Mopsi's

Näytetään bloggaukset toukokuulta 2009.
Seuraava

Kuvia, kuvia 5

Ompelukoneesta tarkempi, joskin tärähtänyt kuva. Itse punainen laukku on kaunis, vaikka vähän jo kulahtanut ja patinoitunut. Itse kone on todella tukevaa tekoa, varsinkin verrattuna nykyisiin muovihärpättimiin.

Jos tuo toimii, ajattelin opetella ompelun perusasioita vähän paremmin, kuin nyt osaan...vaikka olenkin pätevä ompelua(kin) opettamaan :S


Kuvia, kuvia 4

Pappani oli kätevä käsistään, vaikka ehkä vähän "korjataan ilmastointiteipillä" -tyyppiä :)

Tuon auton rakensimme yhdessä; minä seisoin vieressä peukku suussa ja pappa ahersi. Ollut varmaan 20 vuotta varastossa ja kärsinyt vähän hittiä...

Voi kun tulee näin aikuisena surku, etten tuota miestä saanut vanhempana tuntea. Pappa kuoli kun oli 11-vuotias ja itkin hautajaisissa. Papan kuolema oli suuri käännekohta äidin puolen suvussa. Siitä asti mummu on ollut masentunut ja sairastellut. Nyt vasta vähän paremmin menee, kun tullut niin vanhaksi, että lasten ja lastenlasten on pakko kiinnittää huomiota häneenkin. Aino isovanhempani on mummu, muut menneet jo manan majoille.

Jotenkin apeaa, mutta onneksi papasta on vain hyviä muistoja :)


Kuvia, kuvia 3

Tuoleja isäni ullakkokämpässä (jossa muuten asuin teinivuoteni vaatimattomasti, 27 neliön ja oman vessan kanssa :P).

Valkoisia tuoleja on kuusi (tosin yhtä ei ole maalattu), toisia tuoleja on kolme kutakin. Yhteensä siis 12 tuolia. Ajattelin, että olisivat hienot laittaa kaikki mustaksi pianolakkauksen kera, kiiltäviksi siis, ja mustat tai mustavalkoiset samettipäälliset...


Kuvia, kuvia 2

Pappa viimisenä jouluna, ennen ku syöpä vei, osti mummulle yhden ensimmäisiä rollaattoreita. Helkaman tommonen, ettei oo varmaa kukaa ennen ees nähny.

Pikkuporvarimummuni suuttui pahasti ja totesi, että tuolla en liiku koskaan mihinkään. 15 vuotta se sitten on ollut varastossa. Lapsenlapset, eli minä ja serkut, tuolla viiletimme menemään kylillä ja kaikki tiesivät, ketkä kyseessä :D

Ja jos tuo tulee vastaan Turussa, on kyseessä hieman outo lepakkosiskoni, joka tuon välttämättä halusi itselleen. Vähän tuunausta, sateenkaariviiri perään, pinkit hapsut sarviin ja kori eteen ja avot! :D

(ja kuva isin autotallista ja taustalla isin peniksenjatke, ku kaks autoa ei riitä...:P)


Kuvia, kuvia 1

Kuvassa on puinen penkki, jonka pappani (rip -94) aikanaan teki. Settiin kuului nojatuolit ja pöytäkin, mutta ne ovat hajonneet aikanaan. Penkkikin on isäni sanoin niin rikki, että ei kannata tehdä mitään :((

Penkin päällä ovat Rauma Repolasta pappani aikanaan tuomat puu/vanerilaatikot, jotka aikanaan lienee korvattu muovisilla. Putsasin ne ja nyt mietin, että mihin käyttöön ne laitan. Oma hylly niille tarvinnee rakentaa. Laatikoissa on rakkaan pappani kirjoittamia teksteja, jotka nostavat niiden tunnearvon pilviin...

