"Uneliaan" homppelin päiväkirja

Näytetään bloggaukset maaliskuulta 2007.

Perussuomalaisen logiikka

En ymmärrä perussuomalaisten logiikkaa. Nimittäin Veltto Virtanen on perustellut kielteistä kantaansa homojen adoptio-oikeuteen sillä, että se johtaisi INSESTIIN. Vihreä lanka uutisoi seuraavasti "Velton mukaan homojen adoptiot johtavat insestiin, koska homot ovat kiinnostuneita miehistä, joten he raiskaavat poikansa. Ja lesbot kajoavat tyttäriinsä, sillä pitävät naisista". Minusta tämä on uskomatonta. Onko suomessa ihan oikeasti siis ihmisiä, joilla on noin köyhä logiikka?! Mitenkäs sitten hetero perheissä? Tämän logiikan mukaanhan heteroperheisiin ei saa syntyä eikä antaa ainuttakaan lasta, että ei tapahdu lasten hyväksikäyttöä.

Pitääkö nyt sitten heteroiden lapset jakaa homoseksuaaleille? Siis lesboille pojat ja homoille tytöt. Sehän on Veltolla logiikalla kaikkein turvallisin vaihtoehto.

Sitä paitsi, adoptoisin muutenkin ehkä mieluiten tytön. Tai en minä tiedä, pääasiahan kuitenkin on, että lapsi saa hyvän kodin.

Mutta silti! Tämä on USKOMATONTA!

Tänään oli ihan kamala päivä töissä. Ei ollut yhtikäs mitään tekemistä. Yhteyden olivat taas poikki, eikä niitä saatu korjatuksi ennen lähtöäni. Kirjoja ei voinut palauttaa eikä lainata. Ainut hyvä puoli oli se, että sain lähteä n. 1,5 tuntia etuajassa. Ja ulkona on niin kaunis sääkin. :) Toivottavasti huomiseen mennessä kaikki on kunnossa.



Terppa taas!

Eipä taaskaan ole tullut vähään aikaan blogattua. Viime viikolla en vain jaksanut istua koneella. On ollut niin keväinen sää, että mieluummin tekee jotain muuta. Ja iltaisin on sitten muuta tekemistä ihan kohtuullisesti. Niin ja se on niin raskasta painaa tietokoneen käynnistysnäppäintä.

Mistähän sitä taas aloittaisi. Pitäisi varmaan bloggailla vähän useammin, kun ei muuten muista, mitä on tapahtunut ja mitä on ajatellut. Jostain kai sitä pitää nyt aloittaa...

Viime viikonloppuna oli aivan mahtava sää! Ihanan lämmintä ja aurinkoista. Tosi keväistä. Innostuimme ja kävimme vähän kiertelemässä kauppoja. Käytiin huonekalukauppakeskusksessa Leväsellä, pitää ostaa uusi sohva ja uusi ruokapöytä. Nykyinen ruokapöytä kun on niin pieni. Vaikka se onkin neljän hengen, niin se on silti älyttömän ahdas. Vieraitakin kun on, niin ei meinaa oikein tila riittää. Ja uusi sohva ostetaan, koska tuo nykyinen on niin ikivanha. Se on kai suunnilleen parikymmentä vuotta vanha.

Uusi pyykinpesukone ostetaan myös, koska alkaa keittämään tuon pyykkituvan kanssa. Ja onhan sellainen kapine kätevä muutenkin. Sitten ostetaan molemmille uudet kännykät. Omani on jo lähes antiikkinen, paria kuukautta vaille kolmevuotias. Ja kaikenlisäksi maalitkin alkaa jo kuorista lähteä. Mulle ostetaan tilalle Sony Ericssonin Z610i ja oikein pinkki.

Kävelin perjantaina keskustasta kotiin, kun oli niin ihana sää (olin töiden jälkeen käynyt kaupassa). Juttelin samalla kultin kanssa puhelimella. Varmasti joka ainut huomasi, että olen miehiin päin (*ranneliike*). Kerroinkin siitä kultille. Sanoin "varmaan joka ainut huomaa, että olen miehiin päin". Edellä kävelevä täti katsoi uteliaana ja ehkä hieman pöllämystyneenä. :D Oli oikeastaan aika hauska tilanne. Olisittepa nähneet ilmeen. :)

Olen viime viikkoina jotenkin "tiedostanut" itseni paremmin. Siis olen jotenkin onnistunut katsomaan itseäni "ulkopuolisena" tavanomaista paremmin. Muutenkin on tullut ajateltua paljon.

