Kahden herneen kolinaa

Eilen (perjantaina), 22.8.2014, aamulla saapuivat ensimmäiset 20 malesialaisen ruumiit takaisin kotimaahansa.
Huomenna sunnuntaina saapuvat seuraavat kolme.

Saapuneet arkut kuljetettiin Kuala Lumpurista vainajien kotiseuduille joko ruumisautoilla tai lentäen.
Kello 10:55 aamupäivällä paikallista aikaa oli koko maassa minuutin mittainen hiljainen hetki. Esimerkiksi tietulleilla autoilijat pysäytettiin minuutin ajaksi.
Koko maassa oli suruliputus.

Tästä MH17 -tragediasta minulle henkilökohtaisemman tekee muutamakin asia. Ensinnäkin olen entinen stuertti ja jokainen lentoemäntä ja stuertti on tavallaan yhtä suurta perhettä.
Toisekseen lennolla oli puolisoni stuerttikurssikaveri.
Kolmas ja ehkä koskettavin asia on 10-vuotias Mukhriz-poika. Hän on meidän läheisen tutun serkun poika ja hänen äitinsä oli lennolla lentoemäntänä.
Perjantaina, siunaustilaisuudessa Mukhriz oli monen monta kertaa halunnut, että arkku olisi avattu ja hän olisi saanut halata äitiään vielä kerran ja kertoa hänelle olevansa pahoillaan.
Tilaisuuden jälkeen Mukhriz ja hänen isänsä olivat Zuran, tuttumme, luona. Halatessaan Zuraa Mukhriz oli sanonut hänelle: "äiti oli lentokoneessa ja se ammuttiin alas." Hirvittävää.

Muistakaa AINA kertoa läheisillenne, miten paljon he teille merkitsevät.

Tämä vuosi on opettanut minulle, ettei koskaan voi tietää, mikä kerta on se viimeinen - ja ettei sen jälkeen oikeasti voi enää sanoa niitä sanoja.

<3

(kuva George Takein FB sivulta)

Huomasin männä päivänä nimimerkin "Aingeal" kirjoittaneen keskusteluun Facebookista löytyvästä Elämämme miehet -sivusta: https://www.facebook.com/elamammemiehet

Myönnetään, tuon sivun takana olen minä. Miksi olen nyt tehnyt tuon sivun, vaikka tarina on ollut hyllyllä jo eräänkin vuoden?

Mietin tovin kirjoittaisinko suoraan keskusteluun, vai laittaisinko aiheesta blogiin ja päädyin kirjoittamaan tänne, koska kyse on enemmän henkilökohtaisesta vastauksesta kuin puhtaasti keskustelusta.

Elämämme miehet on minun "lempilapseni" jo sen alusta saakka. Vuosien aikana olen kirjoittanut sitä enemmän kuin yhtäkään toista kirjoittamaani tarinaa. Lisäksi tiedän, miten tarina päättyy, vaikkakaan en ole vielä kirjoittanut kaikkea siltä väliltä. Se, että teen tällaisia oheistoimintoja mahdollistaa minulle sen, että voin kertoa muille hieman enemmän siitä, miten minä tunnen Teron ja Larin.
Jotkut teistä tietänevät myös, että heillä on omat FB-profiilitkin... eli minulle heidän tarinansa on oikeasti tärkeä saada paperille, koska jos minulle tapahtuu jotain - tarina ei tule koskaan kirjoitetuksi valmiiksi asti.

(Se, mistä tuo tuli mieleeni on viimeaikaisten tapahtumien ansiota - olen menettänyt traagisesti yhden ystäväni alkukesästä ja sittemmin melkein myös läheisen perheenjäseneni - joten tiedän konkreettisesti, miten haurasta elämä on).

Myös se, että jos en kirjoita ajan kanssa tätä tarinaa valmiiksi, moni ihminen ei ehkä ehdi lukea sitä ennen heidän aikansa päättymistä.
Vaikkakin tiedän, että äitini ei mahdollisesti koskaan tule lukemaan Larin ja Teron tarinaa, se ei silti tarkoita etten kirjoittaisi tätä hänen takiaan. :)

Noniin, Oscar-puheestani takaisin asiaan!

