Half Machine Lip Moves

Niin, perjantaina olin taas konsertissa...tällä kertaa esiintyjänä La Minor, venäläinen mitenköhäntuotakuvailisi-yhtye. Sekoitus swing-jazzia ja venäläistä kansanmusiikkia, ja sanoitukset (joita en siis ymmärtänyt) ilmeisesti käsittelevät jossain määrin samaa aihepiiriä kuin gangsta rapissa...joka tapauksessa hauska oli, ja niistä ääniongelmistakin keikan alussa selvittiin...
Mutta tuli mieleen jossain vaiheessa että kylläpä tämä kuulostaa kovasti Juha Vainiolta. Ei muuten että artistit tuntisivat toisensa mutta vaikuttajat ovat ilmeisesti samasta piiristä...

Toisella foorumilla marmatin jokin aika sitten siitä että saksalaiset ovat päästäneet Volksmusikin niin huonoon jamaan että ei sitä kestä kuunnella. Volksmusik on siis tätä nahkahousut jalassa soitettavaa umppappaa-musiikkia jonka äpärälapsi suomalainen humppakin on.
Nykyään se ja sen schlagerimpi versio Volkstümliche Musik on vain vajonnut sellaiseen aita-on-matalin-suohon jossa julkaisuja tehdään mutta kukaan ei tee oikein mitään kiinnostavaa alalla, ja alle 70+ ikäiselle sukupolvelle tarjolla on vain epäuskoista camp-estetiikkaa. Yksi ensimmäisiä tv-ohjelmia joita näin Saksaan muuttamisen jälkeen oli sellainen noin kolmituntinen gaalaohjelma jossa juhlittiin laulaja Heinon mahtoiko olla 40-vuotis-taiteilijajuhlaa tai jotain...kyseinen ohjelma oli uskomattoman omituinen jonka katsoin kokonaan sellaisessa ei-tällaista-voi-olla-olemassa-kunpa-koko-maailma-näkisi-tämän hypnoosissa...
Kuitenkin mm. Eläkeläiset ja Finntroll nauttivat kulttisuosiota täällä, samoin kuin MA Numminen (joka on tunnetusti teutonifiili ja on versioinut muutamia Volksmusik-kappaleita), ja siinä vaiheessa kun levykaupassa tuli vastaan Antero Raimo & Ovet -kokoelma, julkaistu Saksan markkinoille, oli pakko älähtää: miksi saksalaiset toisaalta päästävät oman Volkamusik-perinteensä huonoon jamaan mutta samalla sitten haluavat importata humppaa Suomesta?
Samaan aikaan on sitten näitä La Minorin kaltaisia yhtyeitä, balkanilaista turbofolkkia, Gogol Bordellon mustalaispohjaista punkkia yms, tyylejä jotka pohjimmiltaan eivät ole sen kummempia kuin vaikka humppa tai Volksmusik. Maailma tarvitsee nyt Lederhosen-punkkia tai muita uusia tapoja käsitellä perinteistä materiaalia.

Eipä silti, kyllä suomalaisillekin voi marmattaa, vaikka tilanne ei olekaan ihan niin huono...perinteisten tekijöiden rinnalla metallimiehet ovat ottaneet uutta läheisyyttä kansanmusiikkiin, meillä on tuota uushumppaa (vaikka sitä usein kieli poskessa tehdäänkin...no toisaalta humppa ei ole ollutkaan koskaan mitenkään vakavamielinen musiikkigenre) jne. Toisaalta nykyinen iskelmäkenttä tuntuu jotenkin kovin verettömältä eikä uusia huomattavia tangolaulajiakaan niin paljoa ole, ja vanhemmasta kansanmusiikista populaarivirtaan nousee vain ne ominaisuudet joita metalliskene voi hyödyntää...
Niin, ja Juha Vainio.

Oheisessa kuvassa muuten yhtye Wildecker Herzbuben, niitä Volksmusik-artisteja joita voi etäisesti harkita kuuntelevansa kun heillä on sopivan hupiasenne. Ja kansi oli sellainen että kun sen näki niin pitäähän moista yhtyettä kuulla :)

Kuulin kavereiltani että Helsinkiin on avattu parikin saksalaistyylistä kapakkaa (ilmeisesti sitä bierhalle-tyyppiä), Rymy-Eetu ja joku muu...en käynyt mutta mitä ainakin tuosta Rymy-Eetusta kuulin niin se vaikutti paikalta jonne pitäisi viedä saksalaistutut vierailulle näyttämään mikä on suomalaisten kuva saksalaisista (niin, minähän asun Badenissa jossa ei noita baijerilaisia lederhoseneita yms harrasteta).

