• Scherzo

Stumppadumppa

Tänä aamuna oli niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin vaikea nousta ylös sängystä. Hanikin oli ihan nuukahtanut, vaikka yleensä on aamulla niin ärsyttävän pirtsakka.

Eilinen spinning tunti oli aivan ihanan rankka! Meinasin heittää veivini n. 150 kertaa sen 55 minuutin aikana. Tuo kyseisen tunnin vetäjä-ohjaaja on aivan mahtava!! Hyvää musiikkia, ihanan pirtsakka asenne ja loistava tuntirakenne!
Hänen tunneilleen on aina jotenkin ilo mennä. Ja jos joskus on tuuraaja hänen tilallaan niin voitte vain kuvitella sitä pettymystä...

Tänään sitten tuntuukin siltä, että eilen on tehty hommia. Joka paikka vähän kolottaa, mutta se tuntuu hyvältä :-)

Tänään on uuden saliohjelman teko personal trainerin kanssa. En osaa oikein nyt ajatella millaista ohjelmaa haluaisin. Pitäisikö toivoa sellaista missä on kaikki yhdessä ohjelmassa vai sitten pari-kolme eri ohjelmaa eri lihasryhmille. Tuo lihasryhmäkohtainen ohjelmarunko voisi olla kivampi, tuo kokonaisvaltainen ohjelma yleensä on aika pitkä ja siinä kerkeää väsymään puolessa välissä ja lopputreeni on sitten ihan inhan tahmeaa. Eli jatkossa tulee sitten varmaan tissipäivää, selkäpäivää, jalkapäivää, käsipäivää (hehheh) ja vaikkas mitä päivää :-)

Help sweetie, a lump!!!

3 kommenttia

Perro

29.8.2007 14:52

Suosittelen toivomaan 3 -jakoista, silloin jaksaa tehdä kunnolla ne mitä on tekemässä. Olen erittäin tyytyväinen omaani, tosin se on vain kaksijakoinen kun en tee jalkoja ollenkaan puntilla vaan siellä spinningissä. Jostain syystä liha tarttuu jalkoihini ihan tuolla sisäpyöräilylläkin....
Ylävartalon olen jakanut seuraavasti: tissit + kädet, selkä + olkapäät. Joka toinen päivä jompaa kumpaa noista ja joka toinen päivä spinning + vatsa.

Scherzo

29.8.2007 16:05

Jep, spinningissä ja bodypumpissa jalat saavat osansa, mutta huomasin tuossa taannoin, että multa on hävinnyt voimaa jaloista kun rupesin tekemään jalkaprässiä! Ennen tein huoletta sarjoja 150 kg:llä, nyt hyvä kun 100 kg liikahti minnekään.... eli kyllä sitä punttitreeniä pitää jaloillekin jatkaa... :-/

Perro

29.8.2007 17:12

Tekee kyllä eetvarttia silloin tällöin prässätä. Toisinaan teen kyllä itsekin spinningin jälkeen sarjat jalkaprässiä. Ahhhhhh!!!!!