Kahden herneen kolinaa

Viimeiset muutamat päivät on menneet ihastellessa kirkasta, sinistä taivasta ja nauttiessa kevään merkeistä.
On keväässä niitä huonojakin asioita, kuten katupöly, siitepölykauden alkaminen, kura... Mutta ne kestää kyllä, kun tietää mitä tuleman taas pitää!

Tämä alkuvuosi on ollut muutosten aikaa monessakin suhteessa. Uusia ihmisiä, uusi koulu ja niiden kautta uusia kuvioita ja tuulia. Seuraavaksi pitäisi miettiä opintoja ja niihin liittyviä asioita pidemmän aikavälin kautta - jotain sellaista, mitä en ole aikaisemmin ajatellut, saati osannut tehdä!

Kiirettä ja stressiä on ollut, mutta silti tämä on erinomaisen kivaa!

Törmäsin tänään koulutuntien lomassa Twitterissä Tämän Kylän Homopojan bloggaukseen Sebastian Tynkkysestä (http://tamankylanhomopoika.blogspot.fi/2015/01/totuus-sebastian-tynkkysesta.html) ja se oli mielenkiintoista luettavaa - suosittelen. Kannattaa muuten lukea se ajatuksella ja katsella kirjallisen tuotoksen kommentit myös, niissäkin on asiapitoista tekstiä.

Voiko avoimesti biseksuaaliksi itsensä mieltävä henkilö olla Perussuomalaisten jäsen ja samalla vaikuttaa oman bloginsa mukaan olevan joko jääkylmän objektiivinen tai parisuhdelakia vastaan?
Ilmeisesti voi. Ainakin hra. Tynkkynen voi. Pitäisi varmasti kysellä puolueen johdolta asiasta tarkemmin, mutta kaipa sieltä saisi sellaisen "se mitä makuuhuoneessa tapahtuu on jokaisen oma asia" -vastauksen. Mutta se mitä ihmettelen on tämän sympaattisen uskovaisen, euroviisujakin fanittavan, biseksuaalin tekemä oma "tiekartta". http://blogbook.fi/sebastiantynkkynen/hlbti-vaatimukset-tahtaavat-suomen-sukupuolineutraaliuteen-kaikilla-tasoilla/

On siinä tiekartassa ihan asiallisiakin juttuja. Esimerkiksi liikuntatuntien yhdistäminen, steriloinnin kieltäminen sukupuolenkorjausleikkausten yhteydessä, sukupuoli-identiteetti rikoslakiin viharikosten yhteyteen, perusopetuksen muuttaminen siten, että asioista pitää puhua niiden oikeilla nimillä (antamatta esimerkiksi opettajan oman mielipide- tai puoluetaustan vaikuttaa opetukseen), sekä sukupuolenkorjausleikkauksen alaikärajan poisto.
Muilta osin tuo tiekartta näyttää enemmänkin pelottelulta, minkä maalaamassa tulevaisuudessa ihmisistä tulee I Robot -elokuvan kaltaisia olentoja, joilla ei ole minkäänlaista identiteettiä.

Haluaisin kovasti tietää, mihin kaikkiin Oikeusministeriön toimenpide-ehdotuksiin hra Tynkkynen tiekarttaansa perustelee?

Se, mitä olen esimerkiksi sateenkaariperheistä esitelmää tehdessäni törmännyt on hyvinkin vahva sukupuoliroolittuminen, joka koetaan jopa niin suurena haittana, ettei esimerkiksi perheen puolisot halua mennä äitiys- ja lastenneuvolaan. Ilmeisesti tällainen "epäkohta" voisi olla jotenkin suvaittava paha sen perusteella, ettei tuossa tiekartassa mainita sanallakaan esimerkiksi neuvolaoppaiden sukupuoliroolittumisen neutralointia.

