeisesti viestiin vastannut henkilö ei ennen vastaamistaan viitsinyt lukea viestiäni, vaan alkoi suoltaa paskaa heti, kun oli nähnyt viestini ja tehnyt tarvittavat ennakko-oletukset.

Mutta olen siis sitä mieltä, että "homomiesten" verenluovutuskielto on väärin. Myönnän toki, että anaaliseksissä hiv ja hepatiitti tarttuvat helposti, mutta minusta se ei kuitenkaan anna aihetta elinikäiseen verenluovutuskieltoon. Esimerkiksi hiv voidaan todeta verikokeesta muistaakseni kolmen kuukauden kuluttua tartunnasta. Ja kyllä ne taudit tarttuvat myös heteroiden keskellä. Ei nekään saa elinikäistä verenluovutuskieltoa suojaamattomasta seksistä.

Itse koen, että verenluovutuskielto vähättelee myös homoseksuaalien parisuhteita. Aivan kuin he ajattelisivat, että kaikki homot harrastaa irtosuhteita ja pettämistä ja suojaamatonta seksiä. En voi käsittää sitä, miksi kielto koskee myös parisuhteessa olevia miehiä.

Otsikon "keksiminen" on aina niin hankalaa. Jos on paljon asiaa, niin minkä valitsee otsikoksi? Kun ei aina viitsisi laittaa vaan jotain "kaikennäköistä"... Mulla on aina ollut vaikeaa keksiä otsikkoa. Äidinkielen aineisiinkin. Joskus se on tietenkin ihan helppoa, mutta usemmiten pitää aika paljon miettiä. Pitäisi olla joku otsikkogeneraattori, niin ei tarvitsisi pähkäillä.

Olen jo monena iltana meinannut kirjoittaa jotain, mutta kun olen avannut sivun, pää tuntuukin tyhjälle ja tyhmälle. Eilenkin minulla oli muka jotain Asiaakin, mutta sitten, kun oli aika puklauttaa se kaiken kansan nähtäville tänne bittiavaruuteen, mieleeni ei tullutkaan enää mitään sanottavaa. Välillä tuntuu, että minua vaivaa krooninen tyhjäpäisyys.

Tai sitten töissä vaan tulee niin paljon ajateltua kaikkea, että kotona haluaa katsoa vain telkkaria ja ottaa vastaan, mitä annetaan. Joskus on mukavaa vain istua telkkarin ääressä ihan vihanneksena ja olla ajattelematta yhtään mitään. Varsinkin kun työ on sellaista, että joutaa ajattelemaan kaikennäköistä vähän liikaakin. Tällä hetkellä ajatuksissa on lähinnä oma tulevaisuus. Lähinnä se, että missä tulee olemaan kuukauden kuluttua. En tiedä vielä.

Varmaan jokaisen blogikirjoitukseni lopussa on viime aikoina ollut jotain lätinää tulevan epävarmuudesta. Blogini alkaa varmaan käymään tylsäksi saman toistamikseksi. Plääh!

Tähän viikkoon on taas kerran mahtunut vaikka mitä. Maanantaina mulla alkoi työssäoppiminen Niuvanniemen sairaalan puutarhalla. Niuvanniemen sairaala on yksi suomen vankimielisairaaloista.

Puutarhan päätarkoitus Niuvassa on olla potilaiden puutarhaterapiapaikkana. Toinen tarkoitus on huolehtia sairaalan piha-alueista ja istutuksista. Leikattavaa nurmea onkin useita hehtaareja. :D Ainakin tietää, mitä on odotettavissa kesän aikana. Kaiken nurmen leikkaamiseen menee kahdelta työntekijältä kolme päivää, jos nurmea ehtii leikkaamaan "täyspäiväisesti". Lisäksi siellä on muutama kasvihuone, joissa kasvaa kesäkukkia ja vihanneksia.

