Olen lihonnut 1,5 kiloa!

Toki olen pari viimeistä viikkoa taas nauttinut kulinaarisista nautinnoista vapaammin ja liikkunut (huonon sään vuoksi) vähemmän.

Olen hieman neuroottinen painoni suhteen. Lukioaikana oli vielä 102 kg:n huippupaino :S. Parissa vuodessa karistin siitä 36 kg ja kevyimmillään painoin 66 kg (olen keskimittainen, huimat 175 cm). Tuossa vaiheessa totesin lihasharjoittelun tarpeen, kun oli vähän löysä olo ;)

Nyt, kuusi vuotta myöhemmin, painan 71, 5 kg (jossa siis se 1,5 kg liikaa!) ja on vähän lihasmassaakin siunaantunut. Kehtaan, ehkä, jo olla ilman paitaa näkyvillä. En kyllä aina sitäkään. En ole päässyt irti lihavasta ruumiinkuvastani.

Ihmiset ympärillä ovat alkaneet "huolehtia" siitä, että painoni olisi pudonnut "ehkä vähän liikaa?". Itse olen vahvasti sitä mieltä, että olen "lihava" tai ainakin, että mukana on painoa hieman liikaa; aina on varaa pudottaa. Tuo 1,5 kg ja siitä eroon pääseminen suorastaan määrittää tämän viikon ohjelmani.

Järkeni sanoo minulle - peilin edessä seisoessani -, että olen normaalipainoinen, joskus jopa sana hoikka ilmestyy mieleen. Toisaalta tunnepuoli on vahvasti sitä mieltä, että painoa olisi vielä pudotettavaksi. Loogisena ihmisenä - tai ainakin sellaisena itseäni pitävänä - on tuo järki- ja tunnepuolen ristiriita ärsyttävä. En pysty hyväksymään sitä, minkä järki sanoo!

Sen verran yritän pitää järjen kädessäni, etten onnistu kehittämään syömishäiriötä itselleni. Jotenkin surrealistinen olo, kun painavina päivinäni en voinut ymmärtää, miten joku voi vain olla syömättä tai syödä liian vähän. Nyt ymmärrän :/

Lienee tämä nykykulttuuri ulkonäköön kohdistuvine paineineen vaikuttanut minuunkin. Masennun aina, kun silmiini osuu "täydellisesti" muotoutuneita yksilöitä, miehiä tai naisia. Raivostuttaa tuntea itsensä riittämättömäksi ja huonoksi. Minkäs teet?