Kallis prinssi

"Älä koskaan pelkää ihmisiä. Pelkää vaikka kuolemaa, ukkosta tai käärmeenpuremaa jos sinun on pakko, mutta älä koskaan pelkää ihmisiä. Sillä pelottavinkin ihminen pelkää jossain sisimpänsä sopukassa, on yksinäisyydessään heikko ja helposti riisuttavissa aseista. Luotettava ulkomuoto, hiven välinpitämättömyyttä, nokka vähän pystyssä. Kysymys in näyttelijäntaidosta. Röyhkeinkin rehentelijä hukkaa tyylinsä törmätessään toiseen vielä röyhkeämpään. Karjuva tyyppi valahtaa kansaan kun joku karjaisee vielä kovemmin. Ja maailmanmiehen käytöksen ja lujan rauhallisen auktoriteetin omaava johtaja ei vältä vatsahaavansa ja masennustaan huomatessaan lopulta että hänen lävitsensä on nähty perinpohjin."

Näin kirjoittaa kirjailija Christer Kihlman teoksessaan Kallis Prinssi (Dyre prins). Kirja osui käteeni Levin korvessa olevan mökkini kirjahyllystä. Olenhan vähäisen osan kirjastostani sijoittanut vara ajanvietteekseni tuonne mökille.

Minulle kuitenkin juuri tuo lause toi mieleeni nuoruuteni ajan, jolloin taisteltiin homojen oikeudesta oikeaan ja aitoon ihmisyyteen meillä Suomessa. Olihan siellä mukana myös Olli S., joka edelleen taistelee samojen oikeuksien puolesta – väsymättä!
Ei minulla silloin ollut mökkiä Levin korvessa, eikä ollut uskallustakaan kovin äänekkääseen toimintaan, olin enemmänkin sivusta seuraaja ja hengailija. En ollut uskaltanut osallistua Pariisin vuoden 1968 pippaloihin, vaikka olin paikalla opiskelemassa ja mielen olisi toki tehnyt. Tuli kuitenkin ajatuksiin myös toinen saman kirjailijan teos eli Ihminen joka järkkyi.

Tuossa teoksessaan eräiden näkemysten mukaan Kihlman puhuu 100 sivua alkoholismistaan, 50 sivua kielletystä biseksuaalisuudestaan ja 50 sivua avioliitostaan, vaimostaan ja itsestään. Ja nyt monen lukemisen jälkeen vasta käsitin, että Kallis prinssi puhuu myös Ihminen joka järkkyi kirjan kirjalijan omasta rohkeudesta, mutta myös siitä nuoresta miehestä, joka oli hänen halujensa kielletty kohde. Samalla ryöpsähtivät esiin Setan alkuvaiheiden kokemukset, mielenosoitukset Vanhankirkon puistossa, kirjailija Märta Tikkanen keskustelutilaisuudessa jne jne.

Miten muistorikkaaksi muodostuikaan tuo hiljainen ja syvän yksinäisyyden hallitsema lukukokemus, se oli suuresti nautinnollista.