Huuh, viimeinkin uusi osa on saatu aikaiseksi ja nettiin näkyville.
Sanoinkin eilen Camillelle, että minusta tuntuu omituisesti aivan sellaiselle, että olisin saanut jotain aikaiseksi.
Se on todella omituinen olotila, kun ottaa huomioon kaiken mitä viime aikoina on tapahtunut. Muutin 2,5 viikkoa sitten Englannista takaisin Suomeen, vieläkään ei ole vakituista asuinpaikkaa täällä.. Tämän viimeksi kuluneen 2,5 viikon aikana olen myös hankkinut itselleni kelpoisuuden lentää A320/A321:ssä matkustamossa, eli kiirettä on pitänyt. Ensimmäistä kertaa nyt alkaa tuntua sille, että jotain rauhoittumista olisi tapahtumassa. Ehkä se tarkoittaa myös, että saa aikaiseksi enemmän korjata tulevia tekstejä? Kuka tietää. Katsoo nyt, mihin elämä seuraavaksi viskaa...
Kahden herneen kolinaa
Takaisin Helsingissä
Mielenkiintoista todella.
En tiedä onko muut kiinnittäneet siihen huomiota, mutta esimerkiksi Lontoossa ihmiset vaikuttavat paljon rennommille ja iloisemmille kuin täällä kotoisessa Helsingissä.
Toissaehtoona matkustin ratikalla asemalta Fredalle ja silloin sen vasta tajusin. Tämä vaati sen, että asuin Englannissa melkein vuoden ja sitten palasin tänne..
Lontoossa ei ollut mitään ongelmaa kävellä Lontoossa kavereiden kanssa ja katsella vastaantulevia hyvännäköisiä kundeja ja suuressa osassa tapauksia he kehtasivat katsella takaisinkin.
Ja tervetuloa Helsinkiin! Kukaan ei edes huomaa, että katselet heitä, kun kaikki vaan kulkevat määrätietoisesti eteenpäin, vailla hymyn häivää kasvoillaan, katse alaspäin luotuna kohti määränpäätänsä. Se on hieman sääli.
Ja toisekseen.
Ratikkamatkan (vai spåramatkan?) aikana vaunuun totta kai, Suomessa kun ollaan, ponppasi kaksi pultsaria, jotka suureen ääneen alkoivat möykätä toisilleen, kuinka he olivat joskus ammoisina aikoina juoneet ainakin 8 pulloa tinneriä, eivät tosin enää muistaneet oliko se neljä vai kahdeksan vuotta sitten. Ja se haju. No, jokainen joka on tilanteeseen päätynyt varmasti tietää, millainen se on.
Oli hassua katsella ihmisiä kaikkialla ympärillä. Kukaan, ei kukaan kiinnittänyt mitään huomiota kyseisiin ihmisiin, vaan entistä tiiviimmin keskittyivät omiin juttuihinsa, ihan kuin ajatellen, että "nuo varmasti katoavat kun en näe niitä."
No okei - itse sorruin suomalaiseen tapaan siihen niin hyvin, etten loppujen lopuksi edes huomannut, koska pultsarit jäivät pois ratikasta. O:-)
Että tällaista tällä kertaa.
Goodbye Ryanair!!!
Viimeinkin Ryanair on taaksejäänyttä elämää!
Melkein koko kuluneen vuoden olen ajatellut, ettei orjuus ole kadonnut mihinkään täältä sivistyneestä länsi-Euroopasta. Toisaalta ajattelen niin edelleenkin ja tuskin katoaakaan, sillä niin kauan kun Ryanairin kaltaiset kammotukset voivat riistää työntekijöitään, se ei tule loppumaankaan.
"Matkustamopalveluhenkilökunta on vain kuin sitruunat: ne puristetaan kuiviin ja heitetään pois" - Michael O'Leary.
Jos yrityksen pomo sanoo tuolla tavalla, niin jossain on jotain vialla. Pahasti vialla. Samalla tavalla on vialla siinä vaiheessa kun joku on jättämässä eroilmoitustaan ja vastineeksi saa armahduksen kaikista poissaoloistaan ja hieman myöhemmin toinen ihminen saa potkut pelkkien sairaspäivien perusteella. Se yhtiö toimii täysin mielivaltaisesti.
Vaikka blogi on tarkoitettu mielipidekirjoitukseksi, käytän sitä nyt johonkin muuhun. Jos tiedätte kenet tahansa, joka on hakemassa tai hakenut Ryanairille töihin, älkää päästäkö. Kokemus alalta on hyväksi kyseisessä yhtiössä, mutta se kohtelu mitä siellä saa on niin ala-arvoista, ettei se ole sen väärti. Paitsi tietenkin, jos on niin masokisti, ettei välitä sellaisesta.
Laitan tänne myöhemmin myös erokirjeeni. Sen, joka aiheutti kovasti hämmennystä. Sellaista, jollaista saa aikaa tökkäistessään kepillä muurahaiskekoon.