Mopsi's

Miksi elämä ahdistaa eniten aina, kun olen väsynyt?!

On vähän juhannussuunnitelmat levällään. Äryttävää.

Olemme kai Turussa juhannuksen, mahdollisesti lepakkosiskoni ja sen naisen seurassa. Mutta ei sekään ole varmaa. Ärsyttää, kun ei tiedä. Ärsyttää sekin, että bf on ahkera opiskelija: a) itsekin pitäisi opiskella, muttei viitsi ja b) sillä on tentti ja me ei nähä pariin päivään muidenkaan menojen takia. Ikävä tulee.

Ärsyttää maata sohvalla vaan. Boksereissa tuijottaa televisiota. Miksei mitään tuottavaa tekemistä?

Ärsyttää, kun nykyään närästää kaikki ruoat ja pitäisi varata YTHS:ltä lääkäriaika.

Ärsyttää

Kaikki ärsyttää, suorastaan vituttaa.

Soitin äidille kertoakseni, että sain yliopistolta reilun 1100 euron stipendin. Kertoi olleensa äitinsä kanssa neurologilla.

Äidinäiti on ainoa elossaoleva isovanhempani. Äidin isä meni syövälle jo 1994, vain 69-vuotiaana. Ehkä perheemme suurin menetys, josta mummu ei ole toipunut vieläkään, 14 vuotta myöhemmin.

Mummun särkyä olivat menneet valittamaan. Neurologi oli kuitenkin todennut heti mummun nähtyään, että täytyy tutkia mahdollinen parkinson. Näytti kuulemma liikkuminen siltä, ettei toimi käskytys aivoista jalkoihin ja toisaalta ei ollut kuulemma ihan kokoa aikaa mukana siinä, mitä käsiteltiin.

Kuitenkin voi olla myös, että pitkään jatkunut moninainen lääkitys on joko osaltaan tai kokonaan heikentänyt aivojen toimintaa, joka olisi aiheuttanut vastaavat oireet. Tiedä sitten, tutkimuksia lisää.

Mummu kuulemma ihmeissään, kun särkyä vaan meni valittamaan ja tuollaista aletaan selittää.

On hänellä ikääkin jo kunnioitettavat 82 vuotta, joten vain ajan kysymys, koska alkaa keho antaa periksi. Kotonaan hän vielä asuu, yksin suuressa talossa, joskin on palkannut itselleen siivoojan ja kotisairaanhoito käy säännöllisesti.

Antaas katsoa, mitä testit kertovat. Onneksi mummulla on neljä lasta, jotka katsovat takuulla, että asiat hoidetaan kunnolla, jos niin sattuu, että mummu aikanaan joutuu laitoshoitoon. Eivätkä jätä yksin vaan käyvät katsomassa säännöllisesti. Oma lohtunsa sekin. Kai.

Aika kulkee eteepäin niin vääjäämättömästi ja armottomasti. Se ei odota Ketään...

Olen vähän kofeiiniaddikti, vaikka vatsani ei kahvia kestäkään. Lopetin taas vaihteeksi kahvinjuonnin, joskin satunnainen aamulatte tulee bfn kanssa otettua kauniina kesäaamuna jossain mukavassa kuppilassa. Omistan kuitenkin 100 mg kofeiinitabuja. Olen energiattomassa tilassa ja pitäisi siivota. Otin kaksi tabua kerralla (lienee vastaava määrä kuin kahdessa kupissa kahvia). Säälittävää, mutta ajattelin, että otetaan nyt energiaa purkista.

Vaikutusta odotellessa perehdyin kofeiiniin. Ihan kiinnostava City-lehden juttu: http://www.city.fi/artikkeli/Maaginen+kofeiini/1259/

Hauska ajatus tuo, että Suomen aikuiväestö elää jatkuvasti kemiallisesti kiihdytetyssä tilassa, kun kofeiinia löytyy verestä aika kauan sen nauttimisen jälkeen. Ja kun kahvia kallistellaan pitkin päivää, ollaan pöllyssä koko ajan :D

Edit: 20 minuuttia myöhemmin muistan, kofeiini laskee verenpainetta. Unohdin...nyt pyörryttää...terveellistä...

