Eino Nurmiston laatima Homopojan opas lupaa vinkkejä kaapistatuloon ja näkökulmia miesten väliseen seksiin

  • Artikkeli
  • Arviot ja esittelyt
  • Sami Mollgren
Eino Nurmisto: Homopojan opas (kuva: Otava)

Vuonna 2010 aloittaneesta Tämän kylän homopoika -blogista tunnettu Eino Nurmisto kertoi keväällä tekevänsä kirjan. Puoli vuotta myöhemmin Homopojan opas (Otava) on tullut painokoneista, ja kauppoihin itseään kenties sarkastisesti valtakunnan ykköshomo -tittelillä kutsuvan esikoiskirjailijan teos tulee 14. lokakuuta.

Kirjassa aiheena ovat esimerkiksi kaapistatulo ja miesten välinen seksuaalinen kanssakäyminen.

Nurmisto kertoo halunneensa kirjoittaa yksiin kansiin niitä asioita, joita hän mietti teini-ikäisenä - ja joista hän olisi tuolloin halunnut lukea.

Hän kertoo pyrkineensä lähestymään esimerkiksi seksiin liittyviä asioita nuorille omaksuttavasta näkökulmasta, eikä kankeasta ja virallisesta näkökulmasta, kuten Hivpointin oppaassa aihepiiriä Nurmiston mukaan käsitellään. Seksiä käsittelevissä luvuissa ollaan suorastaan konkretian parissa. Hän arvelee heteroidenkin voivan selättää ennakkoluulojaan ne lukemalla. 

Myös kaapistatuloon Nurmisto antaa kirjassaan vinkkejä, niin kaapista tulevalle nuorelle kuin tämän vanhemmillekin. Hän myös muistuttaa, ettei lasta pidä repiä väkisin kaapistakaan, vaikka tämän kuuluminen seksuaalivähemmistöön tuntuisikin varmalta. 

On kuitenkin hyvä muistaa, että kirjan tarinat ja kokemukset ovat yksilöllisiä, eikä niitä voi sellaisenaan yleistää tai ajatella yleispätevinä ratkaisuina. Toisaalta eri ihmisten kaapistatuloa käsittelevissä tarinoissa on paljon yhtäläisyyksiä. Sen huomaa lukiessaan esimerkiksi ranneliike.netin keskustelufoorumin lukuisia keskusteluja kaapistatuloon liittyvistä kysymyksistä.

Ylelle antamassaan haastattelussa Nurmisto sivaltaa myös koulujen nykyistä seksuaalikasvatusta, jonka hän toteaa olevan heteronormatiivista, ja vähemmistöjen olemassaoloa käsitellään ulkopuolisena ilmiönä. Haastatteluissa Nurmisto on myös nostanut esiin seksuaalivähemmistöihin liittyvän sisäisen syrjinnän: erityisesti homomiesten piirissä näkyy hänen mukaansa ylipainoon, etnisyyteen ja olemuksen sukupuolirooleihin liittyvää kielteistä suhtautumista.

Eino Nurmisto, 29, on kotoisin Somerolta, sieltä muutaman sadan asukkaan taajamasta. Hän kertoo joutuneensa erilaisena poikana kiusatuksi koulussa. Pikkupaikkakunnalla hän myös koki olevansa yksin ja vailla mahdollisuutta löytää vertaistaan seuraa. Ennen muuttoaan Turkuun hän perusti henkireiäkseen Tämän kylän homopoika -blogin, jonne hän kirjoitti tuntojaan nimettömänä. Muuton jälkeen hän löysi itselleen yhteisön ja muutamaa vuotta myöhemmin blogikirjoittelu lakkasi olemasta nimetöntä. Vuonna 2015 blogi palkittiin The Blog Awards Finlandin parhaana lifestyle-blogina. Hän on kertonut tuolloin kokeneensa bloginsa olevan laajemminkin merkityksellinen. Ennen tätä Nurmisto oli kertonut mietteitään haastattelussa.

Nurmisto osallistuu Helsingin kirjamessuilla (24.-27.10.2019) useisiin keskusteluihin.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!