Toinen asia, mikä tajusin Tämän Kylän Homopojan blogista on se, että hra Tynkkynen on viime vuoden loppupuolella (2.11.2014) ollut Aamulehden haastattelussa parisuhdelakia vastaan. (http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194937754292/artikkeli/perussuomalaisten+nuorisojohtaja+kuuluu+seksuaalivahemmistoon+sanoo+silti+ei+homoliitolle.html)
Nyt hän omien sanojensa mukaan sanoo asiaan liittyen: "Mutta näistä pysyvistä kannoistani jaksetaan vääntää milloin minkäkin laisia tulkintoja. Minua syytetään monesti mustavalkoisuudesta, mutta sitten kun tulee tällainen asia kyseeseen, vaaditaan mustavalkoisuutta, ja ei anneta mahdollisuutta asettua vaihtoehtojen välille perustelluistakaan syistä." (kts. yllämainitun blogitekstin kommentit)
Edelleenkään en tuosta pysty päättelemään muuta kuin, että hän on edelleen parisuhdelakia vastaan.

Meillä täällä Suomessa on toki mielipide- ja sananvapaus ja kunnoitan sitä. Suuresti.
Niihin arvoihin perustuen kirjoitan myös tätä, arvostelevaakin blogitekstiä.
Ihmettelen nimittäin suuresti, mitä hra Tynkkynen kuvittelee saavuttavansa tällaisilla mielipiteillä - ei luultavasti ainakaan HBLTI-kentän ääniä seuraavissa eduskuntavaaleissa. Persut luultavasti sitäkin herkemmin ovat äänestämässä häntä, ainakin ne, joita hänen avoin biseksuaalisuutensa ei haittaa. Olettaen tietenkin, että hän on puolueensa ehdokkaana.

"Rukouskutsusta pystyin tunnistamaan ainoastaan sanat “Allahu Akbar”, jotka olin kuullut viime viikolla Facebookissa leviävässä teloitusvideossa, jota en pystynyt katsomaan loppuun saakka."
"Ääni oli läpitunkeva, ja muistan viime reissulta palestiinalaisalueella, kuinka heräsin joka aamu viideltä korvatulppien puuttuessa."
(http://blogbook.fi/sebastiantynkkynen/tapan-sinut-jos-et-kolmannella-kerralla-lausu-nimeani-oikein-muutama-sana-turkin-eurooppalaisuudesta/)

Toisaalta, jos henkilö kirjoittaa tällaista blogiinsa ja on ilmeisen hyvin ulkomaita nähnyt, niin voiko hänen mielipiteitään ottaa edes tosissaan?

Onko hänen bloginsa jollain tavalla aivopestyä persumateriaalia niinkin pitkälle, että sen tarkoitus on onnistua silittämään kaikkia muita vastakarvaan ja saada sitä kautta mahdollisimman paljon mediahuomiota osakseen?

Vai edustaako hra Tynkkynen yksinkertaisesti sellaista arvomaailmaa, jota minä en voi parhaalla tahdollanikaan tuntea omakseni - missään vaiheessa?

Maailmaa ja elämää nähneenä tiedän, että hyvin muutama asia on musta tai valkoinen, sen takia moniin asioihin on vaikea sanoa "juu" tai "ei" tuosta noin vain. Mutta itsensä (seksuaali)vähemmistöön samaistuvana pitäisi voida tukea vähemmistön oikeuksia samanlaisiin oikeuksiin kuin mitä enemmistöllä on.

Movember ei niin ole mun juttu.
Sen sijaan eräs tuttuni oli kuullut ehdotuksen "marinaton marraskuu" ja se kuulostaa mielestäni paremmalle.
Minulla ainakin on se paha tapa, että takerrun jokaikiseen negatiiviseen asiaan ja sitten päivä meneekin pilalle ja sitä rataa.

Ehkä minun/meidän pitäisi keskittyä enemmän niihin positiivisiin asioihin ja katsoa, miten paljon paremmaksi päivä muodostuu sitä kautta!

Haastankin testinomaisesti jokaisen tämän tekstin lukeneen miettimään 5 positiivista asiaa omasta elämästään juuri tässä hetkessä ja laittamaan ne omaan blogiinsa!

1. Meidän koira voi paljon paremmin kuin muutama päivä sitten
2. Minulla on töitä alalla josta pidän
3. Kirjoitan ja suunnittelen Elämämme miehiä
4. Olen aloittamassa jotain uutta ja ihmeellistä työn saralla
5. Olen terve

Siinä minun listani juuri tälle hetkelle.