Meneeköhän ihan noin?

"Kotkan käräjäoikeus on tuominnut Kaakkois-Suomen metsäkeskuksen entisen talouspäällikön 4 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeuteen metsäkeskuksen varojen väärinkäytöstä. Tuomio tuli törkeästä kavalluksesta, kahdesta törkeästä kirjanpitorikoksesta, luottamusaseman väärinkäytöstä ja väärennyksestä."

lähde: http://www.yle.fi/uutiset/24h/id93758.html

"Kokkolan käräjäoikeus on tuominnut poliisin yliajaneen ylihärmäläismiehen kolmen vuoden ja kuuden kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Lisäksi mies sai neljän vuoden ajokiellon."

lähde: http://www.yle.fi/uutiset/24h/id93742.html

En ole oikeusoppinut, joten en osaa sanoa, mitkä seikat tarkalleen ovat vaikuttaneet tuomioiden pituuteen ko. jutuissa.

Maallikkon silmiin pisti pahiten se, että rahaa kavaltanut sai 4,5 vuoden tuomion ja poliisin yli ajanut 3,5 vuoden tuomion.

Tässä ei nyt joku oikein toimi?!

Kävelin bf:n kanssan tuossa 22.00 aikaan torstai-iltana kadulla Turussa. Takana tulleesta neljän hengen teinipoikaporukasta, ööbaut 15-18 vee jannuja, yksi keksi sitten alkaa huudella meille nerokkuuksia.

"Kumpi teistä on nainen?" jne. En edes kaikkia muista.

Tilanteessa ei sinällään ollut mitään uhkaavaa, sillä huutelija oli pieni planttu, eikä sävy ollut millään tavalla uhkaava. Raukka kuvitteli vain olevansa hauska ja pätevänsä kavereidensa kanssa, tai niiden silmissä. Emme paljoa taaksemme katsellee, joten ei tiedä, vaikka muut olisivat hävenneet silmät päästään kaveriaan.

---------------------------------------------

Minussa tapaus herätti kuitenkin kolme ajatusta.

Ensimmäisenä se, että koin ensimmäistä kertaa "syrjintää" seksuaalisuuteni suhteen.

Toisena se, että joku ylipäätään huutelee kadulla toisille jotakin. Sama se, mikä syy, mutta mielestäni on ihmeellistä huudella toiselle. Toisaalta, olenkin kasvanut muualla kuin kaupungissa. Miten joku edes viitsii, 2000-luvun Suomessa, huudella homojen perään?

Kolmantena se, ettei mieleeni tule oikeastaan kovinkaan montaa muuta vähemmistöä, jolle huudeltaisiin samalla tavalla täysin estoitta. Jotenkin jää sellainen olo, että homot ovat vieläkin jossain määrin lainsuojaton ryhmä, jota on sosiaalisesti hyväksyttävää ivata ja syrjiä.

No, yhtä kaikki, tilanne oli lähinnä huvittava, joskin ajatuksia herättävä. Moni on kokenut varmaan vastaavaa useammin ja pahemmissa muodoissa. Minulle kokemus oli uusi.

Pitäisi tehdä vaikka mitä, mutta ei viitsi eiikä jaksa :(

Puhelin levisi käsiin, pitäisi raahata se takuuhuoltoon. Pitäisi raahautua kirjastoon hakemaan kasa oppikirjoja, kun teen opintoja kesällä. Pitiäisi, pitäisi.

Ei vaan viitsi :|

Masentavaa...mihin kaikki energia valuu?!

Koin taas hekumallisen nerokkuuden hetken. Pohdin vakavissani, sandaalein ja paljain jaloin kaupungille lähtiessäni ja kenkäkauppaan suunnistaessani kenkiä sovittelemaan, että kumman jalan sukan ottaisin mukaani, kun en kahta sukkaa viitsi raahata mukana.

