Kahden herneen kolinaa

Näytetään bloggaukset kesäkuulta 2007.
Edellinen

MMS Bloggaus

Joskus, kun läheinen sairastuu, sen jotenkin vain ohittaa, ajattelemattaan.
Sitä ajattelee, että "kyllä se nyt ohi menee, se on vain yskää" tai jotain muuta samankaltaista. Sitten syötetään toiselle antibioottia ja huokaistaan helpotuksesta hetki, kun yskiminen vähenee - kunnes se alkaa uudelleen.

Seuraavalla lääkärissäkäyntikerralla puhutaan virusnäytteiden ottamisesta, mutta kun putket jäävät pöydälle ja lääkäri menee toiseen huoneeseen katsomaan otetut röntgenkuvat (vaikka huoneessa on valotaulu) pieni epäilys voi hiipiä mieleen.
Kun hän tulee takaisin, huomaa jännittävänsä lihaksia hieman liikaa ja kämmenten hikoilusta voi syyttää vielä hetken kesäilmaa ja huoneen lämpimyyttä.

"Tässä näkyy keuhkot, mutta tässä - tämä vaalea alue - en tiedä mitä se on, sitä ei pitäisi olla. Suosittelen, että otatte yhteyttä tänne. He ovat erikoistuneet tämän alueen toimenpiteisiin."

Harmi on vain vuoden! Ei sillä voi olla mitään siellä!

SANOKAA, ETTEI SILLÄ VOI OLLA MITÄÄN SIELLÄ!!

Sairaanhoitaja minussa pelkää heti pahinta. Toisaalta sairaanhoitaja minussa peittää samantien tunteet jonnekin taustalle samalla kun vaistomaisesti silittelen pian jo heräävää kissaa tutkimuspöydällä.



A Divine Inspiration? Or raving of an insane mind?

Klo 12.00
Katselen ikkunastani ulos. Luen samalla ranneliike.netin keskustelupalstaa ja päädyn katsomaan jälleen kerran keskustelua, missä puhutaan kirkon ja homojen välisestä suhteesta ja ongelmista. Se ahdistaa minua.

Klo 15.30
Ihan kuin edellisessä ei olisi yhdelle päivälle tarpeeksi, luen Suomen homohistoriaa käsittelevästä kirjasta samasta aiheesta olevan kirjoituksen.

Klo 21.30
Yli vuosikymmen sitten minä erosin evankelis-luterilaisesta kirkosta. Yksi syistä oli tämä homokysymys, johon vieläkään ei ole saatu vastausta. Uskon, että koskaan ei tulla siihen saamaankaan vastausta. Ei niin kauan, kun Jumala itse ei tule Taivaastaan alas ilmoittamaan asian olevan niin tai näin. Toinen syy on, etten oikeastaan kokenut olevani mitään muuta kuin tapakristitty, jos sitäkään. Nimellisesti kristitty lienee oikeampi ilmaisu. Sen sijaan löysin itselleni sopivan tien, jota nyt seurailen aktiivisemmin, kuin mitä ikinä seurasin kirkollisia oppeja.

Omituista sinänsä, että kiinnitän näinkin paljon huomiota mitä evankelis-luterilaisessa kirkossa puuhataan? Ehkä se on kiinnostusta homokulttuuriin, tai sitten kiinnostusta yleisesti ottaen uskonnollisiin asioihin. Tai... äh, en minä tiedä.

Minä ymmärrän, kuten keskusteluissa kerta toisensa jälkeen olen sanonutkin, kirkon kannan asioihin. Se on instituutio, joka on muodossa tai toisessa ollut olemassa siitä saakka, kun eräs tietty puusepän poika alkoi puhua asioista, joita nykyaikanakin kunnioitetaan tavalla tai toisella. Siinä on aika tavalla pari vuosituhatta historiaa takana ja jos ottaa sitä edeltävän ajan ja kulttuurin, niin saadaan jokunen vuosituhat historiaa lisää.
Osaa kirkon Kirjassa olevista säännöistä ja kehoituksista leimaa vahvasti sen ajan maailman (ja mahdollisesti myöhempien aikojen myös!) tapa ajatella ja toimia. Käytännönläheisyys lienee yksi 10 käskyn ohjenuorista. Osaa Kirjan kehoituksista ja säännöistä leimannee vahvasti sen kirjoittajien henkilökohtaiset näkemykset, jotka aikojen saatossa on otettu Taivaan tosina. Toisaalta, me tässä ajassa ja paikassa elävät ihmiset emme varmasti saa koskaan tietää, mitkä osat Kirjaa ovat kanavoitua tietoa suoraan Jumalalta, mitkä osat ovat käytännönläheisiä ohjeita ja mitkä henkilökohtaisia mielipiteitä.
Tarvitseeko meidän tietää? Sitä sietää miettiä.

