Rokkihomokokemuksia

TUPAKKA

Jep. Poltan joka päivä. Poltan aamiaiseksi joka aamu. Ja siitä eteenpäin tasaisesti koko päivän aina silloin tällöin. Käyntä tupakalla lähes aina vielä ikäänkuin viimeiseksi ennen nukkumaanmenoa. Että kovin tärkeä asia elämässäni moinen on.

Siihen liittyy mietintäulottuvuus ja omien hetkien ulottuvuus - ja kompleksisen ihmisen pitää-olla-jotain-käsissä -ulottuvuus, ainakin jos nautin alkoholia.
Sitten: tupakoida pitää tottumuksesta aamukahvin kanssa, aina sen jälkeen kun syö - ja kun yleensä on paikka tauolle. Se tauko on sitten tupakkatauko.

Kaikki nuo asiat pitää jotenkin miettiä uudelleen SITTEN kun lopetan moisen. Olen luvannut itselleni että aika pian. Mietin vielä vähän sitä sopivampaa hetkeä...

Töitä paljon, huveja paljon.

Tylsäksi ei elo käy. Sairastuin äkäiseen mutta pikaiseen syysflunssaan viikolla, ja paremmin ei olisi voinut käydä: koska olosuhteitten pakosta peruutin kaikki heilumiseni ja podin kotona, äidyin lähimmäiseni kanssa vaikka puolikuntoisenakin jotakuinkin kokonaisvaltaiseen parisuhteen hoitoon pienen tauon jälkeen.

Onni onnettomuudessa? -Eiköhän juuri noin.

Jatkan elämän tärkeistä asioista kohta kun taas joudan. Ja niitähän riittää.

Vink vink:

http://www.hum.utu.fi/oppiaineet/naistutkimus/queerseminaari2006.html

Tällaisena päivänä kun uusi vuodenaika näyttäytyy kaikessa selkeydessään, mieleen nousevat aiemmat samat vuodenajat. Koen eksistentiaalista pohdintaa - lempiharrastuksiani koko aikuisikäni.

Lukion jälkeen syksyllä lähdin kotikaupungistani toiseen kansanopistoon vuodeksi oppiakseni kirjoittamaan. Jep: luovaan kirjoittamaan. Kotiinsa jäi ikävöimään tyttöystävä, mutta tapasimme viikonloppuisin. Viikkoisin katkoin napanuoraani ja hain ja sain hyväksyntää, ihailua ja ihastumistakin. Siitä on 14 vuotta. Olin kaksikymppinen ja mahdottoman onnellinen.

...Vuotta myöhemmin tyttöystävä oli historiaa, olin ahminut mm. Jean Genet'n tuotannon, käyttänyt huikean määrän monenlaisia päihteitä, ja seksuaalisia kokeiluja ja kokemuksia haalin kiireellä kasaan. Elin kuin viimeistä päivää ja harrastin paljon melankoliaa. Lopulta alkoi sitä runoakin syntyä, heh. Kolme tai kolme ja puoli kokoelmallista ovat tosin edelleen pöytälaatikossa, tai oikeammin, eh-heh, kaapissa.

Tänään, vanhan ystävän (moi vaan, Winnie Virus!) muistuttamana ja muutenkin näitä aamun mittaan pohtien, pohdin josko niihin runoihini vielä palaisin. Siitä huolimatta että vähän vähemmän syvälle kaappiiin on vuosien myötä kyllä syntynyt uudempaakin tavaraa. Mutta mutta: työkiireet, parisuhteen ylläpito... Se että rentoutuessaan haluaa vaan painua baariin eikä suoriutua yhtään mistään.

Nnoh. seitsemän vuotta sitten tällaisena syksynä palasin kotikaupunkiini Turkuun Tampereelta, jossa olin - uskokaa pois - asunut puoli vuotta nimenomaan etsiskelläkseni itseäni. Tampereelle lähtöä edelsi iso lähimmäissysteemien hajoaminen ja melko paljon kipua ja särkyä. Niin, ja sain graduni valmiiksi. Menin miettimään kuka olen ja miksi olen, ja tarttumaan runouteen kiinni. No, enpä juuri tarttunut. Mutta palatessani Tampereelta kauniisiin syyspäiviin tänne Turkuun olin samalla rakastunut. Seitsemän vuotta sitten olin viimeksi rakastunut.

