elämäni yläasteella oli aikanaan ikävää. pärjäsin, koska olin kiltti ja hyvä oppilas, joskaan en ehkä kiitettävällä tasolla. opettajien kanssa minulla ei ollut koskaan ongelmia.
kiusaamista kuitenkin esiintyi. en ole oikeastaan sen tarkemmin ajatellut asiaa, syitä kiusaamiseen tai edes omia tuntojani siitä tai millaisen jäljen se on jättänyt.
pääasiassa kiusaaminen oli nimittelyä ja tönimistä, yksin tai ryhmässä. yksi kiusaajista oli kuitenkin selvin moottori. ironista kyllä, kundi oli minua puolet lyhyempi ja piskuinen muutenki. hänen kaverinsa sitten olivatkin suurempikokoisia.
väkivalta oli rajallista, ei siinä kukaan loukannut. sattui se kyllä välillä.
eniten kiusaamisessa ärsyttää näin jälkeenpäin tarkasteltuna sen häiritsevyys ja sitä kautta se, että en vieläkään osaa suomen kielen kielioppia kunnolla, koska en äidinkielen tunneilla saanut olla rauhassa.
kerroin kiusaamisesta kasi- tai ysiluokalla luokanvalvojalle, mutta hän ymmärsi minut hieman väärin, sillä kiusaaminen kohdistui ystäväänkin ja luokanvalvoja käsitti, että kerroin juuri ystäväni kiusaamisesta, enkä siitä, että se koski meitä molempia. tulos oli se, että kiusaaja passitettiin koulukuraattorille (ja oli kuulemma ollut kyyneltä vääntäminen, kertoi tuo ystäväni, itse kun en silloin koulussa ollut). Kuitenkin ystäväni suuttui minulle jossain määrin, koska olin "ilmoittanut" että vain häntä kiusataan. Kiusaaja oli taas, outoa kyllä, ihan kuin petetty ystävä: "ei toiset mee kertoo tommosia, miks sää?".
muutaman kerran kävin hänen luonaan. jonkinlaista kaveruutta alkuvaiheessa. se kuitenkin muuttui.
kiusaaminen jatkui vielä lukiossakin, joskin pahimmat idiootit menivät amikseen (jonne he kuuluivatkin, nykyisin on pohjalla sitten rikollisuraa sun muuta, joskin myös kunnollista duunaria...asennetta lukio vs. amis? on...syystä).
mistä tämä muistelo? no, ensinnäkin minua vituttaa juuri tällä hetkellä tässä ja nyt - ei välttämättä enää aamulla - elämäni. mikään osa-alue ei oikeastaan tyydytä. ei menneisyys, nykyhetki tai tulevaisuus, ei materia eivätkä ihmiset, ei edes oma ajattelu ja olemassaolo.
toiseksi, mieleeni tuli facebookissa näpytellä tuo kiusaajani nimi hakukenttään. kas kas, kaveri on pyrkinyt rauman kaupunginvaltuustoon (ei tietenkään päässyt läpi). vahingoniloa koen siitä, että hän ei ole akateeminen ihminen, ei ole kyllä koskaan ollutkaan. myös pientä tyydytystä aikanaan herätti hänellä todettu yleinen, mutta arkea vaivalloittava sairaus, joka rivien välistä näkyy hänen kamanjoinnissaan terveydenhuollon puolesta. kaikkein tyydyttävintä oli kuitenkin lukea hänen kampanjatekstejään sekä vastauksia jonkin vaalikoneen kysymyksiin. kattavasti huonoa kieltä, huonoja ja sisäisesti ristiriitaisia perusteluja, epämääräisyyksiä.
miksi nämä ovat tyydyttäviä? siksi, että selvisin yläasteesta ja lukiosta puhtaasti sen takia, koska olen rauhallinen ihminen ja voin vetäytyä älyni taakse turvaan; tuo ihminen ei pysty(nyt) voittamaan minua älyllisesti, vaikka hän muuten elämääni aikaanaan jossain määrin kontrolloikin. sangen tyydyttävää, sillä näin jo kouluaikana, että hän ei yllä samaan kuin minä yllän.