Minulla on ongelma. En millään osaa päättää, että kumman laitan ensimmäiseksi hakutoiveeksi. Sairaanhoitajan- vai bioanalyytikon koulutusohjelman. Kumpaankohan pääsee helmpommin sisään. Haluaisin noist akahdesta enemmän sairaanhoitajaksi. Taidan kysyä neuvoa entiseltä opintojenohjaajalta.

Olemme taas viime- ja tällä viikolla muistaneet/ehtineet käydä nuortenillassa. Meillä oli alkuvuodesta melko pitkä tauko, mutta nyt on taas käyty. Onpas siellä taas niin mukavaa. On ihanaa nähdä tuttuja.

Tunnustan: en voinut olla ostamatta narsisseja marketista. Ne oli niin nättejä. Onneksi ne kuitenkin kukkivat melko pitkään. Ai niin, olenhan minä muutakin ostanut. Kahvipensaan (Coffea Arabica) ostin myös viime viikolla. Ja lauantaina ostin siemeniä. Pitää pistää jotain sitten kasvamaan parvekkeelle. Yrttejä tarttui aika paljon mukaan. Ja prismasta ostin ison kasan ruukkuja. :) Semmosia melko pieniä, juuri sopivia yrteille. Jossakin välissä pitää käydä ostamassa huonekasveille uudet ruukut, kun pitää mullat vaihtaa.

Ikkunatkin pitäisi pestä. Yöh.

Kohtahan se pääsiäinenkin on. Aion palmusunnuntaina käydä kuuntelemassa tuomiokirkossa Bachin Johannes-passion. En olekaan pitkään aikaa kuullut sitä "livenä". itse asiassa olen tainnut kuulla sen vain kerran elämässäni oikean orkesterin soittamana ja kuoron yms. laulamana. Matteus-passion olen kuullut kahdesti.

Tänään töissä oli aika kamala päivä. Tai sinänsä se ei ollut erityisen kamala, mutta kun tietokoneet lakkasivat toimimasta. Ei ollut oikein mitään tekemistä. No, ehdinpähän lukemaan viime viikon Aku Ankan. :D Onneksi koneet saatiin toimimaan juuri ennen avaamista.

Tässäpä nämä kuulumiset suunnilleen ovat. Kamalaa, kun ei muista, mitä on tapahtunut. Pitää nyt kyllä ihan tosissaan kirjoittaa vähän usemmin. Ja pitää koittaa jaksaa painaa tietsikan käynnistysnappia. :)

Ai niin!!! Hyvänen aika! Meinasi ihan totaalisesti unohtua. Meille muuttaa nimittäin kolme uutta asukkia (ensi kuun puolessa välissä). Kaksi kania ja marsu. Kanit ovat tulosta kultin pitkäaikaisesta haaveesta ja marsu pelastetaan lopettavasta eläinkaupasta. Kanit ovat leijonanharjas- ja luppakorvakanin risteytyksiä, yksi musta ja toinen musta/harmaa, tyttöjä molemmat. Marsu on sekarotuinen musta poika.

Tuntuu, että jotain on unohtunut, mutta eipä tule millään mieleen. Ainahan tänne saa uuden merkinnän laitettua. :)


Vastaus haasteeseen

Sain haasteen martinilta. Vaikuttaa aika mielenkiintoiselta tehtävältä. :) Vaikeinta on varmaankin haastettavien miettiminen. Niin ja varmaan vastaaminen muutenkin. :)

Tässä on martinin kertomat säännöt:

Jokainen pelaaja aloittaa miettimällä kuusi ihmeellistä/erikoista asiaa itsestään. Bloggaaja, joka on haastettu, kirjoittaa blogiinsa nämä miettimänsä kuusi asiaa JA pelin säännöt. Lopuksi hän valitsee kuusi uutta bloggaajaa ja tekee heidän nimistään listan.
Sen jälkeen tulee hänen vielä kirjoittaa näiden valitsemiensa uusien haastettujen blogien kommentteihin maininta siitä, että heidät on haastettu ja että heidän tulee lukea haastajan blogi lisätietojen saamiseksi.

Tässä on siis kuusi (miksi juuri KUUSI, eikä esim. viisi tai seitsemän?) asiaa, jotka ovat mielestäni erikoisia minussa. Eivät ole missään erikoisuus järjestyksessä, ihan satunnaisessa järjestyksessä. Taitavat kaikki asiat olla ihan yhtä erikoisia.

