Rokkihomokokemuksia

Seksiä.

Säännöllistä seksiä oman kumppanin kanssa.
Seksiä säännöllisesti yhden kerran tuttavuuksien kanssa
("irtonumeroiden", kuten mummoni noita kutsui...).
Säännöllistä seksin puutetta, kumppanin kanssa tai itsekseen.
Säännöllistä seksin hakua, kumppanin hakua; "sinkkufestarit".
Tai sitten ne "parisuhdefestarit"; seksistä ei enää puhutakaan.
Parisuhteiden seksi on yksityisasia, sinkkujen seksielämä vastaavasti pitää enemmän tai vähemmän yksityiskohtaisesti raportoida ystäville ja kavereille.
KUN ei ole sinkku, seksi muuttuu yksityisasiaksi. Sinkun taas KUULUU kertoa saamiset, antamiset ja puutteet - se on keskeinen keskusteluaihe.
Mutta parisuhteessa olevan EI KUULU.
Ergo, enpä puhu omastani.
Olenpa ainakin tämän yhden kerran nornornormatiivinen.

Seksistä yleisesti jaksetaan nyt puhua, no, "kuin viimeistä päivää".
Kirjaimellisesti "kuin viimeistä päivää", onhan siitä jaksettu vaieta miljoonan vaietun argumentin verran meidän historiamme mittaan.

Ystäväni Winnie Viruksen pohdinta -olisikohan tuo pakina? - seksistä ja parisuhteesta on reipasta ja hymyilyttävää luettavaa, lukekaa allaolevasta linkistä kirjoitus otsikolla "Sähköä ilmassa":

http://www.winnie.vuodatus.net/blog/archive?m=04&y=2007

- - -

Ja toinen asia. Winnie haastoi minut. Haasteessa on kyse sanoista ja sanojen käytöistä. Olen kiltti ja vastaan haasteeseen, ja pitäähän minun, kun olen päätoiminen sanojen käyttäjä niin töissä kuin vapaa-ajalla.

*Viisi lempisanaani:
kuitenkin, toisaalta, mutta, kyllä, ei
(tylsää mutta totta, perustuu siihen mitä teksteistäni eniten tuppaa löytymään)

*Äänteellisesti kaunein sana:
'Laulu' ainakin on erittäin hieno
('polvilumpio' ja 'hääyö' ovat naurettaviksi käyneitä fraaseja)

*Viisi sanaa, joita käytän eniten työssä, arjessa tms:

- 'Huomenta' (yleensä kahdesti joka aamu, ensin heti noustua ja sitten uudelleen, kun on oikeasti myös herännyt)

- 'Ei mitään' tai 'Ei oikeastaan mitään' (ajoittaisina vastauksina toistuviin kysymyksiin 'mitä?' 'täh?' tai 'hä?')

- 'Joo joo' (vastauksena toistuviin rakkaudentunnustuspyyntöihin. Tarkoittaa silloin: 'Minäkin rakastan sinua'.)

- 'Toisaalta' (koska olen harvoin tarkalleen samaa mieltä, ja samalla harvoin itse vain yhtä mieltä asioista)

- 'Hyvää yötä' (tuon sanominen on mielestäni tärkeää joka yö. Sekin tapahtuu usein kahdesti, ensin nukkumaan mennessä ja sitten uudelleen kun uni oikeasti tulee, tai kun toinen [minä] tulee nukkumaan toisen jo nukahdettua)

*Sanonta, Sananlasku tai aforismi, joka merkitsee minulle eniten:

Tämä on vaikea. Laitan minilempirunoni Kai Niemiseltä, sisältää viisauden jonka olen muistanut ainakin kerran viikossa jo vuosien ajan:

"Minä se en kotkia pelkää,
sanoi muurahainen jänikselle."

(Kai Nieminen: "Oudommin kuin unessa", 1977)

*Viisi sanaa joita inhoan:
tulosvastuu, urakehitys, 'en ymmärrä', 'tarkalleen', 'älä'.