Se, tullaanko Elämämme miehet näkemään jälleen ranneliikkeessä on minun puoleltani vielä hieman auki. Huomasin nimittäin taannoin, että aikaisempien osien lukeminen tuotti minulle vaikeuksia.
Ei sen takia, etten löytäisi niitä (osoitteen tiedän unissanikin): http://ranneliike.net/elamammemiehet.php

Haasteeksi muodostui tekstin koko! Järkyttävää! Minusta lienee tulossa vanha, koska oikeasti jouduin käyttämään Chromen zoom-toimintoa saadakseni tekstistäni sen kokoista, että pystyin nautinnollisesti sitä katsomaan! Olin aivan järkyttynyt!

Sen takia mietin jotain toista julkaisualustaa, mutta toisaalta taas... Elämämme miehet on tarkoitettu luettavaksi täällä! Se ei ole sama asia jossain muualla (paitsi ehkä oikeana kirjana, koska kirja on aina kirja).

Onko tekstistäni havaittavissa, että jatkoa olisi tulossa? Aingeal ja muut... katsokaa Elämämme miehet -sivua Facebookissa ;)

Ehkä eniten tässä minua huolestuttaa, onko Elämämme miehille enää "tilausta". Onko sille sijaa nykypäivän maailmassa, joka on muuttunut siitä, mikä se oli tarinan alkaessa.

<3

Kiitos kaikille, jotka olette lukeneet blogiani nyt reippaan 30 000 kertaa. :)
Jatkossakin koetan blogata (ainakin kerran vuodessa) ja toivottavasti myös jotain järkevää ja ajatuksia herättävää.

Vuosittaisen bloggauksen aika! :D

Moni ei varmasti ole voinut välttyä tämän erään nimeltämainitsemattoman Lähi-Idän konfliktin/sodan/joukkomurhan (valitse mieleisesi, yliviivaa muut) uutisoinnilta sanomalehdissä, Internetin uutissivustoilla, Twitterissä, Instagramissa, Facebookissa... Listaa voinee jatkaa vielä muillakin tiedotusvälineillä.

Facebook varsinkin (siis sehän on se, mitä kaikki seuraa eniten someista, paitsi Stubbin IG-kuvia) on muuttunut poliittiseksi taistelukentäksi tämän ja monen muunkin asian suhteen.
Eräs tuttavani, joka on tähän "sotatantereeseen" tympääntynyt julkaisi linkin: http://www.buzzfeed.com/nathanwpyle/why-facebook-is-the-wrong-venue-for-political-discussions

Periaatteellisesti olen tuon tekstin kanssa täysin samaa mieltä. Mutta koska minulla on mielipide tähän Lähi-Idän kriisiin, olen myös sitä mieltä että Facebookin rooli sen alkuaikojen "moi, mennäänks kahville" -tyylisestä kavereiden tapaamiskentästä on muuttunut.
Facebook nykyisellään tarjoaa monelle "keyboard warriorille" mahdollisuuden osallistua uutisten tekemiseen - asia, mihin aikaisemmin pystyi osallistumaan vain olemalla sanomalehdessä tai uutistoimituksessa töissä!

Mutta se ei poista keneltäkään sitä VELVOLLISUUTTA, että asioista pitää pystyä puhumaan ja kirjoittamaan neutraalisti - jos tilanne sitä vaatii. Puhumattakaan siitä (ammattikorkeakoulun kasvattina tämä on minulle taottu päähän), että FAKTAT ON TARKISTETTAVA ja jos jotain käytetään perusteluna, on sen kestettävä myös vastapuolen kritiikki, ilman että tulee salamannopeaa "vittu et kyl tajuu mitään, sun mielipiteet on vääriä koska mä TIEDÄN et tää on oikein senkin turbaanipää".
Mikään ei tapa hyvää keskustelua yhtä tehokkasti kuin asiattomuuksiin meno.

Hyvää kesäistä sunnuntaita kaikille! :)