- Pelkään aina pahinta. Oli sitten kyse ihmisushteista tai mistä tahansa. Esim. jos kulta ei heti vastaa puhelimeen, niin pelkään heti, että jotain on sattunut. Samoin, jos joku ystäväni ei vastaa heti esim. teksti- tai sähköpostiviestiin, pelkään, että minut hylätään, että ko. henkilö ei enää pidä minusta.

- Symmetria. Jos jonkun voi laittaa symmetrisesti, se pitää mielestäni myös laittaa niin. Esimerkiksi teelusikoita löytyy taloudestamme kuusi, ja ne pitää laittaa kuivaustelineeseen niin, että ne ovat tasaisesti telineen ympärillä lokerikoissa.

- Tykkään välillä ajatella elämääni niin objektiivisesti kuin mahdollista. Koitan nähdä itseni ulkopuolisena. Joskus suorastaan yllättävää huomata tekevänsä jotain juuri tietyllä tavalla.

- Olen kamalan itsekriittinen. Jos sanon jotain, alan välittömästi miettiä, että en kai vaan vahingossa puhunut sivu suuni. Muutenkin vietän aivan liian paljon aikaa miettiessäni virheitä joita olen joskus tehnyt.

- Haluan kovasti kuulla, että miltä suomenkieli kuulostaa jonkun sellaisen mielestä, joka ei ole koskaan ennen kuullut suomea. Yritän miettiä, että miltä jotkut suomenkielen äänteet kuulostavat, jos ei niitä ymmärrä. Olenko haksahtanut?

- Kirjojen ulkonäöllä on minulle suuri merkitys. Esimerkiksi aluksi en suostunut lukemaan ekaa potteria, koska siinä on niin kamala kansi. Äiti sai onneksi minut suostuteltua lukemaan niitä. Sama oli Tolkienin kirjojen kanssa. Saatan jopa ostaa jonkun kirjan pelkästään siksi, kun siinä on hienot kannet ja muutenkin hienoja kuvia.

Toivottavasti nämä nyt olivat tarpeeksi erikoisia. :) Voihan tietenkin olla, että nämä omituisuudet löytyvät jokaisesta, mutta minä pidän niitä omituisina.

Ja nytkö minun sitten pitää haastaa kuusi bloggaajaa ja kertoa säännöt? Nämä samat, vai saanko muuttaa niitä? Muutan nyt näitä sääntöjä, koska jokuhan saattaa olla jo haastettu.

Säännöt:

Bloggaajan, joka on haastettu, pitää kertoa kuusi asiaa, joista pitää itsessään ja elämässään. Ja mielellään vähän erikoisempia, kuin vain työ, mies yms... Tämän jälkeen pitää haastaa kuusi bloggaajaa (joko täältä tai ranneliikkeen ulkopuolelta) ja ilmoittaa haastetuille siitä, että hänet on haastettu ja että mistä saa lisätietoja. Niin ja pitää kertoa ne säännöt omassa blogissaan.

Ja minä haastan sitten tähän omaan haasteeseeni:

- martin
- kesäpoika
- hortus
- aboa
- tui
- pimazzukka

Ei sitten tarvitse tämän takia panikoida.


Töitä, töitä

Just tulin töistä. :) Ulkona on tosi kaunis ja keväinen sää. Aurinko paistaa ja on melko lämmintä. Olin alkuviikolla iltavuorossa, joten lähdin töihin ennen kuin aurinko oli kunnolla noussut ja pääsin pois vasta kun aurinko oli laskenut. Nyt tunnen olevani täynnä energiaa. :) Kyllä se valon voima on ihmeellinen näin keväisin.

Olen jostain syystä innostunut lukemaan erästä Tolkienista kertovaa elämänkertaa. Yleensä en ole paljoa elämänkerroista perustanut, mutta tämä on itse asiassa aika hyvä ja hyvin kirjoitettu. Enpä minä ole vähään aikaa elmänkertoja lukenutkaan. Muutenkin on tullut aika paljon luettua viime aikoina.

Löysin sattumalta hyviä sarjakuvia. Varmaan aika tunnettuja, mutta minä kuulin vasta nyt. Piirtäjä on Ralf König. :) Erityisesti Konrad- ja Paul -sarjakuvat ovat hyviä.