*Puhkikulunut fraasi, jonka tilalle pitäisi keksiä jotain uutta:
"käytkö usein täällä" (eli antaa olla tuo TODELLA puhkikulunut)

*Sanat jotka haluaisin kuulla useammin:

- 'Aivan, mutta toisaalta...'
- nauramisen sanat (siis VIELÄ useammin)
- 'pannaan' (-"-)

*Uusin nykykielen sana, jonka olen oppinut: ehkä 'proovi' (tarkoittaen koesoittoa)

Siinä se. Tässä haasteessa kuuluu haastaa vain yksi bloggaaja.
Haastan siis kaksi:

Sinut, Aboa, koska olet päätoiminen sanojen käyttäjä myös ja tunnet kai omatkin Clark Kenttisi (sinäkin).

Ja sinut, Martin, "kostoksi" kahdesta aiemmasta haasteesta...

Mutta, ei otsikon mahdollisista aiheista sen enempää.

More life - lisää elämää.

Muutamallakin ihmisellä ympärilläni tuppaa olemaan
hankaluuksia riittämiin. Osa puhuu niistä, joku ei edes
itse huomaa. Itse olen salaa käynyt syvissä syövereissä
pitkän talven mittaan parikin kertaa, syinä sellaiset
Tärkeät Asiat kuin rakkaus ja kuolema...
...ja vähemmät tärkeät asiat raha, työ ja ura.

Ja sitten tuolla keskustelualueella yksi kertoi
hautoneensa itsemurha-ajatuksia 16 vuotta.
Mutta elossa on.
Pölhön veli (vastenmielinen tapaus, mutta) kertoi
hyvän viisauden pääsiäisenä kun joimme itseämme
rennoiksi punaviinillä:
"Koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä itsemurha".

Siinäpä lohdullinen ja käytännöllisesti TERAPEUTTINEN
ajatus, angstia kuitenkaan unohtamatta, jotta
kaltaiselleni eksistentiaaliahdistusveteraanille ei tulisi
epäkodikas olo...

- - -

Ja hups. Kurt VONNEGUT on kuollut. Upea kirjailija 60
luvulta saakka, kirjoissa yllätyksellisiä mutta oi niin
oivaltavia käänteitä ja maailmanselityksiäkin.
Obituaarit tuntuvat toistelevan nyt kuuluisinta
romaaniaan, toisen maailmansodan loppuun ja
Dresdenin pommituksiin keskittyvää nokkelaa kirjaa
Slaughterhouse Five (Teurastamo 5). Lukekaa Hesarista miten pommit tuhotaan käänteisessä unessa
täysin loogisesti... (minulla ei ole kirjaa tässä käsillä,
joten en voi antaa sivunumeroita juuri nyt)

Toinen Vonnegutin lempiromaanini on "Galapagos".
Ydinsota tuhoaa ihmiselämän maapallolta, muutamaa
Galapagos-saarille pelastunutta lukuunottamatta.
Evoluutio jatkaa kulkuaan... ja miljoonan vuoden
kuluttua noiden ihmisten jälkeläiset, ainoat ihmisten
jälkeläiset maan päällä ovat hylkeen kaltaisia olentoja
elellen leppoisasti Galapagos-saarten rannoilla.
Ajankulun viisaus on tässä: Vonnegutin ihmisten
jälkeläiset ovat lopulta vielä kovin ihmismäisiä, vaikka
jalat ja kädet ovat käyttökelvottomina surkastuneet
pieniksi ja valkohaita pitää kalastaessa hyvästä syystä
pelätä ja oppia yhä paremmiksi uimareiksi, sillä siellä ne
köllöttelevät rantakallioilla tyytyväisinä kut vatsat ovat
täynnä, ja silloin tällöin joku pieraisee ja kaikki nauravat.

Ikiaikaisia vitsejä, siis.

- - -

Pölhön pihalla - öö, siis meidän pihalla -
ruusupensaaseen ovat ilmestyneet kevään uudet
versot. On siis kevät.

"Huhtikuu on kuukausista julmin", aloittaa T. S. Eliot
synkähkön runoelmansa "Wasteland", mutta monta
sataa vuotta aikaisemmin Geoffrey Chaucer aloitti
Canterburyn tarinansa siitä miten huhtikuun
kevätsateet lävistävät maaliskuun kuivuuden ja talven
muistot, ja uusi elämä alkaa taas.

Ja kaikenlaiset, monenlaiset, erilaiset ihmiset alkavat
matkansa kohti kesää.

More life - lisää elämää.

Turus o toiminu vuarest kaks Jaako ja Mika kuppila,
Jack-n-Mike's tai Studio, millo milläki nimel.
Nysse o kuallu. Eivä poja eres varottanu. Noh.
Ja sit uimahalli o remontis. Kyl se o ny lama, niiku
mu hyvä ystävä Kiimaperseki tähä totes.

