• Scherzo

Anonyymi!!!

Tänään aamulla näin A-junassa nuoren henkilön. En pystynyt samantien sanomaan onko hän tyttö vai poika. Todella androgyynin näköinen teini.
Ensin oletin hänen olevan miespuolinen sukupuoleltaan, kunnes vaivihkaisen syväskannaussilmäilyn tuloksen tulin päinvastaiseen tulokseen. Female.

Hämmentävää. Naispuoliseen lopputulokseen tulin poskipäiden perusteella. Muuten en osannut sanoa juuta enkä jaata. Ei selkeän naisellisia lantionmuotoja tai rintavarustusta, hän oli kuitenkin selkeästi yli 15-vuotias. Mutta löysien vaatteiden alta on vaikea nähdä kropan muotoja.

Pari viikkoa sitten olimme hanin kanssa vanhan koulukaverini syntymäpäivillä ravintolalaiva Väiskillä. Meillä oli käytössämme laivan yläkerta ja alakerta oli erittäin sekalaisen hääporukan käytössä.
Hääporukka kävi yläkerran kannella tupakalla ja kaikki sujui juhlavieraiden kesken sopuisasti.
Kunnes eräs hääporukan vieraista jäi kiinni portsareille omien juomien nauttimisesta ravintolatiloissa. Tämä huomattavan lihasmassainen ja vähärasvainen naispuolinen portsari kävi huomauttamassa asiasta ja lopulta asiasta syntyi käsirysy.

Torailun jälkeen taskumatin omaava humaltunut naishenkilö päätti solvata portsaria oikein olan takaa...
"SENKIN....... ANONYYMI!!!!"

hihihih... tästä tuli illan pelastus!!! Ei kannata yrittää käyttää sivistyssanoja mitä ei muista ja mitä ei osaa lausua humalassa. Andogyyni ja anonyymi, whatever!!!

Myös Eräs meidän porukastamme sai solvauksen päälleen kun hän kävi myös rauhoittelemassa taskumattieukkosta... "SENKIN.... BLONDI PYHÄMEKOSSA!!!"

Kannattaa opiskella solvauksen jaloa taitoa... nämä esimerkit vievät sinut pitkälle!!!