"Uneliaan" homppelin päiväkirja

Näytetään bloggaukset helmikuulta 2007.
Edellinen

Puuhkis

Täytin tänään Hesarin vaalikoneen ja täytyy kyllä sanoa, että se pudotti minut täysin ja äkkirysäyksellä maan pinnalle. Ihan hyvä, että tällaisia "äkkirysäyksiä" aina välillä tapahtuu, miä kun olen sellainen, että rakennan helposti ympärilleni pilvilinnan, jossa kaikki asiat ovat hyvin. Tällä kertaa hökkelini rysähti alas adoptio-oikeuden takia.

Eräs erittäin mukava henkilö, joka on täällä Pohjois-Savossa Kokoomuksen ehdokkaana on nimittäin sitä mieltä, että homoille ja lesboille ei pidä sallia minkäänlaista adoptio-oikeutta. Olipa vielä pistänyt kommentin, että "mielestäni lapsi tarvitsee äidin ja isän". Itse olen sitä mieltä, että lapsi tarvitsee rakastavat ja huolehtivat vanhemmat. Eiköhän se kuitenkin niin ole, että vanhempien sukupuolella ei ole mitään merkitystä lapsen kehityksen kannalta. Ja onhan Suomessa paljon yksinhuoltajien perheitä. Eiväthän sellaisissakaan perheissä elävät lapset ole psyykkisesti sen tasapainottomampia tai kehittymättömämpiä kuin kahden eri sukupuolta olevien vanhempien perheissäkään.

Puolustusministeri Seppo Kääriäinen oli myös adoptiota vastaan, mutta sehän nyt ei ole mikään ihme.


Mökötystä

Jos joku tekee törkeästi minua kohtaan ja alan mököttää, onko sillä jolle mökötän oikeutta mököttää takaisin?! Ja olla vieläpä pitkävihaisempi kuin minä?

En millään osaa olla pitkävihainen. En vain osaa...


Potku

Ajattelin vihdoin pistää kunnolla käyntiin bonsai-harrastuksen. Tarkoituksenani on ostaa kyllä kukkakaupasta joku sopiva kasvi, mutta pistin kuitenkin eilen pari kumkvatin siementä kasvamaan. Ainakin toisesta on tarkoitus muokata jonkinlainen bonsai aikojen saatossa. Haluan ehdottomasti kokeilla ihan siemenestäkin aloittamista, vaikka se voi olla tuskallisen hidasta. :) Meinasin alunperin muokata appelsiinistäni bonsain, mutta en raskikaan, kun se on niin nätti. :D

Jostain limoviikunasta esimerkiksi olisi mukavaa kokeilla tehdä jonkunmuotoinen bonsai, jos sellaisen jossakin välissä käy kukkakaupasta ostamassa. :) Lisäksi haluan jossakin välissä japaninvaahterabonsain. Samoin kuin kuusi- ja koivubonsain sekä ehkä jostain pajusta. On jo pitkään tehnyt mieli aloittaa bonsaiden kasvatus ja nyt vihdoin sain aikaiseksi jonkinlaisen aloituksen.

Eksoottisten kasvien keräily on niin mukavaa. :) Olen iskenyt silmäni kaakaopuuhun ja nyt on menossa metsästys. Haluan sellaisen ehdottomasti. Harmi, että en ole vielä löytänyt siemeniä mistään, mutta vielä sellainen eteen osuu. Tai sitten vaihtoehtoisesti valmis kaakaopuun taimi. :) Muutama muukin erikoisuus on kiikarissa, mutta en viitsi nyt nukuttaa ketään jorinoillani. :D

Koneelta tulee välillä Didon kappaleita. Ne ovat myös sellaisia, joista tulee jonkinlaisia tunteita ja tunnelmia/muistoja mieleen. Jälleen viime kesä. Tulee mieleen, kuinka kultin kanssa ajeltiin autolla Alapitkältä Kuopioon laittamaan kotia valmiiksi. Aamuvarhain lähdettiin ja yömyöhään tultiin takaisin. Aina soi joko Dido tai Kent. :) Ja jälleen tulee kamalan onnellinen ja haikea olo. Ei tosin lähellekään niin vahvana kuin My Heartbeatin aikaan (kts. blogimerkintä 24.01.2007, 14:08:17).

Musiikki on ihmeellistä.

Tänään tuli Teemalta ohjelma Claude Debussystä. Pidän melko paljon hänen musiikistaan. Etenkin hänen säveltämänsä pianokappaleet ovat todella upeita. Toinen impressionisti, jonka musiikista pidän todella paljon on Maurice Ravel. Ja jälleen etenkin pianoteoksista. Jotakin siinä tunnelmassa on, joka molempien säveltäjien teoksista välittyy.

