Olen ihminen,
ilman uskoa,
uskoa jumalaan, sellaiseen ulkoiseen,
saati ehdottomaan ja ulkokultaiseen.

Uskon ihmisyyteen,
ihmisen hyvyyteen,
rakkauteen kaikkia kohtaan,
en itsekkääseen ilkeyteen.

Tahdon nähdä meidät yhdessä,
yksi köysi vedettävänä,
sama tulevaisuus,
ilman erottelua meihin ja teihin,
suvaitsevaisuus ohjeenamme,
yhtenäisinä en yksinäisinä,
omana itsenä,
aitona ja ehenä.

Kuka on määrittelemään ketä saa rakastaa,
keneen laittaa usko tulevaisuudesta,
oma turvallisuus ja elämä,
kenet uneen tuudittaa?

En määrittele elämääsi,
mikä on oikein mikä väärin,
panettele tuskaasi,
etsiessäsi itseäsi ja omaa polkuasi.

Anna olla ja kasvaa,
luoda omaa rataa, puhdasta polkua,
omin kokemuksin kivettyä,
tuntemuksin reunustettua ja ilolla valaistua,
ilman tarvettä piilottaa,
omaa itseä ja ihmisyytensä kauneutta.

Rakasta itseäsi,
erilaisuuttasi ja ihmisyyttä,
sekä muita ympärilläsi,
enemmän kuin itseäsi,
etkä koskaan koe yksinäisyyttä,
elät rakkaudessa ja ilman kyyneltä surun mielessäsi.