Kahden herneen kolinaa

Näytetään bloggaukset elokuulta 2007.

Kisubloggaus!

Harmistuksella oli taas lääkärikäynti ja pääsin taas yhden välikerran jälkeen mukaan viemään lasta hoitoon. :)

Viime hoitokerralla Harmistuksesta otettiin RTG-kuva (ei jaksa kirjoittaa koko sanaa, niin käyttää tällaisia sairaalaslangilyhenteitä...) ja siitä näkyi, että sytostaatit on toimineet perin tehokkaasti! Kasvain oli kadonnut kokonaan!

No, tässä on sit sama asia kuin antibiooteissa. Kuuria jatketaan ainakin vielä kahdeksan hoitokerran (tai jotain sinne päin) ajan yhdistellen viikon ja kolmen viikon välein annettavia aineita. Ensi viikolla kuulemma kisu saa kolmen viikon annoksen. Camparia. :D (se on kuulemma samanväristä).

Eli näyttää siis paremmalle. :) Bast taitaa katsella kisujen perään. :)


Kesäevakko päättyy ja löysin päiväkirjani

Aloin tässä taannoin laitella tavaroita kasaan kesäevakon päättymistä silmälläpitäen. Olen samalla tehnyt tietynlaista "säästän" - "roskiin" -lajittelua.
Ja kuinka ollakaan, löysin vanhan päiväkirjani, jota on kirjoitettu halki teiniangstivuosien (eli voitte päätellä siitä, kuinka vanha se on!). Sen sivuja on sutattu, osa on revitty irti (miksi? en muista enää), sinne on vuodatettu kaikki ne isot ja pienet surut, murheet ja ilot...

...ja ensimmäinen ihastus.
Tiedättehän, se ihastus, josta on aikaa jo 12 vuotta. Se sama ihastus, jolle ei koskaan uskaltanut sanoa mitään. Se sama, jota edelleen miettii, "mitä jos..."

Tiedättekö, jos mä laitan nyt silmät kiinni, mä edelleen muistan millainen profiili tällä ensi-ihastuksellani oli. Ne kulmakarvat, silmäripset, nenä (jota olisin halunnut suudella niin kovasti) ja huulet. Ja se hymy.

Ja se epävarmuus; uskaltaisinko sanoa sille jotain, lyökö se mua? Miten se muka voisi ajatella samalla tavalla, mähän olen ainoa - tai siis en edes ole mikään homo.

Tiedättekö, ihan näin meidän kesken voinen tämän kertoa. Tajusin olleeni ihastunut tähän poikaan lukion ensimmäisestä päivästä alkaen penkkaripäivänä. Siis siinä vaiheessa, kun tajusin, etten enää näkisi häntä enää päivittäin.

Minusta oli ihanaa kun onnistuin kaivamaan netistä yhden (huonolaatuisen) kuvan hänestä - sekin jo kolmen vuoden takaa. Mutta tallella kuvassa oli se sama, komea, poika ja se hymy, johon aikoinaan ihastuin.

Jos tiedätte, mitä hänelle kuuluu, voitteko sanoa hei minulta? :) En taida koskaan unohtaa häntä?



Postikortti Irlannista

Hei kaikki!

Dublinissa on ollut todella kivaa. Ilma tosin ei ole suosinut, aika reippaasti tiistaina tuli tuota vettä taivaalta, mutta ei se kävelyä haitannut.

Kuvassa oleva Ha'penny Bridge on todella kaunis ja näyttävä silta. Ja sen yli tuli kuljettua eräänkin kerran. :)

Terkkuja,

Druusi


Haastattelustressi!

Oikeasti!
Miten voi olla yhteen työhaastatteluun pääseminen näin vaikeaa:

Eilen piti käydä kotiin unohtuneet (eihän unohdeta, että asun vielä kesäevakossa!) koulutustodistukset hakemassa. Eli täältä Vantaalta ensin paikallisjunalla Helsinkiin ja siellä edestakas julkisilla välineillä hakemaan todistukset.

tänään aamupäivästä tuskailin, saanko jostain soveliaan terveystarkastusajan ja paljonko se maksaa.
No, onneksi sellainen löytyi - vieläpä suhteellisen kivuttomasti.

Pääsin isin kyydillä kotiin, murehtien koko ajan, mitä ihmettä teen olemattoman kravatin kanssa. Jopa minun esteettinen värisilmäni huutaa kivusta ajatukselle vaaleansininen paita, viininpunainen kravatti ja musta puku. :P

"Ihanaa, nyt pääsen tekemään ruokaa", ajattelin helpottuneena kävellessäni ovesta sisään. Laittaessani kenkiäni kenkätelineeseen tajusin jotain - mustat kenkäni ovat kotona. Eivät suinkaan mukanani täällä.
Arvatkaa kuka taitaa tänään mennä hakemaan julkisten kulkuvälineiden tukemana kenkiään toiselta puolelta Helsinkiä?