Samaan tapaan on nyt tullut puhuttua espanjalaistuttujen kanssa mm. härkätaisteluista ja flamencosta (joihin yleinen kommentti on ollut että he eivät tiedä niistä mitään). Kuitenkin nuo näyttelevät merkittävää roolia kaikissa espanjalaisissa ravintoloissa ulkomailla...

Epäilemättä on helppoa suhtautua perusnegatiivisesti kaikenlaisiin etnisiin virityksiin muissa maissa, niin piti alkaa pohtia onko epäaitous välttämättä syy tuomita mitään. Etniset ravintolat ovat kunkin maan tulkintoja noista toisista maista, ja fuusiot itsessään ovat kiinnostavia. Ei italialainen ravintola täällä yleensä yritä olla kuin italialainen ravintola Italiassa, tai jos yrittää niin saa yleensä huomata että ei välttämättä saa asiakkaita...mutta mistäs sen tietää jos vaikka minä pitäisin enemmän saksalaisfiltterin läpi tehdystä tulkinnasta italialaisesta ruoasta kuin alkuperäisestä?

Niin, tää oli viime viikolla Suomessa (olisi pitänyt kai ilmoittaa, jos joku helsinkiläinen olisi ollut kiinnostunut ex-tempore blogimiittibrunssista).

Täytyy kyllä sanoa että kun siellä käy niin harvoin niin tuntuu yhä enemmän ja enemmän turistilta. Kamppia en ole ymmärtänyt enää aikoihin, ja nyt Asematunnelikin on ihan hämärä, lukuisat baarit, ravintolat, kahvilat yms. vaihtaneet nimiä tai sijainteja, Kalevankadusta oli ainakin osasta tullut kävelykatu, Perunatorilla oli joku ihme härpääkkeli...no sitten kun pääsi Kallion ja Sörnäisten suuntaan niin siellä sitten kaikki oli samanlaista kuin ennenkin.

Samoin tuli pitkästä aikaa kuljettua Kauppatorin ja Senaatintorin liepeillä yms. perusturistialueilla. Odottakaa vain, parin vuoden kuluttua vedän siellä Lonely Planetin kanssa etsimässä Temppeliaukion kirkkoa ja Kaupunginmuseota.

Mutta sää oli kiva. Ja Saksan hintoihin tottuneena Suomi on aikasten kallis :)

Joistain muutoksista tuttavapiirien elämissä oli jo kuullut, mutta yllätyksiäkin löytyi, ja jotkut asiat olivat myös ihan samalla tolalla kuin aina ennenkin. Ja tuttavapiirien ulkopuolella myös (minulta oli mm. mennyt kokonaan ohi että Mika ja Erja Häkkinen ovat eronneet).

Ai niin, että blogin yleisteemat tulevat katettua, eli sananen musiikista...kuulin että niiden Fazerin 20 parasta -kokoelmalevyjen valmistus on lopetettu. Ilmoitan paheksuntani moisesta kulttuurihistoriallisesta virheestä.
Halpuus on toki plussaa näissä, mutta kun niiden sisältöä voidaan pitää myös hyvinä, monelta artistilta ne ovat parhaita kokoelmia mitä markkinoilla on (perinteisten iskelmäartistien ohella tähän joukkoon kuuluvat myös mm. Dingo ja Kauko Röyhkä). Eikä mieleen tule ketään artistia, jolta olisin nähnyt varsinaisesti huonoa kokoelmaa siinä sarjassa (huonoa siis artistin huomioonottaen, on siellä artisteja joiden tuotannosta en pidä, mutta jos niiltä nyt joku kokoelma pitää tehdä niin nuo Fazerin levyt ovat olleet jotakuinkin niin hyviä kuin mahdollista).

No, muutama piti ostaa. Carolalta ja Laila Kinnuselta ne levyt joita ei vielä ollut, ja kyllähän nyt Katri Helenaltakin pitää jotain löytyä (ja nyt olen juuttunut kuuntelemaan Vasten auringon siltaa -kappaletta, hei vaan naapureille)...

Toinen hieno uusi artisti, Philippe Katerine. Ilmeisesti aloitti suht chanson-linjalla,

mutta parilla viime levyllään on lähtenyt reippaan erikoiseksi...

Ranskalaisessa popissa kiehtoo se taito jolla sekoitetaan loraus siirappia hieman oikukkaaseen ja merkilliseen huumorintajuun, että loppujen lopuksi asioita ei oteta niin vakavasti...raatimme suosittelee myös mm. Hurlements d'Leota, Fatals Picardsia jne.