Tajusin nerokkuuteni vasta seruaavana päivänä autoillessani...repesin...:D

Viikonloppu meni vauhdikkaasti. Vallattiin äitini asunto Uudessakaupungissa viikonlopuksi, tarkoituksena katsella Merefestien (=markkinat, eipä paljon muuta) tunnelmaa ja paikallista yöelämää (johon en ole tutustunut KOSKAAN, huolimatta siitä, että ensimmäiset 20 vuotta elämästäni olen kaupungissa elänyt).

Noksu lähinnä huolehti imagostaan. Sitä huolestutti lukuisat kilisevät alkon muovikassit, joita kannoimme sisään. "Äitis luulee mua vielä alkoholistiksi, ja että pilaan sut." No, en kommentoi kumpaakaan väitettä ;)

Perjantai ilta käynnistyi tyylikkäästi äitini valmistaman illallisen ja siskon lasten kanssa. Myöhemmin nautimme, pikkuipanoiden poistuttua, punkkua kolmistaan jutellen sivistyneesti päivänpolttavista aiheista. Iltaan valmistauduttuamme, otimme pullon skumppaa fridgestä ja suuntasimme kohti kaupunkia. Tosin skumppa tyhjeni meren rannalla (hyttysten syötävänä) ja parisuhteista keskustellen. Iloisessa hiprakassa siirryimme kaupunkiin (muutaman puskan kautta; säälittävää teinimenoa, mutta minkäs teet).

Kaupungin yöelämä oli juurkin niin kuollutta kuin kaupunki itsekin. Paikallisen Vanhan mestarin kanta-asiakkaat hieman katsoivat minua, vaikka en edes järin "suuren maailman maalliin" ollutkaan pukeutunut. Kyllä kai sitten vaan muuten homosti. Paikka oli huomattavasti lähempänä Noksun henkistä maisemaa kuin minun :)

Paikallisessa "yökerhossa" (ei sitä voi hyvällä tahdollakaan sellaiseksi kutsua, vaikka se virallisesti sitä onkin) Lännentiessä kävimme kääntymässä. Paikka tuntui olevan paikallisten amisten suosima (anteeksi epäkorrekti ilmaisu, mutta se kuvaa asiakaskuntaa). Musiikki oli, no limudiskosta, kuten myös koko paikan sisustus. Onneksi olimme jo iloisesti laitamyötäisessä ja onnistuimme kapuamaan tyhjälle tanssilattialle. Tanssimme sarkastisesti. Nauroimme helvetisti ja tanssimme niin vituilleen kuin ihminen voi tietoisesti tanssia, tyhjällä tanssilattialla, maailman hirveimmän kasarimusan tahtiin. Tanssimme sarkastisesti :D

Ainnii, toki lähdimme kävellen liikenteeseen, mutta jo Lännentielle suunnattuamme, totesimme keskellä tietä olevan mukavannäköisen pölkupyörän. Se oli selvästi hylätty. Pienen nelikätisen korjailun jälkeen saimme sen jopa kulkemaan. Toki kummatkin pyörät olivat tyhjät ja vanteet vääntyneet, jarrut eivät juurikaan toimineet vaihteista puhumattakaan. No, mitäpä se olisi haitannut menoa. Emme tosin kehdanneet ihan yökerhon eteen sillä vetää, joten se jäi pusikkoon odottamaan kotimatkaa. Se tapahtuikin sitten sangen vauhdikkaasti ja äänekkäästi aamuaurinki seuranamme.

Saldona oli illasta lähinnä toteamus, että kaupungin menomestat ovat kuolleita, ukilaiset eivät osaa pukeutua ja tarakka on kova alusta istua, kun kumi on tyhjä. Noksulle jäi vaivaiset 16 mustelmaa matkasta :D

Äiti ihmetteli uutta pyörää pihalla lähtiessään mökille...käski vain palauttaa, ettei kukaan kaipaava sitä hänen pihaltaan löydä.

Luontokin kävi Noksun kimpuun, kun sitä puri jokin ötökkä kukkia kastellessa. Se jotain selitti, että on allerginen, mutta uskoin vasta, kun jalka oli punainen ja täynnä näppyjä sun muita. Käskin syödä Zyrteciä ja olla valittamatta :)

Näin viikonloppuna...kivaa oli :D

Saatan siis joskus opettaa teidänkin lapsianne...