- - -

Kävin pitkästä aikaa Turun ylioppilasteatterissa.
De Laclos'n pirullinen teksti valheista ja viettelyksistä,
oli pitkästä aikaa mutta taas kerran mukava piipahtaa
tuossa armoitetussa teatterissa, jossa niin moni
ystäväni ja tuttuni on vuosien mittaan näytellyt,
ohjannut, lavastanut, avustanut... Ja minä viihtynyt.

- - -

Draamaakin on. Oikein kannoilta kääntymistä taakseen
katsomatta. No, draama tekee varmasti hyvää.
Puhdistaa ja maustaa. Toivottavasti. Ja toivottavasti
mukana on ymmärrys, että ne draamat, nekin, pitää
lopulta käydä läpi ihan itsekseen. Turha toisia saada
niitä edes lähes kokonaan ymmärtämään. Ei, se on
yksinäistä hommaa. Good luck!

- - -

Kotona. En katsonut eilen Angels in American toista
kolmetuntista kumminkaan. Menin oikein nukkumaan,
vaan olinpa väsynytkin. Tänään olin pirteä. Itsekseni
tehokas, asioihin keskittyvä - ja hyvä niin. Siis töissä.

Ja kohta kotiin, keskittyen hetkeksi kotiin.

Ja ehkä Angels in Americaan. Täytyy muistaa kirjoittaa
siitä tänne.

Yours TRULY, R

- - -

Tarinaa olisi.

Vävyhomo seikkaili yhteensä yhden veljen, yhden
siskon, yhden vaimon, yhden aviomiehen, Pölhön
vanhan ystäväpariskunnan, näiden kaikkien yhteensä
yhdeksän lapsen, Pölhön isän ja äidin, sekä parin
lemmikkieläimen tutustumisten halki kiirastorstain
iltapäivästä takaisin kotiin pitkäperjantain illaksi.
Aamuyöllä totesin olevani kovasti kipeä. Vatsatauti.
Kouristuksia. Sekä ylä- että alauunin kohtuuton
arkikäyttö. Sitten n. kolme litraa jaffaa, kunhan se
alkoi pysyä sisällä. Siitä seuraavana päivänä
nestetasapaino alkoi palautua.
Ja pääsiäismaanantaina söin jo melko tavallisesti,
mämmiä myös, ja käytiin kylässä äitini luona.

Kaiken kaikkiaan la ja su lähinä nukuin.
Paitsi su-iltana yksin kotona katsoin Nick Caven
käsikirjoittaman, jonkun aikaa kaapissa odottaneen
leffan The Proposition. Vaikutuin hemmetisti.
Katsoin kaikki bonus pläjäyksetkin DVD:ltä samantien. Tänään etsiskelin Soundtrackiä...

Ja, tänään, rentoutuneena (?) takaisin töissä.

Pölhön äiti toi meille molemmille Espanjantuliaisiksi
ruutukuvioiset fleece-paidat. Tai onko ne nyt paidat.
Hupparit ilman huppuja. Siis ruutukuvioiset. Melkein
samanlaiset. Eilen oma äiti oli tehnyt meille pizzaa.
Tai siis pizzaa ruotsalaisella rasvattomalla juustolla ja
ilman mm. mustapippuria. Bella vita, heh?

Kostoksi tästä kaikesta oi-niin-ihanasta normielämästä
katsoin eilen yöllä viikonlopun mittaan _ikäänkuin_
riittävästä nukkumisesta unettomana Angels in
American kolme ekaa jaksoa putkeen. Kolme tuntia.
Pari pulloa olutta, ja täytelakritseja. Kyllähän tämä tästä
taas epänormalisoituu turvalliseksi tämä eloni jälleen.

Illalla voisin joko mennä hyvissä ajoin kotiin Pölhön
kanssa (jos se siis itse lopulta yleensä päätyy olemaan
kotona) ja kun tuo nukahtaa ennen minua, edessä
voisi olla toiset kolme tuntia Tony Kushnerin
mammuttipervonäytelmää ennen omaa unta.

Tai sitten baariin. Kumpi voittaa? Molempi parempi.
Huomenna pitää herätä oikeasti aikaisin aamulla,
joten aivan rokkaamaan ei voi taipua.