Siitä ei koskaan tullut mitään. Sen ja tämän vuoden väliin mahtuu todellakin Paljon Kaikenlaista Monissa Maissa, mutta ei rakastumista, ennen kuin tänä keväänä.

Ja tänä syksynä on mietittävä, jatkuuko tämä tie ja minne.

Ja missä välissä annan aikaa sisäiselle runopojalleni?

Kuinka oireellista on että yhteisestä osoitteesta pitää mennä ystävän luo nukkumaan kun ei vaan kestä tilannetta - eikä HUUTOA -?

Kuinka oireellista on että ensin turhaan odotettuani laitan aamulla kiltisti viestiä ja soitan ja hölkkäänpä vielä kahvilaan jossa toinen oli, ja saan hiljaisuutta, luuria korvaan, enkä mitään muuta selvitettyä kuin että ymmärsi semi-pahat sanani paljon pahemmiksi kuin tarkoitin. Omiaan ei pyytele anteeksi.

Kuinka oireellista on että saatanpa nukkua peräkkäin toisenkin yön muualla kuin minne postini tulee?

Minä kun en tiedä, en ole kuin kirjoista lukenut...

ALKOHOLI

Huh huh.

Jos yrittäisi hetkellisesti pitää juomapäiväkirjaa vaikka tarinoiksikin muuttuneena parin päivän viiveellä. Vaikka nolottaa. Vaikka 2: "morkkiksiin" en tosin taivu.

Viime perjantai: punaviiniä pari eli muutama lasillista heti iltapäivän lopuksi, kun oli työpaikalla syksyn avaustilaisuuden jatkot. Koska itse tulin siunaus- ja muistotilaisuudesta, tuntui pari lasillista viiniä samantien ihan kohtuulliselta. Sieltä samaksi alkuillaksi yhden tutun pienimuotoiseen konserttiin, ja ohessa pari olutta. Sieltä taas iltaa vasten käymään yhden ystävän kanssa kotona, jonne lähimmäisenikin suoraan töistä tuli. Ohessa lasi eli pari punaviiniä. Ja sitten käymään baarissa. Join tuopin olutta. Sieltä menin ystäväni kanssa "etkoille" - heh, tässä vaiheessa! - ennen ystäväni ystävieni baari-iltaa, joka tosiaan oli vasta alkamassa... Punkkua tarjoiltiin. Sen heidän baari-iltansa sitten kyllä jätin väliin, ja olin keskiyöllä kotona valmiina menemään nukkumaan. En, tosin, syystä että olisin kokenut itseni jotenkin kovin humalaiseksi, vaan koska olin allapäin itsekseni (lähimmäisenihän jatkoi siinä baarissa no. 1 vielä jatkettuani, err, "etkoille"). Saattoi olla että kotona Eva Dahlgrenin live 1999 tai The Smithsien Strangeways here we come unilauluina saivat seurakseen vielä yhden lasillisen punaviiniä ikäänkuin "yömyssyksi", mutta en ole aivan varma.

Lauantai: Ystävän väitöstilaisuus. Illalla karonkka. Asetellessani juhlatamineita päälle nautiskelin pari lasillista retsinaa. Sen perään Oli sitten pienellä porukalla lyhyet "karonkan etkot" valkoviinitarjoilulla. Karonkassahan tervetuliaiskuohuviiniä seurasikin punaviiniä ruoan kanssa, sitten lisää punaviiniä. Ja jälkiruoan ohessa konjakkia tietty. Karonkkaa seurasivat jatkot, josta viini ei loppunut kesken. Kaiken kaikkiaan, olen kömpinyt nukkumaan aamuneljältä, ja hieman huolestuttavanakin voi pitää sitä, etten nukkumaanmenosta kyllä mitään muista.

Sunnuntaina olin väsynyt ja voipunut. Päätä ehkä vähän särki, mutta varsinaista pahaa oloa ei ollut. Oleiltiin päivä iltaan saakka, jolloin ikäänkuin puolivahingossa eksyin vielä baariin. Ikäänkuin hetkeksi vaan. Baarissa pistäytyminen venyi kyllä ainakin viideksi tuopiksi hyvässä seurassa, enne kuin keskiyön jälkeen poistuin ulos syynä maanantainen työpäivä. Tosin, poikkesin ystävän luona vielä kotimatkalla vaihtamassa ajatuksia - ja joimme vielä pullolliset kaljaa.

