• mopsi22

Valveuni

En tiedä tai muista (swiss cheese, my brain is...) olenko puhunut siitä, että "kärsin" valveunista ja unihalvauksista.

Niille, jotka eivät asiaa tunne, wikittäkää :)

http://fi.wikipedia.org/wiki/Valveuni

Jostain käsittämättömästä syystä ilmiö esiintyy vain, kun nukun sohvalla. Liekö asento huono.

On kuitenkin (vaikka olen jo tottunut ilmiöön) aina yhtä epämukavaa, kun aivoni heräävät ennen kuin pystyn kehoani liikuttamaan. Tunnistan tilan, mutta tietty pakokauhu valtaa silti mielen. Monet oireista, kuten paine (rinnan) kehon päällä, sydämen toiminnan tiedostaminen (ja minulla vielä tietty kuumuus) ovat olemassa. Makaan, pystyn käsittämään olevani hereillä ja kuitenkaan en pysty liikuttamaan kehoani. Yritän väkisin saada liikutettua kehoani, mutta en onnistu siinä. Pinnistän, mutta mitään ei tapahdu. Odotan ja yritän herättää kehoani. Odottaminen on joskus tuskallisen pitkä aika. Ainakin se tuntuu siltä.

Tilaa on vaikea kuvailla, vaikka se tuossa artikkelissa onkin jossain määrin onnistuneesti tehty.

Se on kiinnostava tila, mutta samalla ahdistavaa, koska lähestulkoon tiedän, että jos sohvalla otan päikkärit, heräämiseni yhteydessä valveuni ja lievä unihalvaus iskevät.

Sotkenko termejä, lääketieteilijät (tai psykologit ja -iatrit tms.)? Kenelläkään muulla kokemuksia?

_______________________________________________________

Äitin tekemä omenatuoremehu on hyvää! Ei mitään muuta, kuin omenaa, ei edes sokeria. Suomalainen syksy lasissa, tuoksuineen, väreineen ja makuineen. Nauttiapa nyt elämässä näistä pienistä asioista :D

Ainii, rakastan poikaystävääni...herkistyy tunteet tässä tuoremehulasin äärellä :D. Parka vaan joutuu tenttejä tekemään. Onneksi huomenna nähdään ja perjantai on vapaa molemmilla <3<3<3