valitettavasti olin silloin jo sangen tarkkanäköinen ja tunnistin jo yläasteella sen, että hän purki minuun huonoa oloaan (mikä ei helvetti todellakaan sitä oikeuttanut), koska kotona tai muuten hänellä oli ongelmia. tuo myöhemmin ilmaantunut sairaus ei varmaankaan asioita helpottanut (minä lähinnä olin vahingoniloinen siitä, ja koen olevani oikeutettu siihen).
kiusaamisen jäljistä en osaa sanoa mitään. ei se minua vaani, siksi en sitä ehkä ole ajatellutkaan. ikäviä muistoja lähinnä ja menetettyä oppia, ei muuta.
ja onneksi feissikuvaa katsoessani voin todeta, että kaveri on vielä rumakin :)
___
elämäni silti ei tyydytä. olen väsynyt, tila, joka mahdollistaa musteen valumisen ajatteluuni ja tuntemuksiini. siellähän ne nurkissa lymyävät tutut ovat, ehkä odottamassa tilaisuutta tulla taas kylään. onneksi en ole nauttinut viintä, sillä se tuntuu löysäävän lukkoja ja rasvaavan saranoita siinä määrin, että kaverit tupsahtavat mustissaan kylään huomaamatta :/
synkistelyä varmaan, draamahakuisuutta, huomionkipeyttä, ehkä vain puhdasta kiimaa ja puutetta, ken ties, en minä ainakaan.
___
to write a poem
you need to feel either great love or pain
though they often enough are the same.
20 kommenttia
Rokkihomo
24.5.2009 05:55
Musteen valuminen, muuten, hemmetin hienosti sanottu.
Had my share. Pitäisi kai kirjoittaa tuosta itsekin. Peruskoulussa oli ajoittain kaikkea muuta kuin mukavee, vaikka löin takaisin myös, jo pienenä. Oli pakko.
kesäpoika
24.5.2009 16:52
Minä voin kertoa mitä tuhoa kiusaaminen sinulle teki. Tai ainakin sen, mitä mä voin kirjoituksestasi päätellä sen tehneen, jos asiat olisivat yksinkertaisia.
Kiusaamisen vuoksi et voinut kohdata ihmisiä avoimena, vaan kehitit itselesi suojia. Kun kerroit että sinusta tuntuu pahalle, sinua syytettiin lisää. Yksi suojautumiskeinosi on älykkyyteen ja sen aiheuttamaan paremmuudentunteeseen käpertyminen. Äly saa sut tuntemaan paremmuutta, jonka vuoksi ajattelet, ettei sinun vieläkään tarvi kohdata kiusaajaasi, tai muita ihmisiä, samalla tasolla, ihmisenä. Tunteen tasolla. Avoimena.
Ihmisenä, jonka tunteita ymmärrät paremmin kuin sinun ymmärrettiin.
Minun maailmankuvassani ainut oikea tapa reagoida toisen pahaan oloon on empatia, tai sympatia. Ymmärräthän, mikä vaara on siinä, että kuvittelee älyn olevan tekijä, jonka vuoksi ei tarvitse välittää muista ihmisistä ja siitä miten he voivat? Millaisen maailman sellainen ajattelumalli luo?
Aloittaessasi blogin, olit kovin epävarma. Mä kehuin sua moneen kertaan siitä, että sulla on selvästi kyky ajatella. Nyt musta tuntuu, että se on varastanut liian ison osan identiteettiäsi ja mun tekisi mieli tönäistä ja sanoa, että et sinä niin erityinen ole.