Ja punaisessa laatikossa on Huginin ompelukone, ensimmäisiä vissiin Suomessa, malleja siis. Umpirautaa on ja tukeva. En tiedä toimiiko, mutta eiköhän sillä suoraa saumaa saa aikaan minäkin :)


Straightest thursday ever

Poikkis vänkäs vähän aikaa ja annoin periksi. Kokeilimme heteroa menoa. Haimme mäyräkoiran olutta, vähän pähkinöitä ja suolatikkuja ja kipaisimme puistoon aurinkoon. Toki heterous hieman karisi, kun ensin totesimme, ettei kummallakaan ole korkinavaajaa (joka sitten ostettiin, tosin tarjoilijamallisena, eli kunnon korkinavaaja korkille kuin korkille) ja toiseksi, viimeisen pullon kohdalla huomasimme ottaneemme ykkösolutta kolmosen sijaan :'D

Asia korjattiin hakemalla toinen mäyräkoira, mutta tällä kertaa kolmosta. Tämän me kuitenkin palelevina homoina nautimme sisätiloissa. Ilta kruunattiin rasvaisella pitsalla.

Ei ihan heti uudestaan :S

Kuka jaksaa juoda olutta?! Turvottaa, vessassa täytyy ravata 5 minuutin välein, röyhtäilyä jnejne. Noup, not for us, mutta pienenä ekskursiona puisto-olutsieppojen maailmaan toimiva setti.

___

Hyvä arkipäivän tippi viineille: Punaista ei säilytetä jääkaapissa, valkoiset voi säilyttää. Punaviini jääkaappiin puoli tuntia ennen tarjoilu ja samalla valkoviini ulos. Toinen ehtii viiletä, toinen lämmetä.



Elinkautisia

Vappu tuli ja meni railakkaasti, mikäs siinä. Mukavaa oli pientä draamaa lukuun ottamatta.

___

Lauantaina tyhjennettiin viimeisetkin kamat isoäiteen talosta. Mummulla on nyt virallisesti kuollut, jos rankka ilmaisu sallitaan.

___

Mulla ei oo näköpiirissä mitään järkevää tekemistä. Tai no, opetushallinnon tutkinto olis, mutta jotenkin ei semmosta parin vuoden suunnitelmaa. Tai kai semmonenkin on, mutta ei huvita vaan mikää. Kuten todettu A:n kans, olis varmaa kaikkein helpointa tulla vaa uskoo, ulkoistaa kaikki angsti ja elää tyytyväisenä lahkossa, joka on löytänyt totuuden. Kaikki paska olis muitten vika :)

___

Ei saatana, onko ne hulluja:

"Yhdysvalloissa yli 2 200 vankia kärsii elinkautista ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen alle 18-vuotiaana tehdyistä rikoksista. "
(http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/05/yhdysvaltain_korkein_oikeus_tutkii_alaikaisten_elinkautisia_tuomioita_720029.htm)

___

Olen opiskeluleski, kun poikaystävä on semmonen friikkihulluhikkeopiskelija, et lukee vaa ja ahdistuu heti ku näyttää siltä, et olis vähän aikaa ilman mitään "tuottavaa ja järkevää tekemistä, mikä edistäis opintoja". Hyvää intoa, en valita, nuorena ja motivoituneena se on ura tehtävä. Multa se vaan puuttuu, tommonen into ja tarve päästä kauheesti eteenpäin. En oo aatellu laakereilleni jäädä leipäilee, mutta pelottaa katsoa vierestä toista, joka pääsee niin paljon kovemmalla vauhdilla eteenpäin ku ite pääsee :S. Toivottavasti ei erilainen rytmi koidu kohtaloksi.

___

Uusi kännykkä. Hieno, parempi käyttää ja muutenkin mukavampi.

___

Lakoninen bloggaustyyli, joka johtuu hiljaisesti etenevästä zombieoitumisesta, tai ainakin siltä tuntuu. Pitäis olla vaa kauhee ura- sun muutelämänsuunnitelmat valmiina, mut eipä vaan oo eikä siltä tunnu, et olis tulossakaan. Elämää vaa elelen täs, köyhänä ja pikkuhiljaa vittuuntumaa päin olevana. Raha on perseestä, tai sen puute. Hattua niille nostan, jotka kituuttavat lasten kanssa olemattomilla tuloilla "hyvinvointiyhteiskunnassa".