Mukavaa päivää kaikille ranneliikeläisille, muistetaan hymyillä tutuille ja tuntemattomille tänään! :)

Syksy on siis täällä. Nytkin vettä vihmoo ikkunaan sitä rataa, ettei tarvitse varmasti ikkunoita pestä tänä syksynä.. :P

Mietin pitkään, kirjoitanko tätä blogitekstiä vai en. Mutta toisaalta, ehkä on ihan viisasta nostaa kissaa pöydälle (ainakin hetken ajaksi), jos se vaikka poikisi keskustelua keskustelualueen puolella... tiedä tuota.

Aikaisemmin tänä vuonna läheinen sukulaiseni sai aivoverenvuodon aneurysman puhkeamisen seurauksena ja jonkin aikaa jännitettiin miten asiassa käy. Kiitos Töölön sairaalan erinomaisen neurokirurgian, lääkäriambulanssin nopean saapumisen (ja varmasti myös jumalallisen väliintulon) hän elää, voi suhteellisen hyvin ja on 95% oma itsensä.

Mutta...

Haluaisin kovasti saada selville, mikä tässä tilanteessa oli se, mikä laukaisi sukulaiseni alkoholismin, jos ei samanlaisena, niin ehkä jopa entistä voimakkaampana.
Tietenkin alkoholismi on sairaus, josta ei koskaan voi parantua, mutta jos se on ollut "remissiossa" jo likimain 4 vuotta, niin sen ilmaantuminen takaisin tuosta noin vain vaatinee muutakin kuin sairaalassa annetut Kalisol-annokset?

Asia ahdistaa minua, koska turhan moni sukulaiseni on menehtynyt alkoholismiin tai siitä johtuviin komplikaatioihin ja samalla joudun katselemaan nuorten sukulaisteni vajoamista samaan tilaan, missä vanhempansa ja isovanhempansa ovat olleet.

Terveysalan ammattilaisena tiedän, etten voi oikeastaan tehdä mitään - paitsi tietenkin tarjota tukea, ohjausta ja kertoa, että kannattaisi varmasti hankkia apua. Vähiin käyvät keinot ennen kuin ihminen itse päättää tarttua härkää sarvista ja tehdä asialle jotain.

Tämän myötä olen havahtunut siihen, että alkoholismista pitäisi (huom. konditionaali!) todellakin puhua enemmän. Siihen pitäisi puuttua samalla hetkellä, kun jonnekin rintalastan taakse ilmestyy huoli siitä toisesta ihmisestä, on kyseessä sitten lähisukulainen, sukulainen, ystävä - tai jopa puoliso.
Jos "anteeksi" on suomalaisille se vaikein asia sanottavaksi, niin "oletko miettinyt kuinka paljon oikein juot" on se seuraavaksi vaikein tällä listalla.
Jos HIV kantaa sosiaalista stigmaa mukanaan, niin alkoholismilla se stigma on vielä kamalampi, ainakin tässä maassa missä alkoholia muutenkin nautiskellaan aika hyvien käsilihasten voimin.

En sano, etteikö juomista voisi hyväksyä. Itse en juo (tietyistä syistä, joista yksi on suvussani oleva alkoholismi), mutta en ole kukkahattutätimäisesti räpättämässä muille, että heidänkään ei tulisi juoda, koska minäkään en juo.
Mutta jos henkilö juo verukkeella: "koska nyt on ollut niin raskas viikko ja pitää nollata", tai "mähän juon vaan pari siideriä ill.. viikossa", niin silloin asiaan pitää jo kiinnittää huomiota. Tai pitäisi.

Liiallisen juomisen salliminen on välinpitämättömyyttä. Välittäminen on kovana olemista, asioiden esiin ottamista ja toisesta ihmisestä huolehtimista.

Elämän luulisi opettavan, mutta jotkut opit tuntuvat käytännössä niin vaikeille toteuttaa.