Mutta tarvitseeko meidän sopeutua tällaiseen instituutioon, joka sanelee meille, että me emme ole oikeastaan kelvollisia ihmisiä, koska sodimme sen instituution mielestä Jumalan säätämää järjestystä vastaan? Vai tarvitseeko tämän saman instituution muuttaa nyt, vuosisatojen ja –tuhansien jälkeen, mielensä ja yht’äkkiä hyväksyä ne, joita aikaisemminkaan eivät ole hyväksyneet.
Vai pitäisikö tehdä, kuten moni muu on jo tehnyt ja erota tästä kirkosta. Perustaa sen rinnalle uusi kirkkokunta, joka perustuisi sille hyväksynnälle, mistä eräs puusepän poika kaukaa Välimeren rannoilta muutama tuhat vuotta sitten saarnasi.
Myöhemmin voisi miettiä, voisiko tämän erillisen oksan yhdistää kirkkoon, vai kasvattaa sitä erilleen.

Klo 23.00
Päätän, kehoituksesta, laittaa tämän kirjoituksen blogiini. Samalla katson vielä viime hetken kirjoitukset ranneliike.netistä. Sama meno jatkuu. Jerusalemin gay-pride on kirottu. Jotkut vähättelevät kirouksia, nehän ovat taikauskoista löpinää. Toiset meistä tietävät, että sanoilla on voimaa. Vai väitetäänkö sanojen "minä rakastan sinua" olevan samanlaista löpinää kuin "olkoon tämä jumalaapilkkaava tapahtuma kolmesti kirottu"?

En tiedä, mistä sain varsinaisen idean tähän kirjoitukseen. En tiedä oliko se vain keksin syönnin aiheuttama sokerihumala vai onko taustalla jumalallista inspiroitumista. Päättäkää te. ”Tutkimattomat ovat Herran tiet.”


Juhannus

Juhannuspäivän aamu. Klo on 6 ja minä istun kotosalla kohta lähdössä töihin. Ja murehdin siitä, saanko tilattua taksin vai en.
Pienet on miehen ongelmat :D

No, eipä ole päänsärkyä. >)

Ai niin, eilen olin hieman sarkastisella mielellä ja laitoin kavereilleni hyvän juhannuksen toivotusviestin, missä oli (aiemmin blogaamanikin) kuva Meilahden sairaalan osaston käytävästä ja teksti "Hyvää juhannusta" :D
Siitäs saivat. Mitäs lähettivät minulle kuvan jostain järvenrannasta. :)

Eli oikein kivaa juhannusta kaikille. Kaipa sitä 8h jaksaa töissä tänäänkin olla. Tuleepa ainakin palkkaa.



Strange things are afoot..

Thanks to Splenetic I went through a number of articles in Wikipedia.

(Answer the questions with random articles in Wikipedia.) It was fun! :D

01. What are you afraid of?
Alam Kuh, also transliterated as Alam Kooh is a mountain in the Alborz mountains range in the north of Iran between Tehran and the Caspian sea, forming a peak of the Takht-e Suleyman Massif. [A Mountain of Madness?]

02. What would you take with you on a deserted island?
"Shanghai Municipal Police" (SMP), the police force of the International Settlement in Shanghai up to 1943. [You know, deserted islands can be dangerous places, so one needs police to keep order there.]

03. What would you like to have for a wedding gift?
Merlin Malinowski (Born - September 25, 1958 in North Battleford, Saskatchewan, Canada) is a retired Canadian Professional Hockey Right WInger who played 5 seasons in the National Hockey League for the Colorado Rockies, New Jersey Devils and Hartford Whalers [Gee, he _must_ he handsome then...]

04. What do you worship?
Timeline of Chilean history. It covers significant dates in the History of Chile. [Usch, I'm a bore, I know!]

05. What is your secret fetish?
Rowan Mayfair is the 13th witch of the Mayfair clan. She is first introduced in the novel The Witching Hour, by author Anne Rice, which takes place in the series Lives of the Mayfair Witches. [Mmmmmm.... ;) A witch...]

06. What will you be dreaming about the forthcoming night?
Sharon Harris (born 1972) is a Canadian writer, visual artist and photographer.

Avatar, her collection of poetry and visuals, explores technology, spirituality and gender issues in a wide range of forms including found poems, concrete poetry, and ’Pataphysics. [I'm dreaming of a _woman_?! Gee.]

