"Uneliaan" homppelin päiväkirja

Seuraava

Kelan tantat ja ötökät

Tulimme juuri äsken kultin kanssa kaupungilta. Lähinnä kierreltiin kauppoja ja hoidettiin parit asiat. Pääsimme taas kosketuksiin KELAn mainion "asiakaspalvelun" kanssa. Siis oikeasti, ei voi muuta, kuin ihmetellä, että mistä niitä KELAn tanttoja oikein sikiää?! Parin kuukauden sisään olemme olleet tekemisisssä kuuden KELAn tant... eikunsiis työntekijän kansssa. Kaksi näistä kuudesta oli jopa mukavia, kun taas loput neljä ovat olleet aivan kamalia. Viime viikolla kultani soitti KELAlle, mutta tavoittelemamme henkilö oli juuri palvelemassa asiakasta, joten jätimme soittopyynnön. Soittopyyntöä ei kuitenkaan toimitettu perille, vaan se jäi sille tielleen.

Vastapainona KELAn kammotuksille on kuitenkin olemassa Kuopas (Kuopion opiskelija-asunnot), joka on oikea tasa-arvon paratiisi. Kuopas nimittäin laskee avoliitossa oleviksi myös samaa sukupuolta olevan parin, kunhan asiasta vain ilmoittaa sinne ja muutenkin asiakaspalvelu on kohdallaan.

Kävimme kaupungilla ollessamme lemmikkieläinkaupassa. Ei ehkä olisi pitänyt, kun nyt haluaisi taas ostaa kanin, vaikka semmoselle ei juuri nyt olisi tarpeeksi tilaa. Tai siltä ainakin tuntuu, kun ei olla kultin kanssa saatu vielä kaikkia tavaroita paikoilleen. Eläinkaupassa tuli nähtyä myös jotain kauheaa... siellä nimittäin oli monta terraariollista ÖTÖKÖITÄ, yäk. Minulle ainakin tuli kauhea hinku pois, kun näin lattialla avonaisen terraarion, jossa oli jotain kamalia toukkia. Eikö ne karkaa sieltä?! Muutenkin on tänään saanut olla hyönteisten kanssa ihan tarpeeksi tekemisissä, kun oli sisälle eksynyt joku kauhea lentävä ötökkä, jolla oli piikki tms. perässä.

Kulta on ollut tänään aivan mahdottoman ihana. Hän sai tänään ihan hassun hellyttely kohtauksen ja pusitteli minut melkein hengiltä. <3


Pannaria, jee!

Oioioio... Kulta innostu tekemään pannukakkua. Ihanaa. Minä tykkään pannukakusta, varsinkin kullan tekemästä, se on niin hyvää. Ja siis varsinkin ikioman kultaseni tekemänä se on varmasti maailman parasta.

Hmm... Miksiköhän Sinkku elämää-sarjan dvd:lle ei ole jaksettu tehdä suomennosta? Se on aivan mahdottoman huippu sarja. Tosin kaippa se englanti sen verran hyvin sujuis, että sen ymmärtäis, mutta ois kivempi kattoa, jos ois suomenkieliset tekstit.

Ai, että kun meillä on niin ihanat naapurit. Ne on jo muutaman päivän huudattaneet autonsa varashälytintä ja ihan muuten vaan. Sekin hauskuus siinä niitten auton varashälyttimessä on, että se on sen verran herkkä, että kun sen ohi ajaa autolla, se alkaa huutamaan. Ihan kiva kuunnella yötä myöten jos jonkinlaista ujellusta. Muutenkin oikeita mallinaapureita, kun musiikkia kuuntelevat niin kovalla, että rappukäytävä raikaa.

Jaah, taitaa olla pannari kohta valmista, kun kulta siihen malliin "huhuilee".


Eka kerta

Ajattelin sitä minäkin nyt viimein aloittaa tämän bloggauksen. Itse nautin nimittäin niin paljon muiden blogien lukemisesta, että pitää nyt itsekin kokeilla. Erityisesti Aboan blogit ovat upeita. Suurin vaikuttaja tähän innostukseeni on kuitenkin avopuolisoni, wilei.

Tällä hetkellä siis vielä avopuoliso, mutta eiköhän sitä jossain vaiheessa ole se rekisteröinti edessä. Kihloissa tässä kuitenkin ollaan, että ollaan jo kuitenkin yhdet sormukset saatu vaihdettua. Wilei kosi. Se on parasta, mitä minulle on tähän mennessä tapahtunut.

Nyt sitte asutaan yhdessä täällä Kuopiossa, Neulamäessä. Tosi upea kolmio on meillä, eikä vuokrakaan ole paha. Tykätään asua täällä, vaikka vasta pari viikkoa takana.


Seuraava