Noh, ehkä huominen on tämän kaiken väärti. Toisaalta... minä en oikeasti vielä kunnolla edes tiedä, missä päin taloa se haastattelu edes on!

Mielestäni tämä koko tilanne on absurdi? :D


Loma!

Nyt se iski! Loma! Minä olen lomalla!

Ropecon on tältä vuodelta takanapäin (*haikeus*) ja taas tuli luvattua itselleen, että "ensi vuonna sitten minä kyllä ehdottomasti teen sitä ja tätä tänne ja kaikkea muutakin ja niin edelleen" :) (suomeksi: ensi vuonna taas ihmetellään 2vk ennen Ropeconia, että "niin, pitäiskö suunnitella joku elämää suurempi roolipelitys sinne..")

Ja huomenna viikon mittaiselle matkalle! Dublin ja Lontoo. Ja minua jännittää! Olen jo pakannut (ja mielessäni purkanut ja pakannut uudelleen) ja ehtinyt murehtia laukun painon ja kaikki muunkin aiheeseen liittyvän. Uskallanko edes nukkua, kun kuitenkin unohdan passini kotiin.
Taannoin näin jo painajaisunta, missä pääsin lentoasemalle huomatakseni matkalaukkuni jääneen kotiin!
Ja viikko! Miten osaan olla viikon matkalla?! Eihän se sovi! Onko minulla tarpeeksi vaatteita (ei)? Meikkipussi (liian pieni)! Sateenvarjo! Kengät! Matkaoppaat!
Emmää kestä, hirvee ressi! :D

No ei, kyllä se tästä. :) Oikeasti mä vaan odotan kauheen kovasti paljon huomista :)

Nähdään taas viikon kuluttua. :)


Rääh!

Noin, haku eräälle suomalaiselle kansalliselle lentoyhtiölle on päättynyt. Terveyskyselyyn on vastattu parhaiden tietojen mukaan, vaikka tiedänkin yhden vastaukseni johtavan siihen, etten pääse haastatteluun.
On se kumma, että asiat mitä joskus 7 vuotta sitten teet päästäksesi haluamaasi ammattiin vaikuttavat 7 vuotta myöhemmin, ettet muka pääse siihen ammattiin. Absurdia.

Mutta katsotaan, mitä tuleman pitää. En voi ainakaan väittää valehdelleeni. :)


Lomaa?

Kesätyö loppui ja "loma" alkoi.
Tietenkin "loman" jälkeen on pakko keikkailla elättääkseen itsensä. Mutta siihen asti aivan rentoutumisen kannalta.

Omituista sinänsä, että olen nyt kaksi päivää ollut tekemättä mitään ja vielä ei ole tullut sellainen "olen tosi huono ihminen" -fiilis, missä olen aika mestari. Eiköhän se sieltä tule.
...tosin olen jo ehtinyt suunnitella itselleni kaikkea pientä tekemistä tälle viikolle. Suurin osa ajasta kyllä kuluu tulevan Ropeconin pelien valmisteluun.
Ja kun on niitä kursinut kasaan, voikin alkaa murehtia jo tulevasta talvesta ja siitä, mistä sitä työsopimuksen taikoisi. Yhtä pitäisi mennä katselemaan ja siinä sivussa päättää, meneekö sinne puoleksi vuodeksi vai ei. Vai mitä ylipäänsä tekee. Mutta se on vasta tämän "loman" jälkeistä aikaa. :D

Tosin en oo vielä aivan varmaan sisäistänyt, että olen lomalla. :D Katsotaan, eiköhän se sieltä tule. :)


I am a Goddess! \o/

Thanks, Splenetic! ;D

"Your score: ISIS"

You scored 64 Affection and 61 Chaos!

You are a maternal figure who would do _anything_ for your loved ones. You are not opposed to going to the ends of the earth (literally) to help out someone you love. You can be a bit of a drama queen and can throw things out of proportion.

Isis is one of the most widely known of the Ancient Egyptian deities. She is the wife of Osiris and the mother of Horus. She gathered the parts of her husband after he was mudered by Seth. (It was a fight between siblings as to who would take over the throne. Seth won... for a little while until a council of Gods decided that Horus, Osiris's son, was the rightful heir and ruler) Isis raised Horus alone, hidden from Seth who would have murdered his nephew if he'd have known of his existence. She is a Goddess of magic, and uses her wiles and knowledge for her son's (and her) gain. She is seen with a throne headdress or a woman with wings, or sometimes as a woman with horns and a sun disk.

---

http://www.okcupid.com/tests/13741340315020743167/Ancient-Egyptian-Goddess