07. If you could afford it, what would you buy?
The Eugene O'Neill Award (also known as The Eugene O'Neill Scholarship Award or The Eugene O'Neill Acting Award), is one of Sweden's finest acting awards for actors of the stage. It was established by the American playwright Eugene O'Neill and first handed out in 1956. [Well, it's clear that I cannot get an award without money, now..]

08. On what would you write a book?
Helgenæs is a minor peninsula stretching out from Djursland in Denmark.

The areal of the peninsula is roughly twenty square kilometres.

The most narrow part of the peninsula is barely 200 metres, and it is told that the Vikings, when sailing between Århus and Ebeltoft, transported their boats over land there by rolling them on tree trunks, thus saving approximately four nautical miles of travel. [I put the cover text for you to see there also... It will be a bestseller, I know it!]

09. What do you collect?
Timolol maleate is a non-selective beta-adrenergic receptor blocker. In its oral form (Blocadren®), it is used to treat high blood pressure and prevent heart attacks, and occasionally to prevent migraine headaches. [What else than medicines?]

10. What is your best memory connected to?
Robert Carver, 16th century Scottish Renaissance composer of Christian sacred music. [Lost my heart in 16th Century already...]

11. The most useless thing you know?
Board of Review (Boy Scouts of America) [Need I say more? They don't give out cookies!]

12. What is your favourite subject of discussion?
Air Marshal Sir John Rowlands (September 23, 1915 – July 23, 2006) was a Welsh Royal Air Force officer who was awarded the George Cross for his work in bomb disposal and later worked in the development of Britain's nuclear weapons programme. [I'm a bore.]

13. What is the thing you are/will be working with in your profession?
Medialink is a media representation company based in Ireland. Originally set up in 1989 the company has worked with many of the UK and Ireland's newspaper and magazine publishers. [Argh! Another Irish company for me!]

14. What makes you laugh every time?
The St. Albert Big River Prospects are a baseball team from Edmonton, Alberta, Canada. [Ha-ha-ha *sniffles* It was fun - again]

15. What makes you cry every time?
Behold... The Arctopus is an American progressive/technical metal band from New York City. [Their music is just so... touching.. *snif*]

16. What was the first thing you saw after you woke up?
Wish³ or Wish Three is a manga styled webcomic created, written and drawn by Sylvia T. Leung. [Obviously left my computer on for the night.]

17. What do you have in your pockets?
Sonagas (Sociedad Nacional de Gas de Guinea Ecuatorial) is the Equatorial Guinean national natural gas company. [well, it's a small company...]

18. What could replace you without anyone noticing the switch?
George Marshall was a British athlete. He competed at the 1896 Summer Olympics in Athens.

Marshall ran in the 100 metres, finishing last of five runners in his preliminary heat and not advancing to the final. [Hell, didn't even make it to finals.. nobody would notice the change.]

19. What were your first words?
Johnny Solinger (...is the current lead vocalist of the band Skid Row.) [Man, I just love the music, don't I?]

20. With what will you be buried?
Maysan is one of the governorates of Iraq. It is in the east of the country, bordering Iran. [I will not go down alone!!!]

21. What do you have hidden in the drawer next to your bed?
Tim Skelly is an arcade game designer and programmer. [It's good to have a programmer in the drawer...]

22. What do you love the most in the world?
The Burnsed Blockhouse (also known as the Carl Brown House) is a historic site located north of Sanderson, Florida, off Jacksonville Road. [I visit the place every chance I get...]

(Whatever happened to number 23???)
This is a list of primary and significant recurring characters who were featured in the BBC sitcom Dad's Army. [They must have drafted it to the sitcom?]

24. When you look out of the window right now, what do you see?
"Jack's Heroes" was a single released by The Pogues & The Dubliners in 1991, composed by Tin Whistle Player Spider Stacy about the Republic Of Ireland football squad, then managed by Jack Charlton. The video featured the two bands playing against each other in a football match. The single charted in the UK Top 100 at Number 63. [I have to go there and save the record!]

25. Who you really are?
Clive Stafford Soley, Baron Soley (born 7 May 1939) is a politician in the United Kingdom.




Jotta näin

En tiedä, mikä tässä saitissa minua niin kiehtoo, että joudun omaan blogiini sen laittamaan! :o

http://www.eurobilltracker.com/

Ehkä se on se, että juuri kun aloin leipääntyä siihen, ettei minulle osunut kohdalle yhtään jo aikaisemmin järjestelmään syötettyä seteliä, sellainen sattui kohdalleni. :)

Ja mikä pahinta; työkaverini ovat alkaneet ilahtua kyseisestä jutusta. :D Hoitsut on niin helppoja... ;D

Kivaa torstaita kaikille! <3


Edellinen