Eilen (perjantaina), 22.8.2014, aamulla saapuivat ensimmäiset 20 malesialaisen ruumiit takaisin kotimaahansa.
Huomenna sunnuntaina saapuvat seuraavat kolme.

Saapuneet arkut kuljetettiin Kuala Lumpurista vainajien kotiseuduille joko ruumisautoilla tai lentäen.
Kello 10:55 aamupäivällä paikallista aikaa oli koko maassa minuutin mittainen hiljainen hetki. Esimerkiksi tietulleilla autoilijat pysäytettiin minuutin ajaksi.
Koko maassa oli suruliputus.

Tästä MH17 -tragediasta minulle henkilökohtaisemman tekee muutamakin asia. Ensinnäkin olen entinen stuertti ja jokainen lentoemäntä ja stuertti on tavallaan yhtä suurta perhettä.
Toisekseen lennolla oli puolisoni stuerttikurssikaveri.
Kolmas ja ehkä koskettavin asia on 10-vuotias Mukhriz-poika. Hän on meidän läheisen tutun serkun poika ja hänen äitinsä oli lennolla lentoemäntänä.
Perjantaina, siunaustilaisuudessa Mukhriz oli monen monta kertaa halunnut, että arkku olisi avattu ja hän olisi saanut halata äitiään vielä kerran ja kertoa hänelle olevansa pahoillaan.
Tilaisuuden jälkeen Mukhriz ja hänen isänsä olivat Zuran, tuttumme, luona. Halatessaan Zuraa Mukhriz oli sanonut hänelle: "äiti oli lentokoneessa ja se ammuttiin alas." Hirvittävää.

Muistakaa AINA kertoa läheisillenne, miten paljon he teille merkitsevät.

Tämä vuosi on opettanut minulle, ettei koskaan voi tietää, mikä kerta on se viimeinen - ja ettei sen jälkeen oikeasti voi enää sanoa niitä sanoja.

<3

(kuva George Takein FB sivulta)

Huomasin männä päivänä nimimerkin "Aingeal" kirjoittaneen keskusteluun Facebookista löytyvästä Elämämme miehet -sivusta: https://www.facebook.com/elamammemiehet

Myönnetään, tuon sivun takana olen minä. Miksi olen nyt tehnyt tuon sivun, vaikka tarina on ollut hyllyllä jo eräänkin vuoden?

Mietin tovin kirjoittaisinko suoraan keskusteluun, vai laittaisinko aiheesta blogiin ja päädyin kirjoittamaan tänne, koska kyse on enemmän henkilökohtaisesta vastauksesta kuin puhtaasti keskustelusta.

Elämämme miehet on minun "lempilapseni" jo sen alusta saakka. Vuosien aikana olen kirjoittanut sitä enemmän kuin yhtäkään toista kirjoittamaani tarinaa. Lisäksi tiedän, miten tarina päättyy, vaikkakaan en ole vielä kirjoittanut kaikkea siltä väliltä. Se, että teen tällaisia oheistoimintoja mahdollistaa minulle sen, että voin kertoa muille hieman enemmän siitä, miten minä tunnen Teron ja Larin.
Jotkut teistä tietänevät myös, että heillä on omat FB-profiilitkin... eli minulle heidän tarinansa on oikeasti tärkeä saada paperille, koska jos minulle tapahtuu jotain - tarina ei tule koskaan kirjoitetuksi valmiiksi asti.

(Se, mistä tuo tuli mieleeni on viimeaikaisten tapahtumien ansiota - olen menettänyt traagisesti yhden ystäväni alkukesästä ja sittemmin melkein myös läheisen perheenjäseneni - joten tiedän konkreettisesti, miten haurasta elämä on).

Myös se, että jos en kirjoita ajan kanssa tätä tarinaa valmiiksi, moni ihminen ei ehkä ehdi lukea sitä ennen heidän aikansa päättymistä.
Vaikkakin tiedän, että äitini ei mahdollisesti koskaan tule lukemaan Larin ja Teron tarinaa, se ei silti tarkoita etten kirjoittaisi tätä hänen takiaan. :)

Noniin, Oscar-puheestani takaisin asiaan!