Ja valitettava piirre on että ei näihin kauhean helposti törmää Ranskan ulkopuolella.

Kun tuolla keskustelupalstalla valitetaan nykymusiikista, niin heitellään sitten täällä tuubilinkkejä hyvään uuteen musiikkiin...

Tässä artisti johon minut tutustutti kaveri Ranskasta, ja minusta tuli fani: Mathieu Chedid alias -M-

Eksoottinen ulkonäkö, hassut videot, ja ihq poppia.

Kun jossain vaiheessa oli puhetta yhdestä lempifilmistäni, Herrat pitävät vaaleaveriköistä, eräskin tuttuni kehotti tarkkailemaan Marilyn Monroen tanssisuorituksia tai lähinnä niiden puutetta; vaikka periaatteessa tanssityttöä esittääkin niin Marilynin osalta ne koreografiat ovat aika...mitättömät. Sama pätee muihinkin elokuviinsa, Ginger Rogers she ain't.
Myös Greta Garbo tanssii harvakseltaan ja mm. filmissä Mata Hari olisimme ehkä mieluummin näkemättä sitä esitystä...

Mieli lähti vaeltelemaan ja pohtimaan muiden näyttelijöiden tunnettuja puutteita. Mae West on yksi legendaarisimpia esimerkkejä, siinä vaiheessa kun ikää on lähemmäs viisikymmentä vuotta ja tiukka korsetti päällä niin suuria toimintajaksoja on turha odottaa ja ihan pelkkä kävelykin jää vähäiseksi. Näytteleminen tehdään paikallaan seisten.
Omalla tavallaan tämä kuitenkin tuo oman erikoisleimansa Mae West-elokuviin, Mae on täysin vakaa keskipiste jonka ympärillä kaikki tapahtuu ja kaikki muut näyttelijät pyörivät. Täti Aurinkoinen jota piirittävät kieppuvat kiertolaiset.

Vastaava tapaus on Roger Moore, joka ei osaa juosta (tai siis perimätiedon mukaan juoksee tavattoman huvittavan näköisesti). Niinpä siinä missä Connery on action-sankari niin Mooren piti tuoda James Bondiin leikkisää cooliutta kun jotenkin ne leffat pitää tehdä sen ympärille että päähenkilö ei juokse...

Vastapäinen tapaus on sitten elokuva Conan Barbaari, jonka Milius rakensi sillä perusajatuksella että leffa toimii, vaikka/koska pääosan esittäjä Arnold Schwartzenegger lähinnä kävelee roolinsa läpi. Katsokaa ja oppikaa.
Se kakkososa onkin huonompi, kun siinä Arskalta alettiin jo vaatia näyttelijänlahjoja...

Ja sitten on tietysti näyttelijä, joka yleensä mainitaan ensimmäisenä kun miespuolisten seksisymbolien historiaa kartoitetaan, Rudolf Valentino, jonka raukean puoliavoimet ja sensuellit silmät tekivät suuren vaikutuksen katsojiin. Salaisuus niiden takana on hieman tylsempi, Valentino oli likinäköinen, joten hän joutui siristelemään nähdäkseen jotain ilman lasejaan...(vastaavia julmia salaisuuksien paljastuksia: Marilyn leikkasi korkokenkien toisesta korosta pätkän pois saadakseen näyttävän keinuvan kävelytyylin).

Musiikissa sitten löytyykin lukuisia artisteja joiden tunneilmaisu korostuu entisestään siitä että soittotaito on korkeintaan sinnepäin. Outsider-genren viehätys perustuu pitkälti tähän...ja alalla kuin alalla löytyy taiteilijoita jotka ammentavat luovaa energiaa mielisairauksistaan, huumaavien aineiden väärinkäytöstä ynnä vastaavista (vaikka en moisten romantisointia kannatakaan niin ei niitä voi myöskään sivuuttaa).
Pohtia voi myös että minkä verran se joidenkin aistien puuttuminen vaikuttaa muiden aistien toimintaan, ainakin sokeilla muusikoilla on pitkä ja kunniakas historia ja Beethovenkin loppuaikoina kuuli musiikkinsa vain päänsä sisässä...

Etsin asuntoa Barcelonasta. Suunnilleen yhtä hauskaa touhua kuin työnnellä nuppineuloja kynnen alle.

