Hickville ja minimasennukset

Uusikaupunki ja Merefestit olivat ohjelmassa lauantaina. Yöelämä syntymäkaupungissa on jotakin, jota en ole kokenut sen täysimittaisessa ihanuudessa, kiitos tuhlatun nuoruuden (lue bloggaukset viimeiseltä, öö, 1,5 vuodelta).

Mitään en ole menettänyt, totesin, kun siskon ja sen naisen kanssa terasseilla ja baareissa kiersimme. Onneksi systerin kampaus herättää ja vetää enemmän huomioita kuin minä. Osaksemme kuitenkin saimme avoimen tuijottamisen lisäksi (mikä on kaupungin tapa noin yleisestikin, saati tällaisten nähtävyyksien kohdalla kuin me) ihan suoraa huuteluakin.

Säälittäviä ihmisiä, jos suoraan sanon.

Toisaalta, ehkä tekee ihan hyvää paikallisille nähdä vähän elämää pienten piirien ja mukavan heteroidyllin ulkopuoleltakin. Suloisimpia olivat noin 20vee jotain poikalauma paikallisessa "yökerhossa". Nauroivat minulle ihan avoimesti vilkuillen päin naamaa koko sen ajan kun siellä olimme ja he olivat. Se oli jotenkin huvittavaa. Tuli mieleen 2. luokkalaiset lapset, jotka näkevät jotain hassua ja outoa.

Ilta oli kokonaisuudessaan mukava. Siinä missä siskon kanssa tuhisimme ihmisten tuijottamisesta, niin todellisuudessa me olimme tekemässä täysin samaa: katsomassa miten heterot juntit juhlivat. Ekskursio elämään, johon kukaan ei halua joutua yhtä iltaa kauemmaksi aikaa :)

Näimme jopa ihka elävän pankkikorttihöylän. Niitäkin vielä jossakin on käytössä. Samainen baarimikko, joka höyläili korttia, kysäisi tilaamani bacardi-sprite-minttulikööridrinkistäni, että mitäs tästä juomasta haluat maksaa. Maksoin 5 € tyhmyyksissäni, kun elän Turun hinnoissa. Olisi varmaan halvemmallakin lähtenyt :S

Baarissa oli kyllä vetämässä karaokea yksi selvä lepakko ja yksi selvästi kaapissa oleva miekkonen, nörtinoloinen sellainen. Huvittavaa tuijotusta heidänkin osaltaan. Eipä jäänyt saapumiseni baariin huomaamatta myöskään seitsemän hengen keski-ikäisten miesten muodostamalta seurueelta, jotka kaikki kääntyivät katsomaan, kun istuuduin alas. Nautin huomioista, joten kiitos poijjaat :P

Kokonaisuudessaan kuitenkin jossain määrin ahdistavakin kokemus. Pikkusieluisuutta, tietämättömyyttä, uteliaisuutta, junttimaisuutta ja humalaisia samassa illassa on vähän liikaa. Turku on junttila, mutta sentään vähän vähemmän kuin Uusikaupunki.

___

Ekskursiot oman pääni sisään ovat olleet vähemmän miellyttäviä. Mielialani vaihtelevat nopeasti ja jatkuvasti. En tiedä, johtuuko se siitä, että bf on valittanut minun olevan hidas reagoimaan asioihin ja nyt sitten reagoin niihin enemmän oman, tukahdetun luoteeni kautta eli nopeasti ja ajattelematta. Tai siis, tunteeni vaihtelevat nopeasti ja ikävää kyllä äärilaidasta äärilaitaan.

On-off -ilmiö. Hyvinkin pieni asia saattaa vetää minut täysin onnellisesta olotilasta vuorokauden vitutukseen. Mielestäni kyse ei voi olla puhtaasti luonteenpiirteestä, vaan taustalla on pakko olla jotakin, paremman termin puutteessa, aivokemiallista (mikä nyt ehkä on sama kuin luonteenpiirre...).

Toisin sanoen koen jatkuvia minimasennuksia. Pelkään vain, että mielialojen vaihtelu hyvinkin oman pään sisään kääntyvyyden kanssa vetävät arjen noin kokonaisvaltaisesti masennuksen puolelle.

Jotkin asiat, jotka vaivaavat ja joista olen tietoisesti yrittänyt päästä yli, palaavat päähäni aina silloin tällöin ja yleensä odottamatta. Mielialani saattaa heilahtaa äkistikin. Sängyssä saattaa olla suloista pientä kuhertelua, mutta yksikin väärä liike poikaystävältä ja saatan kääntää selkäni ja todeta kylmästi hyvää yötä. Täysin on-off -tyyliin ja täysin epäreilusti. Sama pätee kaikkiin tilanteisiin. Ei bfkään mikään varsinaisesti viilipytty ole, mutta sitä paremmalla syyllä minua ärsyttää luontoni tai "luontoni".

Samaan aiheeseen kuuluu paljon jauhettu opeteltu rauhallisuus. Olenko opetellut sen todellakin liian pitkälle ja kiellän todellisen luontoni vai onko se oikeasti hyvä, että olen opetellut pitämään mölyt mahassani, joskin ehkä liian kauan. Ongelma on siinä, että saan sanan suustani parisuhdettakin koskevissa asioissa vasta 3 kk itse tapahtuman jälkeen, koska en halua reagoida liina nopeasti ja haluan ajatella ja käsitellä ajatuksiani ja tunteitani rauhassa. Toimii ja ei todellakaan toimi...

Toisaalta, bf hermostuu nopeasti, mikä tarkoittaa sitä, että hätäisesti möläyttämäni tunne on sellainen, joka saa hänet hermostumaan kanssa ja vaatimaan perusteluja (joita nopeasti ja miettimättömälle tuntemukselle ei välttämättä ole). Tarkoitan siis, ettei bf välttämättä omalla reagoinnillaan helpota asioiden kertomista. Tämä on sitä kuuluisaa parisuhdekommunikointia.

Meidän suhteessamme kuitenkin toistaiseksi on lopulta asiat tulleet käsitellyiksi ainakin jossain määrin, vaikka eri tahtiin niitä ehkä otammekin esille.

Joka tapauksessa, en voi ehkä niin hyvin kuin päälle päin näyttäisin voivani. Olen vähän surullinen itseni vuoksi, koska elämässäni ei oikeasti ole mitään sellaista, miksi minun pitäisi olla ahdistunut. Tässä ehkä yksi syy myös sille, miksi pidän on-offailuani fyysisenä ominaisuutena ja jopa vikana (jonka voisi korjata jotenkin?).

___

Parasta Uudenkaupungin reissussa oli kotiinkävely aamuneljän aikaan. Näppäsin Käätyjärvestä kuvan puhelimella. Viileää oli ja maakin vähän kuurassa. Kaunista oli kuitenkin :)