Maanantaina oli työpäivä - pitkän aamun vuoksi päivä venyi samalla illan puolelle. Kotona itsekseni sitten levoton olo, jonka suorastaan tunnistin "juopon levottomuudeksi". Siinä tunnistaessani olin ainakin tuon yhden päivän ja illan kokonaan ilman alkoholia. Ja nukuin huonosti.

En itseäni tuomitse. Toteanpahan vaan. Mielenkiintoista ja monipuolista näyttää elämä olevan, mutta alkoholin kera tuo näyttää tapahtuvan. Tosin, ei eilen. Eikä tänään.

Samalla taitaa olla selvää, että kyseessä tosiaan on yksi elämäni tärkeistä asioista. Olkoon.

KUOLEMA

Keskiajan teologian ja uskonnollisuuden teoriassa JA käytännössä painotettiin kuoleman ajattelemista vähän joka päivä. Sitten tuli uusia tuulia. Kuolema ja kuolleet kävivät etääntymään niin, että nyt meille kuolema tuppaa olla yllätys. Ja aikamoinen yllätys, kun joku sitten kuolee läheltä.

Vaikka jokainen meistä kuolee.

Se on Tärkeä Asia.

Olin tänään hautajaisissa. Ei minun lähimmäiseni, mutta lähimmäiseni hyvä ystävä ja työkaveri - jonka kautta minullakin riitti osanottamisia suuntaan jos toiseen. Vainajan leski totesi että "pidetään me edes huumoria yllä", minun tähän puoleeni luottaen, ja hyvä niin. Tein parhaani. Välillä itkettiin, ja sitten jotain keveämpää taas. Herranjestas: kun kirkonkellot soivat ja arkkua ja sen sisältämää ruumista - niin, siellä se oli, mitäs sitä olla ajattelematta tai sanomatta - kannettiin kirkosta ulos, tuli hirvittävä sadekuuro juuri silloin. Totesin, että olipa sillä kaverilla draamantajua edelleenkin...

Olen saattanut hyviä ystäviä hautaan itsekin. Olen myös joutunut saattelemaan telepaattisesti kun ei ole ollut kutsua hautajaisiin, Ja hitto vie olen lohduttanut muita saatelleita. Lähipiirissä on lisää luvassa... Ja, onko kilpailu päällä? Olen kantanut kolme isovanhempaani aikuisiällä yhtäkaikki.
Kuolema ON läsnä.

Fraasin mukaisesti "Suurin varmuus on että me kaikki kuolemme, ja suurin epävarmuus että emme tiedä milloin". Amen.

Ja nyt vähän Nick Cavea tähän (mitäpä muutakaan?):

"And in a way I'm yearning
to be done with all this measuring of truth.
An eye for an eye and a truth for a truth
and anyway I told the truth
- and I'm not afraid to die."

(Nick Cave: "Mercy Seat")

...Tällä hetkellä en keksi top tenini osia IX - III. Vain kaksi tärkeintä...

Hyvää sunnunnuntaita, hyvää lepopäivää. Menen lämmittämään saunaa. Ja aikaisin maate. (ja se siitä tarkoin varjellusta Rokkihomon katu-uskottavuudesta...)

Olen tuittupää. Valitin ja reuhoin aamulla ties mistä ison tuntuisista mutta pienistä asioista ja suututin sekä kumppanini että itseni. Vaikka olin vain väsynyt... Taidan tehdä mitä vain ettei arki olisi tasaista? Sanoin kyllä pahasti, sen osaan... Ja sitten itsekseni lepyin ja kaduin. No, illalla pitää keksiä jotain pientä mukavaa. Tai isomminkin mukavaa. No, ei kanssani eläminen ainakaan tylsää ole, sen tiedän.

Voisin kyllä yrittää antaa tasaiselle ja miksei tylsyydellekin vähän tilaa. Kun pitää kaikkiin töihinkin keskittyä, molempien. No, sitten joskus.