Yleensäkin impressionismi on sellainen taiteen suuntaus, josta pidän paljon. Esimerkiksi Claude Monet'n Vesililjoja on todella upea, samoin kuin Renoirin L'Estaque. Niistä välittyy samanlainen tunnelma kuin sen ajan säveltäjien kappaleista. Pidän siitä.

Katsoimme eilen kultin kanssa Linnunradan käsikirja liftareille uudestaan. Olemme kerran aikaisemmin katsoneet sen, mutta oli mukavaa nähdä uudelleen, kun olin silloin niin väsynyt, että en muista oikeastaan mitään koko elokuvasta. Itse elokuva on mielestäni tosi hyvä. :) Tosin ihan liian lyhyt. Jotenkin siitä jäi "pätkitty" maku. Olisivat tehneet elokuvasta vaikka kaksiosaisen, jolloin olisi mahtunut enemmän asiaa. Toisaalta kahteen osaan tekeminen olisi saattanut olla elokuvalle haitallisempaa kuin rankka karsiminen.

Eilen (lauantaina) kävi ystäväpariskunta visiitillä. Oli taas todella mukavaa. Juteltiin, syötiin ja katsottiin YouTubesta hyviä klippejä. Aika vain vierähti vähän turhan nopeasti. Pitää nähdä taas joskus uudesataan. :)


Puuhastelua

Olen eilisen ja tämän päivän puuhastellut kaikenlaista. Eilen pesin pyykkiä ja leivoin (patonkia, taas). Pyykkiä oli taas kertynyt ihan mieletön kasa. Pitäisi kai koittaa pestä pyykkiä vähän useammin. Varasin kuusi tuntia aikaa pyykinpesuun, eikä vieläkään ole kaikki puhtaana. Sen siitä saa, kun pitää liian pitkiä taukoja. Ja pitäisi taas silittää... Silitettävääkin on ihan kamala kasa. Osa paidoista on odottanut silittämistä jo ainakin kaksi kuukautta (ei ole oikein ollut tarvetta niille, niin ei ole sitten tullut tehtyä mitään asian eteen).

Tänään minulla on ollut oikeastaan aika tylsää. Kävin päivällä kirjastolla haastattelussa ja todennäköisesti saan paikan. Sanoi, että paikka on minun, ellei joku alalle aikova hae samaan hommaan. Soittavat minulle ensi viikon perjantaina. :)

Muuta en sitten oikein ole tehnytkään. Katsoin elokuvan (Mona Lisa Smile, taas) ja kävin kävelyllä. Kävin huvikseni katsomassa, että millainen paikka läheinen koirapuisto on. Vaikutti hyvältä paikalta. Tulee varmaankin siellä sitten käytyä. Ainakin muuttoon asti. Saarijärvellä puistoa ei ehkä ole. Se ei tosin haittaa, koska siellä voi muutenkin olla koiran kanssa vähän vapaammin. "Korpi" alkaa melkein heti, kun astuu ovesta ulos. :D

Odottelemme innolla soittoa koiratädiltä. Voipi olla, että koira tulee jo tänä viikonloppuna. :)


Perheenlisäys

Me saadaan koira. :) Ihanaa! <3<3<3

Selailin eilen huvikseni (kun ystäväni lähetti mesessä linkin) Kuopion löytöeläinsuojan sivuja ja siellä oli ilmoitus, että annetaan labradorinnoutajan ja saksanpaimenkoiran sekoitus, koska lapsi on allerginen koirille. Minähän innostuin heti ja aloin suostuttelemaan kultia (oli tosi helppoa). :D

Eilen sitten soitettiin tälle naiselle, joka koiraa on "myymässä" ja kyseltiin vähän. Tänään soitimme vielä ja varmistimme, että koiran saamme ja otamme. Se nainen tarjoutui jopa tuomaan koiran tänne. Aivan upeaa. Sinänsä harmi, että koira on 8 vuotias, toisaalta se ei haittaa yhtään, koska se on saman ikäinen kuin Peksi(=Peggy/Peki/Sesse) eli vanhempieni koira (sekin labradori/sakemanni). :) Ja eläähän se vielä todennäköisesti monta monituista vuotta.

Koirassa on vielä sekin hyvä puoli, että se on tähänkin asti asunut kerrostalossa, joten siitä ei ole sille mitään haittaa ja tietää, miten käyttäytyä. :)

Niin ja koira olisi jouduttu lopettamaan, jos kukaan ei sitä piakkoin olisi ottanut. Pelastaminen on mukavaa...

