Eilen (perjantaina), 22.8.2014, aamulla saapuivat ensimmäiset 20 malesialaisen ruumiit takaisin kotimaahansa.
Huomenna sunnuntaina saapuvat seuraavat kolme.
Saapuneet arkut kuljetettiin Kuala Lumpurista vainajien kotiseuduille joko ruumisautoilla tai lentäen.
Kello 10:55 aamupäivällä paikallista aikaa oli koko maassa minuutin mittainen hiljainen hetki. Esimerkiksi tietulleilla autoilijat pysäytettiin minuutin ajaksi.
Koko maassa oli suruliputus.
Tästä MH17 -tragediasta minulle henkilökohtaisemman tekee muutamakin asia. Ensinnäkin olen entinen stuertti ja jokainen lentoemäntä ja stuertti on tavallaan yhtä suurta perhettä.
Toisekseen lennolla oli puolisoni stuerttikurssikaveri.
Kolmas ja ehkä koskettavin asia on 10-vuotias Mukhriz-poika. Hän on meidän läheisen tutun serkun poika ja hänen äitinsä oli lennolla lentoemäntänä.
Perjantaina, siunaustilaisuudessa Mukhriz oli monen monta kertaa halunnut, että arkku olisi avattu ja hän olisi saanut halata äitiään vielä kerran ja kertoa hänelle olevansa pahoillaan.
Tilaisuuden jälkeen Mukhriz ja hänen isänsä olivat Zuran, tuttumme, luona. Halatessaan Zuraa Mukhriz oli sanonut hänelle: "äiti oli lentokoneessa ja se ammuttiin alas." Hirvittävää.
Muistakaa AINA kertoa läheisillenne, miten paljon he teille merkitsevät.
Tämä vuosi on opettanut minulle, ettei koskaan voi tietää, mikä kerta on se viimeinen - ja ettei sen jälkeen oikeasti voi enää sanoa niitä sanoja.
<3
2 kommenttia
martin
24.8.2014 21:23
Henkilön, jota on rakastanut, poismeno on aina käsittämätön isku - ja peruuttamaton. En kuitenkaan kannata ajatusta, että kuoleman takia ryhtyisimme olemaan toisillemme e r i t y i s e n ystävällisiä. On hienoa, kun olemme ystävällisiä aidosti. Ymmärrän toki, että kuoleman tullessa voimme katua pahoja sanojamme tai tekojamme. Oivallus itsestä ja katumus on hyvä.
En tarkoita siis sanoa, että rakkauden sanat - kun ne on sanottu - eivät olisi hyvästä.
martin
24.8.2014 21:26
Myötätuntoni on suuresti kaikkien omaisten kohdalla. Toivottavasti Mukhrizilla on lohtua hyvästä äidistään.