Mutta en sano kuitenkaan. Musta on erityisen hienoa miten rehellisesti kirjoitit tämän kirjoituksen. Se ei ollut kaunista luettavaa, mutta se oli sitäkin inhimillisempi. Tuskin kukaan voi olla tunnistamatta itseään tarpeesta kohota tärkeämmäksi ja paremmaksi kuin ne, jotka ovat loukanneet. Mun tapani vain on tuntea paremmuutta siksi, että kykenen säilyttämään nöyryyden kun toiset haukkuvat.
mopsi22
24.5.2009 17:43
syväluotaavaa. tulee turvallinen olo, kun maailmassa on tuntevia ja empaattisia ihmisiä vielä jäljellä. kiitos siitä kesikselle, joka selvästi ymmärtää minua ja tuntemuksiani (pelottavasti jopa paremmin kuin minä itse). kiitos myös kehuistasi, niistä olen saanut paljon henkistä tukea. ehkä olen myös hieman liian älykkääksi itseäni luullut ja palautit minut maan pinnalle. tosiaan, ei älyllä saavuta mitään vaan pelkällä tunteella pärjää parhaiten. miten sokea olenkaan ollut.
kesäpoika
24.5.2009 17:56
Pelkäsin, että sanoin liian suoraan ja että suutut. Hyvä kun kuulit itse asian, sillä en mä tarkoittanut loukata.
Enkä tarkoittanut edes arvioida älysi määrää, enhän mä sitä voi tietää. Tarkoitin, että vaikka se olisi paras kautta maailmankaikkeuden historian, se ei ole silti niin kovin tärkeää, eikä se määrittele arvoasi ihmisenä. Opin sen itsekin kantapään kautta, siksen ehkä osaa sitä toisillekaan kertoa kauniimmin.
Kiitos aiheesta! Tästä taidan kirjoittaa omaan blogiini, siitä miten opin tärkeysjärjestystä. En oo oikein keksinyt aihetta. :)
stellagrrrl
24.5.2009 18:35
ironiantajun puute... niin. pelottavaa. mopsi, olen pahoillani, että olet joutunut kiusatuksi ja nyt vielä joudut lukemaan tuollaista ylläolevaa sontaa...
kesäpoika
24.5.2009 19:12
Stellaan osui ja upposi.
mopsi22
24.5.2009 19:29
en nyt voi olla sanomatta muuta kuin
MUAAHAHHAHHAAHHAA!
nauran suoraan ja avoimesti, tunteella; järki käskee olemaan hiljaa, ettei kukaan loukkaannu...
stellagrrrl
24.5.2009 19:44
huti meni niin että hurahti, mutta en toki ajatellut, että tähtäilit tähän suuntaan... ;)
säälin sijaan nyt muakin oikeasti naurattaa. avoimesti ja suoraan tulee täältäkin. MUAH!
Rokkihomo
24.5.2009 20:03
Tämä entinen koulukiusattu ja koulukiusaaja ei nyt tajua. Tekisi mieli kysyä, että missäköhän kohtaa noissa kaikkitietävissä, interaktiosokeissa kommenteissasi on nöyryyttä, kesäpoika, mutta en kysy. Kun en kaipaa siihen vastauksia.
kesäpoika
24.5.2009 20:07
Luokka on retkellä eläintarhassa. Yksi pojista osoittaa pingiinejä ja kertoo innokkaasti pitävänsä niistä. Toinen poika yhtyy mukaan. Poika miettiin hetken, mutta päättää luottaa ja jatkaa kertomustaan pingviineistä. Hän hymyilee, kiva löytää joku joka innostuu kuten minä!
Todellisuus on toisenlainen. Ei toista poikaa pingiivit kiinnosta. Hän ei vain viitsinyt sitä kertoa. Sen sijaan hän mielummin teeskenteli kiinnostuneena, ja nauroi muiden kanssa vatsansa kipeäksi.
Juuri sellaista on koulukiusaaminen. Turhaa, valheista rakennettua, ylemmyydentunnetta pönkittävää.
En ole sitä koskaan ymmärtänyt, enkä häpeä etten ymmärrä vieläkään.
kesäpoika
24.5.2009 20:23
Voi luoja. Kuinka vaikeaa onkaan selvittää ymmärsikö oikein, ennen kun alkaa nauraa. Kuinka vaikeaa on sanoa olevansa erimieltä.