___

Nopeusvalvonnan nollatoleranssi=rajoitetaan yksilöä. Jei. Luovuus kukkii taas.

___

Toivottavasti ei Vanhanen ole seuraava presidentti, vaikka mikäs siinä, kun valtaoikeudet karsitaan pois. Olisi niin maan hajuton ja mauton keulakuva, että pääministerin posti vahvistuisi silmissä. Toivottavasti se ei ole Kataisen hanskassa, ku sit ollaa kuses.

Oon pettyny Kataiseen, ku se ajaa niiiiin selvästi tiettyjen eturyhmien etuja ja se ny väistämättä tarkottaa sitä, että ku kakkuu ei tuu uutta uunista jatkuval syötöl, nii joltai porukalta viedään pala naaman edestä jollekulle muulle syötäväksi.

___

Valitusta.

___

Siivosin kirjahyllyni. Mummulta tullut valtavasti kaikkea hienoa ja arvokasta ja tunnearvoista kamaa, joille olen tehnyt tilaa, jotta saavat arvoisensa paikan.

___

Saako masentua? Ei oikein saisi...enkä kai ookkaan masentumassa, tunnistan vaan kauheesti aiheita, jotka vois sen aiheuttaa, jos antaisin. Taistelu niitä vastaan, käyttäen tuollaista voimakasta verbia, on vaan jotenkin rankkaa. Kai sitä kutsutaan elämäksi sitten, tiedä häntä. Jatkuvaa se kuitenkin on :)

___

Kullalla synttärit tulos. Mitähän kivaa sille keksis?

___

Mitä feissietiketti sanoo siitä, jos joku tuntematon pyytää ystäväksi: ignooratako vain? Vapulta pari naispuolista elävää pyytää, kumpaakaan en tunne tai ole varma, mistä ihmeestä ne mut on bongannu. Jonkun profiilista kai ku en kellekään muille näy ku kavereille...outoa.

___

Ostin bodyshopista kaakaontuoksuista kosteusvoidetta saman sarjan kuorintavoiteen seuraksi. Nyt vaa odottelee herkkää hetkee bfn kanssa, et voin tuoksua kaakaolle. Huumaava tuoksu, haistelen purkkeja aina kylppäris :)

___

Skanssi on tylsä, sanoisin, noin kerrallisen kunnon läpikävelyn osalta. Paljon vaatekauppoja, mutta hälyisää. Plussana kyllä, että vaatekauapt ovat inhimillisen kokoisia verrattuna myllyn suurempiin. Ydinperheet ja kirkuvat kakarat vain hieman latistavat tunnelmaa ;)

___

Bfn kanssa saatiin ehkä huonointa palvelua koskaan. Käveltiin sisään tiskille. Minuuttiin, valehtelematta, eivät kaksi tarjoilijä/myyjätyttöä noteeranneet meitä vaan juttelivat keskenään työstä. He istuivat siis pienen tiskin takana noin PUOLEN METRIN päässä meistä. Kun he suunsa avasivat, sieltä ei suinkaan tullut: "Hyvää iltaa! miten voimme palvella" vaan "otatteko mukaa vai syöttekö täs, menkää pöytää jos syötte täs...".

Hetki mietittii, et painutaanko samoin tein vittuu vai ei. Jäimme. Pöytään tuli hieman ystävällisempää tarjoilua. Muille pöydille happamampi tarjoilia antoi kyllä sellaista palvelua, että huh. Töykeää. Laskua ei kuulunut. Kävelimme hitaasti tiskille, odottelimme tiskin edessä, mutta kun ketään ei missään kuulunut, kävelimme ulos. Siiderit jäivät maksamatta, kun ketään ei kiinnostanut niistä laskuttaa. En ala raha kädessä huutelemaan pienen pienessä paikassa, että hei haluutteko tän.