- - -

Kuten sanoin, tarinaa olisi. Tämän enempää en juuri
nyt veny laittamaan tänne.
Yours truly.

Jesse just got so nailed he died.

Minä en, mutta perus-ok olo kuitenkin, vaikka olenkin
elossa.

Hyvää pääsiäistä kaikille, eikä kenellekään erikseen.

Eilen oli kostea ilta. Jälleen yksi sellainen.
Olisin voinut viettää illan kotonakin Pölhön kanssa,
mutta enpä viettänyt. Sen sijaan, myötäelin ja sivusta
katselin erästä teinidraamamaista draamaa ja join
toisenkin toisenkin toisenkin tuopin.
Tänä aamuna särki päätä. Tänä iltana pysyn kotona.
Pölhön kanssa. Kunhan ensin sinne pääsen täältä
töistä - pukkaa iltapuuhaa vielä vähän.

Huomenna... Jatkuu ideaali parisuhde-elämä. Huh.
Seuraavan parin vuorokauden aikana tarkoitus tutustua
Pölhön veljeen, siskoon, näiden puolisoihin, ja
yhteensä seitsemään lapseen. Tai jossei aivan
tutustua, niin kumminkin sanoa hei ja mitä kuuluu ja
hymyillä kun syö sitä pullaa jota tarjotaan.

Jännittää ja aivan oikeasti.
Pölhön vanhemmat, joita moikkaamme myös, olen
sentään tavannut jo aiemminkin.

Lauantaina takaisin Turussa. Läheinen ystäväni
muuttaa, menen muuttoavuksi. Käyköön samalla
tervehtyvän selkäni tervehdyttämisjumppana.

Sunnuntaina päättyy paastonaika, mutta lammasta ei
taideta valmistaa. Ehkä mennään kylään Forssan
nurkille, ehkä ollaan Turussa vaan rennosti.
Miten kuten.

"Onko siellä taas niitä pitkiä Morrissey -lainauksia joita
mä en jaksa lukea -?"

-Ei tällä kertaa, Pölhö. R.

Provinssirock.

Tori Amos.

Ja Patti Smith.

...on kuitenkin yleisesti ottaen mukavampaa.

Edellinen bloggaus jäi kesken, laitoin sen lauantaina
ennen ystävän väitöstilaisuutta, jonne sitten piti
juosta. Hitto että meni hyvin! Siis väittely ja myös
arvosana... Ja karonkka oli sekä juhlava, täyteläinen
että tunteellinen. Ja karonkan jatkot...
No, kun jälkiruuan kanssa tarjoiltiin jälkiruokaviini ja
sitten vielä kahvi ja konjakki erikseen, sen nyt tiesi
miten se eteni. Ja kun tässä jatkopaikassa kävi se eräs
s-alkuinen etukortti, joka monella juhlijalla oli mukana,
ja kuohuviini sen kanssa _varsin_ kätevä ostos, se ei
sitten missään vaiheessa päässyt loppumaan.

Yöllä Pölhö soitti ja odotti kadunkulmassa. Käveltiin
samaa matkaa kotiin. Mentiin nukkumaan yhdessä ja
vierekkäin. Pönötettiin sunnuntai yhdessä ja
vierekkäin. Ja vaikka meidän "muumitaloon" tuli
myöhemmin yöllä yövieraskin, ja aamulla aamuvieras
jolle piti keittää kahvia vaikka olisi halunnut vaan
nukkua koko aamun, JA vaikka piti käydä kahvilla
parisuhdefestarihengessä Pölhön vanhan
ystäväpariskunnan luona iltapäivällä, oltiinpa
keskenämme kumminkin, koko päivä. Hyvä niin.

(Yöllä, tosin, kun Pölhö jo nukahteli, kävin kyllä
yötuopeilla baarissa ystäväni kanssa)

Tänään olen ollut yksin koko päivän. Pitkä herääminen
kotona, työpäivä kotona, ja illalla työhuoneelle, kun
täällä ei ole ollut enää ketään.
Hyvä näinkin.

Meni aprillipäivä ja palmusunnuntai, nyt piinaviikko,
mutta ei piinaviikko minulle.
Sen rakkauden armo, jota seuraan ja johon luotan,
katsoo minua peilistä.
Ja lisäksi on luottamus toisen ihmisen rakkauteen,
johon kaiken mahdollisen arkitylsyyksien ja draamojen
keskellä voin, no, todellakin luottaa.
Se on Pölhö. Se on Me.

