Voivoi

Soitin äidille kertoakseni, että sain yliopistolta reilun 1100 euron stipendin. Kertoi olleensa äitinsä kanssa neurologilla.

Äidinäiti on ainoa elossaoleva isovanhempani. Äidin isä meni syövälle jo 1994, vain 69-vuotiaana. Ehkä perheemme suurin menetys, josta mummu ei ole toipunut vieläkään, 14 vuotta myöhemmin.

Mummun särkyä olivat menneet valittamaan. Neurologi oli kuitenkin todennut heti mummun nähtyään, että täytyy tutkia mahdollinen parkinson. Näytti kuulemma liikkuminen siltä, ettei toimi käskytys aivoista jalkoihin ja toisaalta ei ollut kuulemma ihan kokoa aikaa mukana siinä, mitä käsiteltiin.

Kuitenkin voi olla myös, että pitkään jatkunut moninainen lääkitys on joko osaltaan tai kokonaan heikentänyt aivojen toimintaa, joka olisi aiheuttanut vastaavat oireet. Tiedä sitten, tutkimuksia lisää.

Mummu kuulemma ihmeissään, kun särkyä vaan meni valittamaan ja tuollaista aletaan selittää.

On hänellä ikääkin jo kunnioitettavat 82 vuotta, joten vain ajan kysymys, koska alkaa keho antaa periksi. Kotonaan hän vielä asuu, yksin suuressa talossa, joskin on palkannut itselleen siivoojan ja kotisairaanhoito käy säännöllisesti.

Antaas katsoa, mitä testit kertovat. Onneksi mummulla on neljä lasta, jotka katsovat takuulla, että asiat hoidetaan kunnolla, jos niin sattuu, että mummu aikanaan joutuu laitoshoitoon. Eivätkä jätä yksin vaan käyvät katsomassa säännöllisesti. Oma lohtunsa sekin. Kai.

Aika kulkee eteepäin niin vääjäämättömästi ja armottomasti. Se ei odota Ketään...