Minusta koulukiusaamisesta ei vain olla toivuttu oikeasti silloin, jos toivoo kiusaajalleen tapahtuvaan pahaa. Mutta taisin käsittää väärin, eikä sen vaikeus ollutkaan tämän blogin aihe. Mä vain.. jos itse olisin kirjoittanut tuon tekstin, se olisi ollut kantava aihe ja siksi tulkitsin sen niin. Aihe taisikin olla osoittaa kuinka kumarrettavaa yliopistokoulutus onkaan, ja kuinka arvotonta kaikki muu, tai jokin muu vastaava joka ei avaudu sivistymättömälle.
kesäpoika
24.5.2009 20:30
VASTAUS ROKKIHOMOLLE joka ei edes tahdo ymmärtää. Nöyryys oli viimeisessä lauseessa, joka kokosi koko idean. "Mun tapani vain-on-TUNTEA-PAREMMUUTTA-siksi, että kykenen säilyttämään nöyryyden kun toiset haukkuvat."
Ymmärrätkö ristiriidan? Näetkö ollenkaan? Tajuatko, miten ympäri se kääntää koko sanotun?
Äh.. en jaksa yrittää. Nämä ovat niitä ihmisiä jotka tahtovat nähdä vain pahimman minussa.
Lupaan etten tule toiste kommentoimaan. Sen oman blogini kirjoitan silti. Ymmärtävät sitten ketkä lukevat loppuun asti ja tahtovat kuulla.
mopsi22
24.5.2009 20:48
kesis, sanon tässä nyt näin julkisesti mielipiteeni, kun en jaksa privanakaan asiasta vääntää. mielestäni olet fiksu ihminen, mutta suurin ongelmasi on täydellinen sokeus omaa ulosantiasi kohtaan. et näe sitä ristiriitaa sen välillä, että sanomalla jotakin teet juuri niin, kuin siinä sanomassasi kiellät tekeväsi. tätä on useampikin ranneliikkeen kirjoittaja sinulle yrittänyt osoittaa, enemmän tai vähemmän ystävällisesti. keskustelu kanssasi on mahdotonta, koska haluat vastauksia, muttet kuuntele niitä, koska tiedät paremmin, aina ja kaiken. kyse ei ole siitä, että keskustelun toteaminen mahdottomaksi olisi pakenemista, vaan siitä, että sitä on yritetty ja yritetty ja se on havaittu hankalaksi, lähes mahdottomaksi. tästä syystä en myöskään kommentoi yksityisviestien puolella tiedusteluihisi.
on totta, että voisin loukkaantua kommentistasi bloggaukseeni, koska se ylittää tietyn henkilökohtaisuuden rajan. en kuitenkaan loukkaantunu, vaan nauran, vilpittömästi, koska onnistut viestilläsi olemaan juuri niin ristiriitainen kuin voi vain olla (ks. edellä). sanot, ettet tuomitse, mutta kuitenkin tuomitset. sanot olevasi nöyrä, mutta muutamalla tekstirivillä kerrot minulle miksi olen sellainen kuin olen. otat ylimielisesti vapauden todeta, että voisit sanoa, etten ole erityinen, mutta armeliaasti et sitä tee (vaikka sen edellisessä lauseessa juuri totesit). ystävällisesti (nöyränä?) toteat kehuneesi minua blogini alkuaikoina, kun olin niin epävarma.
ja kukkana kedolla, olet parempi kuin toiset ihmiset, koska olet nöyrä. olet erittäin ristiriitainen ihminen.
tässä minun näkemykseni. se ei ole nöyrä, eikä sen olekaan tarkoitus olla. pyysit vastausta ja tässä on subjektiivinen sellainen.
mopsi22
24.5.2009 21:00
ja kesäpoika, ei sua kukaan vihaa. kukaan ei vaan tajua, miten et voi nähdä ristiriitaisuutta jutuissasi. olet ns. käsittämätön.
jos sellainen hetki joskus tulee, kun tajuat, ettet tunnekaan itseäsi niin hyvin kuin luulit, on se rankka. sen sanon omasta kokemuksesta. myös sen tiedän, että itselleen voi olla sokea, vaikka luuleekin kaiken näkevänsä.