Nyt on silloin tällöin surffailtua Yuutuubissa, kuuntelemassa musiikkia, suomalaista. Leevi&Leavingsin kautta tuli vaellettua sitten katsomaan mitä löytyy vaikkapa Kauko Röyhkältä, ja sitten ollaankin jo eksytty tutkimaan Raptorin ja Sigin tarjontaa...ja nyt olen fiilistellyt Katri Helenan, Paula Koivuniemen, Kirkan, Olavi Virran, Kristiina Hautalan, Four Catsin jne. parissa. Oi, tuolla olisi Helena Siltala laulamassa Ranskalaisista koroista, ja Carolan Rakkauden jälkeen...

näin mausteeksi.

Pahoiteltakoon sitä että Anita Hirvoselta löytyi vain yksi kappale. Ja Muskalta en löytänyt mitään.

Tämä on aika addiktoivaa touhua.

Olen katsellut viime aikoina Thin Man -leffojen sarjaa (kuusi on tehty, neljä olen nähnyt). Dashiell Hammettin dekkarin, johon sarjan ensimmäinen filmi Thin Man perustuu, luettuaan joutui kyllä hieman ihmettelemään, erityisesti niissä sarjan myöhemmissä leffoissa.

Sekä kirja että leffasarja perustuu vahvimmin päähenkilöpariin, Nick ja Nora Charlesiin ja näiden sujuvaan ja nasevaan dialogiin (Hammett näin epäilemättä vaikutti paitsi film noirin myös screwball-komedioiden kehitykseen). Mutta silti siirtyminen Hammettin varsin tylystä maailmasta (Nick ja Nora ovat mm. ihan reippasti alkoholisteja) Hollywoodin siisteyteen on lievästi sanottuna hämmentävä...ensimmäinen leffa vielä on tunnistettava Hammettin tarinaksi mutta siitä eteenpäin tyyli on kuin katsoisi sympaattista perhekomediaa, Bill Cosby Showta tai I Love Lucya jossa silloin tällöin murhataan ihmisiä.

Lievän hämärästä tunnelmasta huolimatta William Powellin ja Myrna Loyn roolisuoritukset Nickinä ja Norana ovat joka tapauksessa loistavia. Ei sillä juonella niin väliä.

Niin, muuten...huhtikuussa turisteja on, muttei niin paljoa kuin viime kerralla toukokuussa. Which was nice. Ja sää ei ollut mitenkään kuuma, mutta sellainen kiva kävelysää.

Kameraahan minulla ei ole, ja sinänsä mm. kirkoissa niistä kuvista tulisi aika huonoja (osassa ei saa kuvata lainkaan, ja lopuissa minä henkkoht suhtaudun kielteisesti salamavalon käyttöön, joka rajaa mahdolliset kohteet aika pieneen joukkoon). Jos kamera olisi, kuvattu olisi mm:
Yliajettu siili
Massiivinen seinämainos jossa Beckham on Armanin alkkareissa
Viiden litran muovinen vesikanisteri jonka kylkeen on tussilla kirjoitettu "siunattu" (tai siis se italiaksi, en muista). Kyllähän minä ymmärrän että jotenkin sitä siunattua vettä pitää liikutella mutta tuo oli jotenkin...

Kun vaalit ovat tulossa niin vaalimainoksia oli toki runsaasti. Aluksi ihmettelin sitä että kylläpäs täällä harrastetaan negatiivista kampanjointia kun monissa julisteissa oli puolueen tunnus jonka yli oli vedetty rasti. Kunnes tajusin että nämä äänestävät raksimalla kannattamansa puolueen...silti, kertoo ehkä jotain Italian politiikasta :)

Kaupunki vaikutti muutenkin vähemmän Disneylandilta kuin aiemmin (tosin paria perinteistä turistialuetta välttelin). Ehkä se oikea kaupunki on siellä olemassa...

Forumilla kävin ja Colosseumilla. Jälkimmäinen näyttää loppujen lopuksi komeammalta ulkoapäin (no oli se kiva sisältäkin). Vinkki: osta pääsylippu Forumilta, samalla lipulla pääsee myös Colosseumiin, mutta siellä lipunmyyntiin on piiiiitkä jono.
Kuitenkin on todettava että antiikin rakennukset eivät niin kauhena suurta vaikutusta tee minuun, ne ovat muodokkaita kivikasoja joista osassa on hämäriä reliefejä. Pidän enemmän keskiajasta.

Ruoka oli hyvää, joskin huomasi että niitä paikkoja kannattaa katsella koska laadussa on isoja eroja, samoin hinnassa, ja nämä eivät ole millään tavalla verrannollisia keskenään (eivät edes käänteisesti). Ja pitäisi matkustaa jonkun sellaisen henkilön kanssa joka tilaa trippaa, itse en halua sitä tilata mutta haluaisin maistaa...