Aiempien syksyjen haamut

Tällaisena päivänä kun uusi vuodenaika näyttäytyy kaikessa selkeydessään, mieleen nousevat aiemmat samat vuodenajat. Koen eksistentiaalista pohdintaa - lempiharrastuksiani koko aikuisikäni.

Lukion jälkeen syksyllä lähdin kotikaupungistani toiseen kansanopistoon vuodeksi oppiakseni kirjoittamaan. Jep: luovaan kirjoittamaan. Kotiinsa jäi ikävöimään tyttöystävä, mutta tapasimme viikonloppuisin. Viikkoisin katkoin napanuoraani ja hain ja sain hyväksyntää, ihailua ja ihastumistakin. Siitä on 14 vuotta. Olin kaksikymppinen ja mahdottoman onnellinen.

...Vuotta myöhemmin tyttöystävä oli historiaa, olin ahminut mm. Jean Genet'n tuotannon, käyttänyt huikean määrän monenlaisia päihteitä, ja seksuaalisia kokeiluja ja kokemuksia haalin kiireellä kasaan. Elin kuin viimeistä päivää ja harrastin paljon melankoliaa. Lopulta alkoi sitä runoakin syntyä, heh. Kolme tai kolme ja puoli kokoelmallista ovat tosin edelleen pöytälaatikossa, tai oikeammin, eh-heh, kaapissa.

Tänään, vanhan ystävän (moi vaan, Winnie Virus!) muistuttamana ja muutenkin näitä aamun mittaan pohtien, pohdin josko niihin runoihini vielä palaisin. Siitä huolimatta että vähän vähemmän syvälle kaappiiin on vuosien myötä kyllä syntynyt uudempaakin tavaraa. Mutta mutta: työkiireet, parisuhteen ylläpito... Se että rentoutuessaan haluaa vaan painua baariin eikä suoriutua yhtään mistään.

Nnoh. seitsemän vuotta sitten tällaisena syksynä palasin kotikaupunkiini Turkuun Tampereelta, jossa olin - uskokaa pois - asunut puoli vuotta nimenomaan etsiskelläkseni itseäni. Tampereelle lähtöä edelsi iso lähimmäissysteemien hajoaminen ja melko paljon kipua ja särkyä. Niin, ja sain graduni valmiiksi. Menin miettimään kuka olen ja miksi olen, ja tarttumaan runouteen kiinni. No, enpä juuri tarttunut. Mutta palatessani Tampereelta kauniisiin syyspäiviin tänne Turkuun olin samalla rakastunut. Seitsemän vuotta sitten olin viimeksi rakastunut.

Siitä ei koskaan tullut mitään. Sen ja tämän vuoden väliin mahtuu todellakin Paljon Kaikenlaista Monissa Maissa, mutta ei rakastumista, ennen kuin tänä keväänä.

Ja tänä syksynä on mietittävä, jatkuuko tämä tie ja minne.

Ja missä välissä annan aikaa sisäiselle runopojalleni?