• Scherzo

Kynsien pureskelua

Taas maanantai, aika tuntuu jotenkin vain lipsuvan käsistä. Ja nyt on lisäksi jo lokakuu! ARGH!

Hämeen ammattikorkeakoulu järjesti pienimuotoisen alumnitapahtuman perjantaina ja kävinkin moikkaamassa vanhoja opettajia ja kanssaopiskelijoita. Ihan kiva oli nähdä ihmisiä, joita ei ole nähnyt melkein kymmeneen vuoteen.
Mutta, äh... mikä siinä on, että heti ruvetaan kyselemään lapsista jne... En sitä mitenkään sopimattomana tai tunkeilevana pidä, mutta jotenkin tämä normihetero-olettamus aina tökkii. Tyydyin vain toteamaan, että kaksi kissaa on, eikä niitä sinappikoneita ole pahemmin varmaan tulossakaan.

Noh, onneksi sitten mukaan tarttui punatukkainen bööna (ts. vanha koulukaveri Virva), joka on säännöllinen miukkiterapiavieras meillä :-)
No kyllähän ne miukut sitten antoivat sitä terapiaa oikein kahden yön edestä :-D
Vuodesohva on nimittäin mitä parhain kissanlähtölaukaisualusta! Vuodesohvan ympärillä ja päällä on kiva pomppia ja peiton alta pilkistävät varpaat ovat ihan vain pikku kisseä varten siihen laitetut leikkikalut, joita on kiva kynsiä :-D

Mutta juu, kasvimaa pitäisi laittaa nyt sitten tällä viikolla talvikuntoon. Ensin pitäisi käsin muokata maa ja nyhtää ne kaikki viisi ziljardia rikkaruohoa maasta juurineen irti. Sen jälkeen tilata kuorma hevonpaskaa ja muokkaus maalle, niin sitten on keväällä taas ilo pistää siementä vakoon!

2 kommenttia

Juksteri

5.10.2009 13:57

Ihan on luonnon ilojen kuvailusi kuin entisellä ulkoministerillä Ilkka Kanervalla. :-)

Scherzo

5.10.2009 14:33

Toki!
Pitäähän sitä puutarhasta pitää huolta!