Töihin meno ei tällä kertaa oikeastaan yhtään jännittänyt. Ainut asia, joka vähän mietitytti on se, että miten niiden potilaiden kanssa pitäisi olla. Mutta ei se oikeastaan pahemmin minua huolestuttanut. Kun tiedän, että puutarhalle pääsee vain pitkälle päässeet potilaat, eikä ne vaarallisimmat.

Täyttä työviikkoa en ehtinytkään tällä viikolla tehdä, kun keskiviikko ja torstai piti olla poissa vatsataudin takia. Ihan outoa oli sairastaa sitäkin, kun ainakaan kuuteen vuoteen en ole vatsataudissa ollut. Viimeksi varmaan joskus yläasteella. Enkä kyllä tykkää siitä taudista ollenkaan! Se alkaakin mulla aina niin inhottavasti. Nytkin heräsin keskellä yötä siihen, kun olin ihan märkä hiestä ja vapisutti. En menannut päästä edes vessaan asti, kun jalat eivät kantaneet. Onneksi se menee mulla kuitenkin nopeasti ohi. Torstaina pystyi syömään jo lähes normaalisti.

Perjantaina meninkin sitten takaisin töihin. Oli ihan mukava työpäivä. Ensin kerättiin tomaattia ja sitten tehtiin taloyhtiöiden tilausistutuksia laatikoihin. Oli mukavaa, kun saatiin yhden toisen harjoittelijan kanssa suunnitella ja tehdä istutukset itse. :) Ja kyllähän niistä ihan hyviä tuli.

Töitä minulla on kuusi viikkoa nyt kesän aikana. Eli työt loppuu heinäkuun toiseksi viimeisellä viikolla. Sen jälkeinen aika onkin yhä hämärän peitossa. Kaipa se tästä selkiytyy, toivottavasti. :)

Musta tulee varmaan kohta kalju! Mun hiusraja on lähtenyt uhkaavasti liukumaan ohimoilta (tms.) kohti takaraivoa! Kääks!

Ja kun tiedän sen, että mun suvussa on perinnöllistä kaljuuntumista äidin puolella. Ukki oli kalju ja enokin on jo meilkein yhtä paljon!

Ou nou!

Tove pääsee huomenna ensimmäistä kertaa junaan, kun lähdetään koko perheen voimin Helsingissä käväisemään. Mulla on perjantaina pääsykokeet. Toivottavasti tällä kertaa menee paremmin kuin viimeksi.

Me ollaan yötä kultin kummitätin luona. :) Mitäköhän koira tuumaa oudosta paikasta?

Taas näitä päiviä, jolloin ei oikein tiedä, minkä hymiön valitsisi... Päädyin sitten tuohon, kun olen kuitenkin ihan hyvällä tuulella.

Viikkoon on taas mahtunut kaikennäköistä. Reilu viikko sitten oli siis puutarhapäivä (perjantaina) ja ne meni ihan hyvin kokonaisuutena. Rankkaahan se tietenkin oli, kun koululla piti olla 6.30 ja pois pääsi vasta 19.30. Ihan hyvin siellä kuitenkin jaksoi olla, vaikka välillä vähän väsyttikin. Jalat ainakin oli illalla niin kipeät, että ihan koski kun käveli. Eipä sitä kai mitään muuta olekaan odotettavissa, kun en juurikaan sinä päivänä joutanut istuskelemaan. Samalla meillä oli messurakentamisen näyttö. Opettajat antoivat aika negatiivista palautetta, mutta numerot onneksi olivat tosi hyviä kaikilla.

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä nukuin ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen ilman kultia. Kulta nimittäin oli piäkaapunnissa maantieteen valintakokeessa. Sain nukuttua yllättävän hyvin, vähän vain tuntui oudolta, kun jäin ilman hyvänyönsuukkoa. Saipahan kerrankin piehtaroitua yön aikana kunnolla. Minä olen aika levoton nukkuja yleensä. Aamulla tuntui oudolta herätä yksin. Tai siis olihan minulla koira seurana, mutta sen kanssa juttelu ei ole niin antoisaa kuin kullan. :D Illalla oli mukava mennä koiran kanssa kultia vastaan juna-asemalle. :) Tove oli innoissaan kun isäntä tuli takaisin.

