• Rokkihomo

Tärkeitä asioita IX

KUOLEMA

Keskiajan teologian ja uskonnollisuuden teoriassa JA käytännössä painotettiin kuoleman ajattelemista vähän joka päivä. Sitten tuli uusia tuulia. Kuolema ja kuolleet kävivät etääntymään niin, että nyt meille kuolema tuppaa olla yllätys. Ja aikamoinen yllätys, kun joku sitten kuolee läheltä.

Vaikka jokainen meistä kuolee.

Se on Tärkeä Asia.

Olin tänään hautajaisissa. Ei minun lähimmäiseni, mutta lähimmäiseni hyvä ystävä ja työkaveri - jonka kautta minullakin riitti osanottamisia suuntaan jos toiseen. Vainajan leski totesi että "pidetään me edes huumoria yllä", minun tähän puoleeni luottaen, ja hyvä niin. Tein parhaani. Välillä itkettiin, ja sitten jotain keveämpää taas. Herranjestas: kun kirkonkellot soivat ja arkkua ja sen sisältämää ruumista - niin, siellä se oli, mitäs sitä olla ajattelematta tai sanomatta - kannettiin kirkosta ulos, tuli hirvittävä sadekuuro juuri silloin. Totesin, että olipa sillä kaverilla draamantajua edelleenkin...

Olen saattanut hyviä ystäviä hautaan itsekin. Olen myös joutunut saattelemaan telepaattisesti kun ei ole ollut kutsua hautajaisiin, Ja hitto vie olen lohduttanut muita saatelleita. Lähipiirissä on lisää luvassa... Ja, onko kilpailu päällä? Olen kantanut kolme isovanhempaani aikuisiällä yhtäkaikki.
Kuolema ON läsnä.

Fraasin mukaisesti "Suurin varmuus on että me kaikki kuolemme, ja suurin epävarmuus että emme tiedä milloin". Amen.

Ja nyt vähän Nick Cavea tähän (mitäpä muutakaan?):

"And in a way I'm yearning
to be done with all this measuring of truth.
An eye for an eye and a truth for a truth
and anyway I told the truth
- and I'm not afraid to die."

(Nick Cave: "Mercy Seat")

1 kommentti

martin

12.9.2006 18:23

Muinaisessa Egyptissä asiaa katsottiin oikean ikuisen elämän suunnasta. Tuonpuoleiseen tullaan ylimenoväylän (kuoleman riitit) kautta. Kuolemaan tuleekin sen takia kaikin tavoin valmistautua - se oli vaarallinen ylimenopaikka ja sen ylitys turvallisesti sinetöi jatkuvuutesi.