Huoh..

Dekadenttia elämää olemme viettäneet viimeiset neljä päivää, kunnes eilen bussiasemella R:n jätin.

Päivät olemme kierrelleet Raumaa, leikkineet turistia kameran ja kartan kanssa, tonkineet kirpputoreja ja erästä divaria, shoppailleet ja käyneet ulkona syömässä.

Iltaisin olemme nauttineet viiniä (saimme aikaan pienen gay-cat-fightin alkossa :D ) ja menneet ajoissa nukkumaan...

Aamut kummasti venyivät, kun molemmat ottivat neljäksi päiväksi lomaa elämästään ja vain olimme. Sängystä pääsimme ylös kahden tai kolmen aikaan iltapäivällä. Mikä kiire sieltä mihinkään on?

Hieman skitsofreeninen olo tosin jäi, kun olin itse kuvitellut olevani se toista surkeasti kaipaava. En ollut täysin yksin tunteeni kanssa. Päivien saatossa alkoivat yleistyä kommentit: sitten kun tulen seuraavaksi, voisin tulla jo keväällä, meidän täytyy mennä sinne ja tänne jne. Jotain on siis tulevaisuudessa edessä, mutta mitä ihmettä, sitä täytyy jäädä odottamaan.

Eilen, kun hänet asemalle vein, sain jopa halauksen. Mieheltä, joka ei ihastu ajatuksesta näyttää mitään läheisyyteen viittaavaa julkisesti :) No, onhan se hyväksytty tapa miehilläkin, mutta jotain teimme "väärin" sillä ohikulkenut nainen tuijotti minua kävellessäni autolleni.

Asemalta lähtiessäni totesin, että en todellakaan palaa yksin asuntooni. Eihän siellä ole enää näiden päivien jälkeen muuta kuin kylmät seinät ja pimeyttä. Ajoin siis Uuteenkaupunkiin ja takaisin Raumalle kaverin luo. Kotiuduin yhdeltä yöllä. Katsoin televisiota vielä kolmeen, ennen kuin sain kerättyä itseni ja kömmittyä yksin tyhjään, kylmään vuoteeseen. Huoh.