Tiistaina mulla oli kasvihuoneviljelyn, asiakaspalvelun ja sidonnan näytöt. Niissä oli yllättävän rento meininki. Opettajat eivät nipottaneet yhtään. Ja apuakin sai, jos tarvitsi. Tosin yhdessä vaiheessa opettaja oli jossain muualla ja tietysti katastrofi sattui juuri silloin. Olin laskemassa tomaatteja ja narun kiinnitysmekanismi hajosi. Jouduin kannattelemaan kamalan painavaa tomaattia ja samaan aikaan yrittää saada mekanismia jotenkin korjattua. Onneksi siinä oli APuja (aikuisopiskeiljoita), jotka pystyivät auttamaan.

Sidonta meni myös ihan hyvin, samoin asiakaspalvelu. Sidonnassa olisin tieysti voinut onnistua paremmin, mutta jännitti niin kamalasti. Ja tilannetta ei helpottanut yhtään se, että olin vuorossa viimeisenä ja oli kiire bussiin. Mutta olen kaikkiin näyttöihin ihan tyytyväinen.

Keskiviikkona oli sen haimasyöpäkoulukaverin leikkaus. Leikkaus meni hyvin, saivat leikattua koko kasvaimen pois ja jos etäpesäkkeitä ei ole, niin toipuminen on erittäin todennäköistä. Leikkaus ei ollutkaan mikään kovin lyhyt, 10 tuntia siinä meni. koulukaverini joutuu loppuelämänsä pistämään insuliinia, kun leikkauksen takia haima ei sitä pysty tuottamaan. Mutta mikäs siinä, jos saa kuitenkin leikkauksen ansiosta todennäköisesti useita vuosia elinikää lisää. Ja hän varmasti osaa piikin itselleen antaa, kun on sairaanhoitaja.

Ensi viikon olen lomalla, ihanaa! :) Tuntuukin ihan siltä, että loma tulee tarpeeseen. :)

Huomenna on meidän koulun puutarhapäivät, joka on osa valtakunnallista kokonaisuutta. Onneksi meillä puutarhapäivät kestävät vain yhden päivän, mutta siitä tulee sitäkin pidempi.

Koululle pitää huomenna aamulla mennä puoli seitsemään mennessä ja pois pääsee vasta joskus hamassa tulevaisuudessa klo. 18. jälkeen. Ja todennäköisesti koko päivä on pelkkää seisomista. Olen osastolla, jossa myydään koulun vihanneksia ja kesäkukkia. Aamulla koko homma alkaa sillä, että kannetaan kamala kasa kukkia luokasta ja laitetaan ne esille jotenkin järkevästi telttaan. Kaikki kukat eivät kerralla mahdu, joten niitä pitää laittaa varastoon jonnekin teltan taakse ja käydä sieltä sitten hakemassa. Eli suomeksi sanottuna, jo heti aluksi on tiedossa ainakin n. tunniksi luokan ja teltan välillä juoksemista.

Toivotaan, että on hyvä sää. Ei liian kuuma, eikä liian kylmä. Eikä vettäkään saisi sataa. Tällä hetkellä säätiedotus lupaa hyvää säätä., mutta eihän se tietenkään olisi ensimmäinen kerta, kun ne arvaa väärin.

Eniten minua huolettaa se, että miten muistan kaikkien kukkien nimen. Tänään, kun vähän tutkailin, niin kaikki vaikutti jokseenkin tutulta, mutta eihän sitä tiedä, miten hyvin kaiken muistaa paniikissa. No, toivotaan parasta. :)