Se, tullaanko Elämämme miehet näkemään jälleen ranneliikkeessä on minun puoleltani vielä hieman auki. Huomasin nimittäin taannoin, että aikaisempien osien lukeminen tuotti minulle vaikeuksia.
Ei sen takia, etten löytäisi niitä (osoitteen tiedän unissanikin): http://ranneliike.net/elamammemiehet.php

Haasteeksi muodostui tekstin koko! Järkyttävää! Minusta lienee tulossa vanha, koska oikeasti jouduin käyttämään Chromen zoom-toimintoa saadakseni tekstistäni sen kokoista, että pystyin nautinnollisesti sitä katsomaan! Olin aivan järkyttynyt!

Sen takia mietin jotain toista julkaisualustaa, mutta toisaalta taas... Elämämme miehet on tarkoitettu luettavaksi täällä! Se ei ole sama asia jossain muualla (paitsi ehkä oikeana kirjana, koska kirja on aina kirja).

Onko tekstistäni havaittavissa, että jatkoa olisi tulossa? Aingeal ja muut... katsokaa Elämämme miehet -sivua Facebookissa ;)

Ehkä eniten tässä minua huolestuttaa, onko Elämämme miehille enää "tilausta". Onko sille sijaa nykypäivän maailmassa, joka on muuttunut siitä, mikä se oli tarinan alkaessa.

<3

Kiitos kaikille, jotka olette lukeneet blogiani nyt reippaan 30 000 kertaa. :)
Jatkossakin koetan blogata (ainakin kerran vuodessa) ja toivottavasti myös jotain järkevää ja ajatuksia herättävää.

Vuosittaisen bloggauksen aika! :D

Moni ei varmasti ole voinut välttyä tämän erään nimeltämainitsemattoman Lähi-Idän konfliktin/sodan/joukkomurhan (valitse mieleisesi, yliviivaa muut) uutisoinnilta sanomalehdissä, Internetin uutissivustoilla, Twitterissä, Instagramissa, Facebookissa... Listaa voinee jatkaa vielä muillakin tiedotusvälineillä.

Facebook varsinkin (siis sehän on se, mitä kaikki seuraa eniten someista, paitsi Stubbin IG-kuvia) on muuttunut poliittiseksi taistelukentäksi tämän ja monen muunkin asian suhteen.
Eräs tuttavani, joka on tähän "sotatantereeseen" tympääntynyt julkaisi linkin: http://www.buzzfeed.com/nathanwpyle/why-facebook-is-the-wrong-venue-for-political-discussions

Periaatteellisesti olen tuon tekstin kanssa täysin samaa mieltä. Mutta koska minulla on mielipide tähän Lähi-Idän kriisiin, olen myös sitä mieltä että Facebookin rooli sen alkuaikojen "moi, mennäänks kahville" -tyylisestä kavereiden tapaamiskentästä on muuttunut.
Facebook nykyisellään tarjoaa monelle "keyboard warriorille" mahdollisuuden osallistua uutisten tekemiseen - asia, mihin aikaisemmin pystyi osallistumaan vain olemalla sanomalehdessä tai uutistoimituksessa töissä!

Mutta se ei poista keneltäkään sitä VELVOLLISUUTTA, että asioista pitää pystyä puhumaan ja kirjoittamaan neutraalisti - jos tilanne sitä vaatii. Puhumattakaan siitä (ammattikorkeakoulun kasvattina tämä on minulle taottu päähän), että FAKTAT ON TARKISTETTAVA ja jos jotain käytetään perusteluna, on sen kestettävä myös vastapuolen kritiikki, ilman että tulee salamannopeaa "vittu et kyl tajuu mitään, sun mielipiteet on vääriä koska mä TIEDÄN et tää on oikein senkin turbaanipää".
Mikään ei tapa hyvää keskustelua yhtä tehokkasti kuin asiattomuuksiin meno.

Hyvää kesäistä sunnuntaita kaikille! :)

Tämä kirjoitus liittyy kommenttiin: "Arvojen avaus 2013 ei liennyttänyt", jonka löytänee etusivulta.