"muut eivät ymmärrä minua" -asenne on oiva, mutta itsepetoksellinen tapa käsitellä asiaa. noin yleisesti todeten.
voimia sinulle.
kesäpoika
25.5.2009 00:02
Mopsi, etkö sä ymmärtänyt viestini sisältöä lainkaan? :-(
Ei mun vastaukseni tietenkään ollut oikeaa psykologiaa. Mä ymmärsin sun yrittävän miettiä niitä asioita, mutta ymmärsin väärin. Sinä itse kerroit, että selviydyit älykkyydellä. Kerroit että koet yhä älysi vuoksi vahingon iloa kiusaajaasi kohtaan.
Kaikilla ihmisillä on keinoja selvitä vaikeista hetkistä, sinun oli näiden tietojen pohjalta tämä. Mutta mä ymmärsin, että nyt kun kaikki on ohi, olet ymmärtänyt ettei ylemmyyden tunto enää ole .. Ja mä koen voimakkaasti niin että jos älysi perusteella arvioit ihmisten tärkeyttä, se on vaarallinen arvo. Onko tämä ristiriitaista? Jos, niin en näe sitä.
Hän ei kiusaa sinua enää, joten haitalliset vanhat puolustautumiskeinotkin voi jo laskea, eikö niin? Ymmärsin että halusit sitä. Että pääsisit kiusaamisesta yli niin, ettei sun tarvisi enää toivoa pahaa kiusaajalle tai enää kokea itseäsi ylemmäksi. Ehkä olen tyhmä kun oletan että automaattisesti kaikki ihmiset pyrkivät näkemään toiset tasa-arvoisina. Siinäkin taisin mennä metsään.
Sitä en ymmärrä missä tuomitsin?
En minä esittänyt tieteväni sinusta mitään oikeaa, heti alkuun laitoin, että täydellisessä maailmassa vastaus olisi löyettävissä näin rajatusta tiedosta, ja sitten tein teorian, sinulle kommentoitavaksi, en totuudeksi, vaan ajatelmaksi.
Kirjoituksessa toit ilmi omaa ylivertaisuutta vanhaan koulukaveriisi, koska sinä olet akateeminen ja hän ei ole menestynyt sinun määrittelemilläsi mittareilla. Musta se kuulosti omahyväiselle, vaikka varmasti sille ajatukselle on olut joskus tärkeä paikkansa sun selviytymisessäni kiusaamisesta, minusta olisi aika osata jo luopua siitä. Ymmärräthän, että silloin kun joku kehuu itsessään jotain, ja arvostelee muita nenänvarttapitkin, se kuulostaa ylpeilevältä, ja silloin tekee mieli sanoa, että älä anna sen nousta hattuun. Sä olet älykäs. Mutta se ei tee susta toista tärkeämpää ihmistä. Mutta mun ei tarvi sanoa sitä, sillä se miten avoimesti kerroit huonon puolen itsestäsi kertoo siitä, ettei se ehkä olekaan noussut hattuun.
Ja sitten puhun itsestäni. "Tuskin kukaan voi olla tunnistamatta itseään tarpeesta kohota tärkeämmäksi ja paremmaksi kuin ne, jotka ovat loukanneet. Mun tapani vain on tuntea paremmuutta siksi, että kykenen säilyttämään nöyryyden kun toiset haukkuvat.
Ja vielä uudestaan: Mun tapani vain on tuntea paremmuutta siksi, että kykenen säilyttämään nöyryyden kun toiset haukkuvat.
Sun tapasi tuntea paremmuutta: äly,koulutus
Mun tapani tuntea paremmuutta: nöyryys.
Mutta eihän se ole nöyryyttä, jos se saa tuntemaan paremmuutta? Sehän on silloin jotain muuta. Eli en minä ole sinua mikään neuvomaan.
Se oli mun kirjoitukseni pointti. Että mulla on ajatuksia miten voi tehdä hyvin ja tarkoitan hyvää, mutta en minä erityisen hieno ole.
Mä oon kokenut nöyräksi näyttää ristiriitani. Se ,etten lainkaan ole sillä tasolla, missä haluaisin olla, etää pyrin hyvään ja teen paljon väärin. Että ei blogin nimen Suuret ajatukset kerro muille suuria ajatuksia, vaan vain parhaat joihin pystyn ja jotka eivät ole lainkaan hyviä. Äh.. en tiedä tajusitko ollenkaan. Mun pointtini tässä oli vain lopussa neuvojen jälkeen paljastaa että oon vain joku joka oli halukas heittämään ja pohtimaan asiaa jota luulin sun haluavan pohtia, ja että mä olen samojen asioiden kanssa kamppaileva ja tein se ihmisenä enkä opettajana.