Normaalisti tuntisin huonoa omaatuntoa, enkä todellakaan lähtisi pois maksamatta, mutta kun raha ei kelpaa ja palvelu on suorastaan paskaa, niin en kyllä tunne nyt.

Ainoa toinen kerta ku oon maksamatta jättänyt, oli hesas Wayne's Coffees. Seisoin vaikka kuinka kauan raha kouras kassalla, myyjä palveli jo muita eikä ees mua päin kattonu. Asiakkaat jonos jo sano jossain vaihees, et mee ny jo siitä, ei se sun rahojas ota. Yritin kyllä, mutta ei kelvannu. Mitä sitä turhaa sitte ihmetteleen? Jos palvelu toimis kunnolla, ei jäis maksut keräämättä. Varastamistako?

___

Elämä on elinkautinen.

___

Olen liian pitkämielinen ja rauhallinen. Se korostuu temperamenttisen bfn kanssa. Sen kaveritkin puoliksi leikillään ihmettelivät vappuna, että miten jaksan sitä. Rakas on ja jaksan, vaikka välillä vähän venyykin kärsivällisyys. Se katkeaa kun on sen aika. Katkesi kyllä jo perjantaina, ei sen puoleen, mutta vain vähän. Draamaa väsyneeltä ja alkoholia nauttineelta parilta, ehkä vähän enemmän poikaystävältä, sillä itse en paljoa juonut, kun aamulla ajo mummulaa tyhjentämään. On suoranainen ihme, millaisista asioista väsyneenä humalassa ihminen saa riitaa aikaan.

puss <3

___

Mitenköhän elämän elinkautisesta voi vapautua?

___

Olenko sairas, kun oikein odotan pääseväni siivoamaan varastoni?! Se on valtavan täynnä tavaraa, paljon sellaista jonka ajattelin kirpparille raahata, kun melkein uutta on. Huoh, ullakkovarasto on paskainen ja pimeä...siinä mielessä ärsyttävän varovainen saa olla tavaroiden käsittelyssä..

Mihinköhän ne kaikki oikein laittaisi?

Any ideas, mihin voisin lahjoittaa kirjoja. On paljon sellaisiakin, jotka olen kirjastosta ostanut, joten niissä on tarrat sun muut paikallaan, mutta ei ne lukemista haittaa. En jaksaisi kirpparille raahata, muuta kuin ehkä muutaman priimakirjan. Muut saisi viedä pois. Voisi tietty laittaa vaikka tohon taloyhtiön eteiseen laatikkoon lapulla, että ovat tässä viikon, ota pois haluamasi.

___

Oon huomannu, että mussa on heränny pieni ekohenkisyys. Sillee, et kannatan ja nään kirpparit järkevinä ja muutenkin semmosta tuhlailua vältän. En silti jaksa kauhena häävisti kierrättää, mutta toisaalta en osta mitään krääsääkään enää. Vain tarpeeseen ja pyrin silloinkin ostamaan kunnollista. Hauska huomata, että kun haluaa ostaa vaa kunnollista ja se yleensä maksaa, niin tarpeet ovat kyllä vähentyneet kummasti :D

A:lla varmaan tähänkin jotain vinoiltavaa, mutta vinoile rauhas :P
A on mun ekoihmisoikeusulkoistettu omatunto, joka mölyää väliin aika kovaakin :)
___

Loppu, vaikka aina sanonkin oppilaille, ettei tarinan päätteeksi kuulu kirjoittaa "Loppu".

En kyllä tiedä miksei?! Noin minulle sanottiin. Ehkä tuo aikuisen mielestä edustaa liian konkreettista ajattelua, että kirjoitetaan tarinan loppuun loppu, vaikka omalla tavallaan se loogista onkin. Tuo taitaa vain kuulua niihin "näin ei vain tehdä" -juttuihin, joita on valitettavan paljon olemassa.

Mutta,

LOPPU :)


Seuraava