Elämää merellä,
aallot kasvavat korkeutta,
veneesi ajelehtii harjalta toiselle.
Pimeä yö,
laineet tummat ja puhuvat,
nousevat korkealle,
veneen laitojen ylle,
pienen ihmisen päälle.
Valo kajastaa,
toisinaan näkyy majakka,
valokeila aallon päällä,
välillä katoaa,
syvenee pimeys,
menee valo taakse aallon.
Katsoa, ei nähdä, nähdä jälleen, kadota taas.
Valo liikkuu laineen myötä. Katoaa. Palaa.
Toivo liikkuu päivien myötä. Katoaa. Palaa.
Palaa vain kadotakseen taas.
Kuka ohjaa kulkua? Suunnistaa kohti valoa?
Ken ties sen, sen kertokoon,
ettei katoa vene kokonaan aallokkoon.