Minä en aio ottaa piinaviikkoja omista töistäni.
Ahdistuminen on muodikasta mutta ei "oikeesti".

Ja se, että on Me, onkin kaikille niille selvää, jotka
tietävät, että on Rokkihomo ja Pölhö: kaksi itsenäistä,
omiaan tekevää ihmistä, jotka kuitenkin ovat Yhdessä.
Siitä on Oikea Ahdistus kaukana.
Draamaa välillä kyllä löytyy, jo viihdearvon vuoksi.
Mutta sen draaman syy on pitkälti siinä, että
Me Puhutaan.

Edellisen blogini Smithsien "How Soon Is Now?" jatkuu oh-so-miserable -riimeillä:

"There's a club, if you'd like to go
You could meet someone who really loves you
So you go, and you stand on your own
And you leave on your own
And you go home
And you cry
And you want to die "

Ha ha.

Olen aina pitänyt tuota ei-niin-vakavasti-otettavana
esteettisenä tutkielmana angstista, joka on vähän
naurettavaa. Hemmetin hyvänä sellaisena.
Jos sitä lukisi "oikeesti", niin jösses, joku haluaa kuolla
jos klubilta ei löytynytkään ketään?
Hienon draaman siitä saa, vie sitten sunnuntain
tylsyyttä pois jos tarvis, mutta haluta kuolla?
"Oikeesti?"

Kotoa, missä ikinä se on ollutkaan vuosien mittaan,
on aina löytynyt peilistä sen verran rakkautta
ettei ole tarvinnut.

(Ja omista käsistä.)

Smithsien kuulu kappale päättyy näin:

"When you say it's gonna happen now,
Well, when exactly do you mean?
See, I've already waited too long
And all my hope is gone."

Itse väitin itselleni monta vuotta olevani tuollainen
rakkauden ateisti.
En sen takia kyllä köyttä etsinyt koskaan.
Ja sitä paitsi, olin väärässä, jos edes koskaan tosissani.

Täältä tähän. Yours truly.

Hetki siinä meni, mutta aurinko ei enää paista liian kirkkaasti.

Ystäväni väittelee tänään. On siis iso päivä.
Kirjoitan tuosta vielä lisää myöhemmin.
Illalla karonkka. Vielä illemmalla karonkan jatkot.
Huomenna Pölhön vanhat ystävät, pariskunta jota
olen onnistuneesti vältellyt jo vuoden, saavat meidät
lopulta kahvikutsulle. Parisuhdefestarit, jee...

Parisuhteet. Kirjoitan tuostakin vielä lisää.

On lauantai ja minulla on takana rauhallinen ilta,
jolloin olen ehtinyt Pohtia Asioita, joten haluan laittaa
tähän hymnikamaa.
Olen melkein onnellinen että elämässä on edelleen
syitä surullisille lauluille. Ne ovat parhaita lauluja.

"I am the son, and the heir
Of a shyness that is criminally vulgar
I am the son and heir, of nothing in particular

You shut your mouth
How can you say
I go about things the wrong way ?
I am Human and I need to be loved
Just like everybody else does"

(The Smiths: "How Soon Is Now?")

"Shyness that is criminally vulgar". Relax, maire.

Vielä kerran:

"I am Human and I need to be loved
Just like everybody else does"

Mulla on Pölhön kanssa aika vähän yhteistä aikaa.
Olen erittäin tottunut siihen entisenä ikisinkkuna.
Mutta silti, liian vähän, jolloin tapahtuu liian vähän.

Kommentoija: martin | Kirjoitettu: 27.03.2007, 20:37:40:
"Miten oli sen antamisen kanssa?"

Kyllähän minä annan.

Mutta kun annan, haluan saada myös.

Hot tramp I love you so muotoilee tuota
saamisen ja antamisen yhteyttä kauniisti,
toistaiseksi viimeisimmän LP:nsä "Realityn"
balladinomaisessa kappaleessaan "Days"
(joka on levyllä pilattu 80s syntikkaräpellyksellä,
mutta akustisena versiona on jopa pysähdyttävä):

"All I've done
I've done for me
All you gave
You gave for free
I gave nothing in return
And there's little left of me

All the days of my life
All the days I owe you"

(David Bowie: "Days")

...