---

En oikeasti ymmärrä, miten ihmeessä Niinistön loppukaneetti voidaan nostaa näin vahvasti esille. Puheessa nimittäin, kuten kyseisessä keskustelussa on sanottu, vilisi monta muutakin asiaa, josta voisi ennemminkin olla huolissaan kuin siitä uskooko presidenttimme Jumalaan, vai onko hän ateisti, vai kenties Suuren Spagettihirviön seuraaja.

Lähtemättä tässä sen suuremmin vertaamaan tätä puhetta edellisen presidenttimme puheisiin - he kuitenkin ovat kaksi eri henkilöä ja edustavat kahta eri suuntaa ilmeisesti arvomaailmaltaankin - minua enemmän kirpaisee jatkuva rahasta puhuminen ja siihen viittaaminen. Hoitotyötä tekevänä minusta tuntuu kummalliselle, että puhutaan hyvinvointiyhteiskunnan rapautumisesta, mikäli työmarkkinat eivät tajua toimia yhteistyössä ja samaan aikaan näen juurikin yllämainittuja yksineläviä vanhuksia, joille ei hoitotyössä yksinkertaisesti riitä aikaa kuin hetki kerran tai kaksi päivässä. Mielestäni siinä vaiheessa voidaan jo sanoa, että hyvinvointiyhteiskunta on kadonnut muualta kuin teoreettisista termeistä ja tätä kautta minusta on ihanteellista, että presidentti Niinistö uskalsi toivottaa tätä paljonpuhuttua Jumalan siunausta.

Jos lukee historiaa hiemankaan enemmän, tai katselee lähinnä Aasian maihin, huomaa että meilläkin perheet ennen aikaan hoitivat omia vanhuksiaan. Nykyisin tuntuu sille, että lapsilla ja lapsenlapsilla on aikaa vain ja ainoastaan itselleen ja omalle piirilleen ja vanhemmat ja isovanhemmat helposti unohdetaan viikottaisen puhelinsoiton päähän. Ja sitten onkin jo helppo hakata nyrkkiä pöytään ja syyttää kotihoitoa siitä, että mummulla on jatkuvasti ongelmaa missä tahansa arkiaskareessa, kun kaupungin palvelut eivät ole riittävät.

Suomen perus- ja lähihoitajaliitto julkaisi mainoksen ennen jotain viimeaikaisia vaaleja (tästä on jo jokunen vuosi), jonka varmasti jotkut muistavat. Suomessa on vanhuksia, jotka eivät ole olleet ulkona vuosiin - ei sen takia, etteivät he haluaisi, mutta sen takia että *hoitajilla* ei ole aikaa viedä heitä ulos. Hoitajilla. Entä sitten sukulaisilla, joilla ei tunnu olevan aikaa tulla katsomaan iäkkäitä sukulaisiaan hoitolaitokseen, saati että voisivat viedä heidät hetkeksi ulos istumaan ja nauttimaan.
Samalla tavalla voisin kuvitella, että vanhainkodit arvostaisivat pyytteetöntä auttamisen halua, jos joku inhimillinen ihminen tarjoutuisi kerran viikossa, kahdessa, tai edes kolmessa, tulemaan sinne ja tekemään jotain tällaista asukkaiden kanssa.

Sellaisia ihmisiä ei ole. Toisaalta, olen aivan varma, että Suomessa osataan myös säätää laki, joka kieltää tällaisen toiminnan, koska siihen varmasti kohta tarvitaan jonkinmoinen tutkinto, että voi auttaa lähimmäistään.

Tämän takia en halua uskoa, että meidän pitäisi takertua presidentti Niinistön sanoihin "Jumalan siunausta" aivan kirjaimellisesti. Ehkä meidän pitäisi ajatella tätä ennemminkin vastavoimana materiaaliselle ahneudelle ja kiireelle. Ehkä meidän pitäisi ottaa hieman enemmän aikaa itsellemme, perheellemme, rakkaimmillemme, eikä jatkuvasti ajatella kuinka paljon rahaa menetämme, jos pidämme vapaapäivän.