Saadaan mukana vielä kaikki vermeetkin. :)

Ihanaa! Mulla onkin ollu jo ikävä koiria (ihan yleisesti). Tottakai on ikävä myös Pekiä ja Tyttiä (=vanhempieni toinen koira, Pekin pentu). Ihanaa saada oma koira, jota lelliä. :) <3


Appelsiini ja muut

Katselin tuossa kasvejani ja huomasin, miten hyvin olen onnistunut appelsiinin kasvatuksessa. Sitruunan kasvatus on myös onnistunut kohtalaisesti, ainut ongelma on ollut ajoittainen kuivuminen, jolloin osa lehdistä on kuivahtanut ja kuollut. Alaosa on siitä syystä aika paljas. Viime kesänä multa kuivui tosi nopeasti lämpiminä päivinä, kun ulkona kasvejani välillä pidin.

Pidän tosi paljon eksoottisten kasvien kasvattamisesta. Olen koittanut saada lakritsajuurta (Glycyrrhiza glabra) kasvamaan, mutta se ei oikein tykännyt muuttamisesta ja päätti kupsahtaa. Samoin kävi kuumepuulle (Eucalyptus globulus). Onneksi noita kuumepuun siemeniä on vielä jäljellä, joten voin vielä koittaa niitä saada kasvamaan paremmin. Lakrtisijuurta pitäisi ostaa, kun kaikki siemenet meni, mitä olin ostanut.



Viulu

Tässä on viuluni. N. 80-90 vuotias soitin. :) Hyvä ääninen ja muutenkin tosi ihana. Tykkään eniten soittaa barokkia, Bach ja Vivaldi ovat lempparisäveltäjiäni. Jonkun verran tulee soitettua myös wieniläisklassista, kuitenkin aika paljon vähemmän kuin barokkia. :)


Uusi ulkonäkö

Kotisivujemme uusi ulkoasu on nyt VIHDOINKIN valmis. :) Ja tuli tosi upea. Paras teema tähän mennessä. Käykää katsomassa. Oikein kunnon pastellisävyjen taivas. :D Ja samalla vähän uusittiin järjestelmää muutenkin. Ja nyt on menossa gallerian siivous. Kannattaa käydä galleriassakin katsomassa kuvia. Siellä on joitain kuvia Turusta ja paljon muutakin.

Soitin taas äsken viulua. Onnistui tällä kertaa paljon paremmin. Vivaldin G-duuri konsertossa meni yksi osa hieman lörinäksi, kun soitin vähän liian nopeasti. Mutta se nyt ei ole niin vakavaa... :D Pistän kohta kuvan viulusta tänne. :) Ihan huvikseen.

Leivoin päivällä omenakeikauskakun. Tuli tosi hyvä. Onnistui melkein täydellisesti. Ehkä himpun liian pitkään oli uunissa, mutta ei kuitenkaan häiritsevästi. Siis ei palanut oikeastaan yhtään. Reunat tummuivat vain vähän liikaa. Siitäkin tulee kohta kuva. :) Leipominen on niin ihanaa. Olen tälläkin viikolla leiponut taas patonkia ja pullaa. :D Kyllä itse tehty patonki on parempaa kuin kaupan. :)

Minulla on mennyt koulutussuunnitelmat muutaman viime päivän aikana uusiksi. Selvisi, että en voikaan hakea Kuopioon ammatikouluun lähihoitajaksi. Yhteishaussa voin hakea vain sellaisille koulutusaloille, joissa on aloituspaikkoja yo-tutkinnon suorittaneille. Eli sellaisille aloille, joissa on paikkoja vain peruskoulun käyneille, minulla ei ole vielä tässä vaiheessa mitään asiaa. Mutta sehän ei minua haittaa oikeastaan yhtään. Löysin nimittäin sattumalta kaksi muuta koulutusohjelmaa, joille haen. Haen av-viestintään ja puutarha-alalle. Olen melko varma, että pääsen ainakin tuonne puutarha-alalle, koska aloituspaikkoja on 20 ja viime vuonna hakijoita oli 19. :D Av-viestintää en välttämättä pääse opiskelemaan, koska on sen verran paljon tunkua. Mutta eihän sitä ikinä tiedä. Olisi mukavaa, jos pääsisi useampaan paikkaan, niin on vara valita. Toisaalta valitseminen saattaa olla hankalaa.


Muisteloita

"Hyi helvetti, mikä kukkakauppias, sanoo isä.
Pikkupoika kysyy, mitä vikaa siinä on?
Isä vastaa, Etkö sinä näe, mikä helvetin hintti se on! (Elehtii ja puhuu neitimäisesti)
Pikkupoika on ihan hiljaa".

Tuollainen muisto lapsuudesta tuli mieleen. Olin silloin n. 12-13 vuotias. Kuinka "ihana" muisto. Eikä isäukon mielipiteet ole muuttuneet pätkääkään.

Ja nyt minä haen puutarha-alalle. Kyllä isä on sitten niin ylpeä.

Edellinen