TIETOKONEET JA VERKKOMAAILMA

Elämäni kymmenen tärkeimmän asian joukkoon kuuluvat tietokoneet ja verkkomaailma.
Laitanpa sen top ten -listani kymmenenneksi.

Työni puolesta olen erittäin vahvasti sidoksissa tietokoneisiin. Eilen asensin - ihan itse! - uusia luku-, ja kuvaohjelmia koneeseeni. Vasta kun oli valmista, tiesin tehneeni homman oikein - ehkä. Monen meistä oletetaan automaattisesti hankkineen perustietotaito näissä asioissa, ja sitten eikun säheltämään. Teen parhaani mukaan, tietty, kuten monia muitakin asioita, joita tässä elämässä näemmä vaan sysäytyy tekemään, etukäteisoletuksena tietotaitoa ties mihin.

Vaikka oikeasti sitä saattaa osata ja tietää aika vähän, ennen kuin Ryhtyy.

Minä käytän atk-resurssejani lähinnä tekstinkäsittelyihin. Tuhlausta? -No, sellaisenaankin Aika Paljon vanhoihin kirjoituskoneisiin verrattuna reipasta toimintaa. Kuvienkäsittelyihin olen etenemässä. Itsekseni en osaa vielä, vaan tarvitsen apua - joskus kädestä pitoa aivan kirjaimellisesti. Mutta tästäpä noustaan vain ylöspäin...

- - -

Verkkomaailma taas, kuinka lattea fraasi informaatiovallankumous jo mahtaakaan olla? No, siitä kai on kysymys. Vaikka koen turvalliseksi kaikenlaiset hakuteokset ja yleensäkin kirjat hyllyissäni siellä täällä, internetistä melkein kaiken saa, ja nopeasti. Siis informaatiota.

Että: "Kato netistä, sieltä löytyy nykyään kaikkea". Tällainen fraasi kerrottiin minulle vitsinä laiskasta opettajasta. Tämä laiska katsoo netistä itse monenlaisia aisoita ja kehottaa aina vaan ystäviäänkin tekemään niin, muu voi olla jopa ajanhukkaa.

Kirjalliset, musiikilliset kokemukset ovat toinen juttu, ja niistä tuonnempana, ylempänä tätä listaa.

Osaa noista voi kai saada verkostakin? Siinä kohtaa olen vielä tietotaidoissani kesken... Musiikkia sieltä (siis sieltä täältä täältä) on tarttunut käsiin, mutta syventynyt, pitkäjännitteisempi luku- tai kuuntelukokemus vaatii minun kohdallani muita foorumeja... Ainakin toistaiseksi.

Ja verkosta saa seuraa, jos haluaa...
Saapa keskustelukokemuksiakin, moiseen olen täällä Ranneliikkeessäkin ryhtynyt useampaan sataan kertaa. Useampaan sataan! Ja nyt vielä tämä blogi...

- - -

Olkoon tuossa yllä oleva kokoelma sekavia mietteitä ja latteuksia pohdinta yhdestä kymmenestä tärkeimmästä asiastani. Lisää tulee sittemmin.

- - -

Ja minulle SAA antaa vinkkejä atk-tietotaidosta kuvienkäsittelyjen suhteen. Enhän, hemmetti vieköön, osaa vielä tännekään mitään laittaa.

Oh-hoh.

Minä juon liikaa. Poltan liikaa. Haluan liikaa asioita.
Vaadin ajoittain ehkä myös liikoja itseltäni - ja lähimmäisiltäni myös. Ja sitten petyn.
Ja sitten ärsyynnyn.

Omien töitteni tekemisten suhteen vain liikaa
tai liian vähän tuntuu olevan sopivasti.
Päällä on tasainen epäsuhdan kokemus, ja
syyllisyyden kokemus tai "hui hai olenpa taas
välinpitämättömästi huoleton" -kokemus.

Ketä kiinnostaa? -No, tämä on nettipäiväkirja.
Riittää siis että kiinnostaa itseäni.

Kun täällä joku kuitenkin käy, laitan tänne vastaisuudessa
keskusteluja oman elämäni tärkeimmistä asioista.
Opiksi ja varoitukseksi.
Ehkä voin apuakin välillä pyytää.

Töiden keskeltä ärtynein terv, -R