Ei se ollut mikään vahinkolipsaus, jota en tajunnut erinomaisuuksissani.
Splenetic
25.5.2009 01:12
"Miksi nämä ovat tyydyttäviä? Siksi, että selvisin yläasteesta ja lukiosta puhtaasti sen takia, koska olen rauhallinen ihminen ja voin vetäytyä älyni taakse turvaan; tuo ihminen ei pysty(nyt) voittamaan minua älyllisesti, vaikka hän muuten elämääni aikaanaan jossain määrin kontrolloikin. Sangen tyydyttävää, sillä näin jo kouluaikana, että hän ei yllä samaan kuin minä yllän."
Kiitän tästä. Edellämainittu sitaatti kiteyttää mahtavasti kaikki omat tuntemukseni omia kiusaajiani kohtaan. Fantasioin edelleen heikkona hetkenä astelevani filosofian tohtorina luokkakokoukseen ja kun eräs tietty kiusaaja tulee tekemään ystävyyttä (ja sitä se tekisi, sillä se kuvittelee että juuri tällainen muiden silmissä arvostettuna oleminen on muka jotenkin tarttuvaa), nöyryyttäisin häntä verbaalisesti koko muun porukan edessä. Mieluiten saisin hänet itkemään. Hän nimittäin itse ei käynyt edes amista (jonne meilläkin suurin osa idiooteista päätyi) loppuun, kun pamahti paksuksi 17-kesäisenä bilehileenä (mikä meininki sitten jatkui raskausaikanakin... on ihme että se mukula ei saanut aivovaurioita). Sitten olisimme tasoissa.
"ja onneksi feissikuvaa katsoessani voin todeta, että kaveri on vielä rumakin :)"
Kjähkjähkjäh... ;)
mopsi22
25.5.2009 10:42
Jep, olkoon kuinka pikkumista tahansa, minun tapani nauraa partaani kiusaajalleni, tekee huomattavasti vähemmän hallaa hänelle kuin hänen kiusaamisensa minulle. Ja siitä tulee hyvä olo eikä se ole merkki siitä, ettei ole pääsyt yli asiasta. Se on tervettä vahingoniloa :P
kesäpoika
25.5.2009 16:47
Jotenkin tulee mieleen keskustelut, joissa joku juuri eronnut vakuuttaa, ettei ero tunnu miltään, sitten haukkuu exäänsä syllki roiskuen ja taas sanoo ettei välitä yhtään..
kesäpoika
25.5.2009 17:00
Anteeksi. Toi kuulosti paljon tylymmältä kuin tarkoitin. Olen samaa mieltä siitä, että sun vahingonilosi on harmitonta sen kohteelle, etkä tee kenellekään mitään pahaa.
kesäpoika
25.5.2009 17:16
Ja anteeksi.
En ajatellut että ottaisit tosissani tuon mun keittiöpsykologisen kyhäelmän. "Minä voin kertoa mitä tapahtui.." En tiedä huomasitko eten keksinyt sulle ominaisuuksia vaan yhdistelin vain antamasi palat uudelleen nähdäkseni miltä näyttää. Sen ei ollut tarkoitus olla syväluotaava totuus, vaan vaihtoehtoinen katsantokanta.
Sitten innostuin niiiin paljon kun ajattelin että osuinkin oikeaan! En tiennyt sen olevan niin ärsyttävä että tahtoisit haukkua kaiken hyvän mitä olin yrittänyt tehdä.
En minäkään pidä toisten analysoinnista. Se on alentavaa. En tiedä miksi ajattelin sun ymmärtävän tarkoitukseni, vaikka tiesin että sä oot erityisen herkkä loukkaantumaan kaikista neuvoista.
Annan sun olla rauhassa. Oon edelleen sitä mieltä että vahingonilon tunnustaminen oli raadollisuudessaan kaunista ja inhimillistä.