Kun astun sisään Stockmannin champagnebaariin, vedän vatsan sisään, törrötän huulet ja kävelen peppuani keinutellen. Niin nytkin, kun kahden kokouksen välissä jäi aikaa lasilliselle champagnea.
Istuessani pöydässäni sisään käveli kasikymppinen pariskunta. Rouva oli harmaa, roikkuva villatakki. Herra sen sijaan: valkoiset hiukset eteen kammattu, päälaella bling-bling-aurinkolasit, yllä sinivallkoinen hiihtohaalari, leveässä ruskeassa nahkavyössä värikkäitä lasinpaloja koristeena. He horjuivat baariin tuoleihin ja toisiinsa tukeutuen.
Aloin vilkuilla ympärilleni: onko tämä joku kotimainen viihdeohjelma vaiko jonkin sorttinen piilokamera.
Herrasväki lähestyi ja istuutui pöytääni. Aloin jo miettiä jotain nokkelaa vastausta heidän keskustelun aloitukseensa.
No, en sitten nähnyt mitään kameraa missään. Tyhjensin lasini ja poistuin. Vatsa ei enää ollut sisään vedetty, huulet eivätenää törröttäneet, lantio ei enää keinunut.