Kävin tänään Sokoksella ja meinasin ostaa pari viherkasvia, mutta en sitten jostain syystä enää viitsinyt ruokaostosten jälkeen. Olisin kyllä ollut pulassa, jos ne olisin ostanut, koska minulla oli jo ennestään paljon kantamuksia.

On suorastaan ihmeellistä, kun on tässä vaiheessa kuuta niin paljon rahaa tilillä. Olen jo tottunut siihen, että koko ajan saa stressata raha-asioiden takia. Oikein mukavaa.

Olemme suunnitelleet pientä lomamatkaa Helsinkiin toukokuussa. Paikka tosin on melko avoin vielä, kun onhan täällä suomessa muutakin nähtävää. Luultavasti viikonloppu reissu on kyseessä. Olisi mukavaa käväistä myös jollain risteilyllä. Pitää nyt katsoa, että mitä sitä keksii. :)

Pakko ostaa jossain välissä oma pyykinpesukone. Alkaa mennä hermot pyykkituvan kanssa. Täällä kun on vielä semmoinen sääntö, että saa varata korkeintaa kaksi vuoroa päivälle. Se ei todellakaan riitä. En ole vielä onnistunut pesemään edes kaikkia muuton takia kertyneitä pyykkejä pois, kun aika ei yksinkertaisesti riitä. Monesti ne parhaat ajat ovat menneet ja töiden takia ei kovin erikoiseen aikaan voi pyykkiä pestä. Pitää säästää (nyt kun on mistä säästää) ja sitten vaikka loppukesästä ostaa joku hyvä pesukone. Mitään romua minä en kelpuuta. Kun kerran joku pitää ostaa, niin totta kai kannattaa ostaa kerralla hyvä, kestävä ja laadukas.

Martinin haasteeseen vastaan mahdollisesti illalla. :)


Panorama

Ja tässä on sitten panoramakuva. :) Ja tällaiset maisemat näkyvät makuuhuoneen, työhuoneen ja keittiön ikkunoista. On varmaan aika mukavan näköistä sitten kesällä, kun puihin tulee lehdet. :)



Pitkä aika

Kamalaa, miten pitkä aika on mennyt viime bloggauksesta. Suorastaan järkyttävän pitkä. On vaan tapahtunut niin kauheesti kaikenlaista. Muutto ja työpaikka ovat vieneet tehokkaasti aikaa ja ajatuksia.

Puh. Mistä tätä kaikkea nyt lähtisi purkamaan...

Meillä oli siis nyt se muutto. Viime lauantaina oli päähulina. Koko päivä kuljetettiin tavaravuoria kaupungin toiselta reunalta toiselle. Ja kauhea määrä siivoamista. Toivottavasti nyt ei tarvitse muuttaa pitkään aikaan. Kaikki tavarat saatiin onneksi ehjänä perille. Ja melkein kaiken sai tuotua hissillä ylös, niin ei tarvinnut lähteä kaikkea kantamaan 6. kerrokseen.

Täällä on vielä aika kauhea sotku, kun ei kaikkia tavaroita olla saatu vielä paikalleen.

Tapasin eilen yläasteen aikaisen koulukaverin. Pitää välivuotta ja on töissä kaupan kassalla. Kaikkea sitä sattuukin.

Pääsin Neulamäen kirjastolle töihin. Aivan huipputyö. Luulin sitä ensin melko tylsäksi hommaksi, mutta itseasiassa pidän hyllyttämisestä paljon. :) Mikäs sen hauskempaa kuin laitella kirjoja hyllyihin siinä hiljaisuudessa. Ja työkaveritkin on tosi mukavia. Ja asiakkaat myös.

Onneksi töitä riittää kesän lopulle saakka, niin ei tarvitse etsiä enää kesätyöpaikkaakaan. Palkkahan on aika huono, mutta kyllähän sillä tulee toimeen. Olen viime aikoina lainannut tosi paljon hyviä kirjoja. Tänäänkin lainasin itselleni sen uuden "Rakkaus samaan sukupuoleen: homoseksuaalisuuden historia" -kirjan. Vaikuttaa pikaisesti selailtuna todella asiapitoiselta kirjalta.

Tämä uusi asunto on kyllä niin niin niin upea! Työhuoneen, makuuhuoneen ja keittiön ikkunoista avautuu niin mukava näkymä, että ei paljoa tuosta voi parantua. :) Pistän varmaan jossakin välissä kuvan kunhan kulta saa purettua kuvat kamerasta ja pienennettyä jonkun sopivan kokoiseksi. :)