Tässähän on ihan mennyt aikaa viime bloggauksesta.
Kesäloma.
Kesti aikansa päästä täyteen tekemättömyyden autuaaseen tilaan. Sellainen "makaan luvalla" -state of mind.
ya knou
_____
Sisko on burn out. Basic story. 15-vuotiaana seurustelun aloitus 19-vuotiaan kanssa. 17-veenä muutto yhteen, 19-veenä naimisiin. Opiskelu, ammatti, yhdessäeloa, omakotitalo, parit autot, purjeveneen kunnostusta, eka lapsi, toinen lapsi, töitä, kotiäitiyttä, mies aina töissä jne.
Heterounelma(ko).
Nyt alkaa työelämään siirtyminen, kaksi lasta plus kolmas aviomiehen muodossa näkyä päälle. Rahaa ei kuulemma ole - mitä nyt uusi purjevene saatiin aviomiehelle - kodin järjestämiseen.
No, äiti, anoppi, katsoi vierestä ja sitten laittoi tuulemaan. Palkkasi siivoojan, otti heinäkuun lastenhoitovastuun (päiväkodit lomalla) ja alkoi siivota talon arkea (=kaapit, varastot, keittiö jne.) kuntoon sekä laittaa vävyä vähän ojennukseen vanhaniakaisine asenteineen (ei siivoojaa, vaimo hoitaa; ei rahaa muuta ku omiin purjehdusjuttuihin) kuosiin.
No, ei saa panetella, hyvä mies kyseessä, mutta vähän...lapsi osin. Minkä sitä mammanpoika kasvatukselleen mahtaa...
Mutta kuten sanottu, on sisko burn out.
Ja aiheeseen. Pidän perheestäni. Kai joku voisi sanoa, että rakastan perhettäni. On paljon, että voi luottaa siihen, että tapahtui mitä tahansa on olemassa aina taustalla verkko johon pudota. Siskon avuksi ovat tulleet niin eronneet isäni ja äitinikin (kyräilyä vähän ollut ilmassa :) ja minäkin.
How much to butt into others lives, donnou, mutta vähän voi änkeä väliin ja laittaa edes arjen rakenteita (=selkeä pyykkijärjestys, siistit kaapit, puhdas koti jne.) kuntoon. Mikäs tässä, järjestellä toisten juttuja lomalla.
Ja niin, as I'm ramblin' here, se aviomies on ihan hyvä heppu, en valita. Voisi vaan vähän enemmän osallistua kodin hoitamiseen.
_____
Selostin isille millaista puutyöprojektia olen ajatellut. Ensimmäistä kertaa näytti siltä, että isä kuunteli ja oikeasti ajatteli mitä sanoin. En valita, että keskustelu olisi vaikeaa, mutta se on ennen ollut eri tasolla, vähemmän vakavastiottavaa isän puolelta.
Toki puutyöt ovat sellainen harrastus, jota jahtaan itseni vuoksi, mutta valehtelisin, jos en osin tekisi sitä myös sen takia, että isäni on kauan yrittänyt saada minua käyttämään taitojani, käden sellaisia siis, jo lapsesta asti.
On mukavaa nähdä, että isäni ei tässä kohtaa huumorilla (tai siihen rinnastettavalla) vain "dissaa" meikäläistä ojaan, vaan on mukana ja puhuu minulle kuin aikuiselle tarjoten ehdotuksia ja hyviä ajatuksia toteuttaa näkemyksiäni.
No, katsoo mitä tulee :)
