Otsikkona on kysymys, joka kysytään vain jos jo aavistetaan,
että vastaus on "ei",
mutta johon kysyttäessä odotetaan ja toivotaan,
että vastaus olisi "on".
Rakas Pölhöni, Pölhö-rukka, on ns. kantapään kautta joutunut oppimaan
ja sisäistämään tuon yllekirjoittamani Suuren Viisauden, eikä enää kysy noin.
Joko antaa olla rauhassa, tai kysyy oikeammin ja rehellisemmin,
että mikä mättää.
Ja vastaan ja juttelen silloin mielelläni, kysyjähän sattuu - onnettomuudekseen -
elämään rakkaudessa tämän masennusharrastelijan ja toisaalta tuittupään kanssa.
Toivoa, että ystävä / tuttava vastaisi että "kaikki on hyvin",
on tottakai kovin ymmärrettävää.
Muunlaisissa, seikkaperäisemmissä vastauksissa kysyjä joutuu / joutuisi
kuuntelemaan, ottamaan kantaa, ja jopa - voi kauheaa - kenties auttamaan,
muillakin tavoilla kuin kuuntelemalla ja kenties kommentoimalla
(Edit: jotka sinänsä ja sellaisinaan voivat olla jo aikamoista ja vaativaakin auttamista,
tietty).
Herätäänpä nyt kuitenkin siihen, ettei suurinta osaa ympäristöä oikeasti kiinnosta.
Siis: Ei kiinnosta.
(Edit: Tai sitten kysyjän toive mutkattomasta vastauksesta tuntuu niin isolta,
ettei halua rikkoa sitä.)
Joten vastaamme: "kaikki on hyvin".
Minulta kysyttiin tuo kysymys ennen kysymättömältä tutulta taholta pari päivää sitten.
Sivuutin kysymyksen, ja pidin itseäni epäonnistuneena:
Olin epäonnistunut pitämään omaa väsymystäni piilossa tarpeeksi hyvin.
Tarkoitukseni pitää oma väsymykseni piilossa oli hyvä ja mielestäni erittäin perusteltu,
ja se siitä, päiväkirjakamaa,
mutta huom:
Mietittäisiinkö vielä tahoillamme vähän, mitä oikeastaan tehdään, kun kysytään:
"Onks kaikki hyvin".
Carrie Bradshaw -lopetuksella täältä tähän,
& Yours truly, -R
- - -
18 kommenttia
mopsi22
8.9.2008 22:03
Indeed!
"Masennusharrastelija ja toisaalta tuittupää". Voisin allekirjoittaa itsestäni tuon saman, kuten myös sen, että on tuo mieheni tuossa myöskin onnettomuudekseen tällaiseen rakastunut. Hän kysyy myös välillä, onko kaikki kunnossa tai onko jokin huonosti. Yleensä tyydyn toteamaan, että ei mitään uutta. Miten sitä kaikkia tuntemuksiaan edes voisi selittää välttämättä toiselle?
Simsalabim Jim
8.9.2008 22:45
Minulla ei ennen ollut tapana juurikaan kysellä ihmisiltä "onko kaikki hyvin". Sitten mieheni päätyi yrittämään itsemurhaa ilman että olin ennalta havainnut mitään oireita hänen masennuksestaan. Sen jälkeen pitkän aikaa kyselin mieheltäni neuroottisesti useita kertoja päivässä että onko kaikki hyvin, jotta vain toisen paha olo ei uudelleen jäisi huomaamatta. Vastaukseksi tuli aina, että kaikki on hyvin. Kunnes mieheni yritti itsemurhaa toisen kerran.
Pitäisi osata kysyä kiertoteitse eikä suoraan, niin voisi saada rehellisen vastauksen.
Rokkihomo
8.9.2008 22:49
Indeed. In deed.
martin
9.9.2008 01:24
Minä olen odottamassa.
LNwCoB
9.9.2008 09:42
Isälläni on tapana jopa itse vastata tuohon: "No miten menee? - Hyvin tietysti". Kyllä hän kestää senkin jos asiat menee huonosti, mutta ei ole aina niin helppo sanoa että eipäs kuulu. Mutta ehkä voisi välillä repäistä ja sanoa että tosi pahaa kuuluu. Kuulinpa joskus lausahduksen joka oli jotain sen tapaista kuin "Onko kaikki oikeasti hyvin vaiko vain 'kahvihuone-hyvin'...?"
Pidä huolta! Nimim. "minä ja monet kaltaiseni"
LNwCoB
9.9.2008 09:43
... että eipäs kuulu hyvää siis. En osaa taaskaan kirjoittaa...
stellagrrrl
9.9.2008 09:47
mulla ei ole tapana useinkaan kysellä tollaisia: like attracts ja knows like, ja sillattis, joten perusoletus on aina se, ettei asiat ole kovin hyvin.
toisaalta se antaa mahdollisuuden pieniin kultaisiin riemunhetkiin, kun saa kuulla spontaanisti, että "nyt on kaikki oikeastaan hyvin!" tms.
millikan
9.9.2008 13:06
"Silloin menee ihan hyvin kun ei vituta ihan kauheasti", summasi eräs tuttuni...ja vastaavasti toinen päätti ruveta vastaamaan tuollaisiin kysymyksiin rehellisesti, eli jos jokin meni huonosti niin hän myos sanoi sen...
kesäpoika
10.9.2008 20:59
Mulla on kyllä tapana vastata, mitä oikeasti kuuluu. Musta kertominen ei ole sama asia kuin vaatiminen. Niin että jokaiselle, joka on viimeaikoina kysynyt, mitä mulle kuuluu oon vastannut jokseenkin niin, että oon ollut masentunut, mutta et sinä sille voi mitään tehdä. Mitä sulle kuuluu?
Monessa huonosti voimisessa on kuitenkin tärkeämpää se, että toiset tietää mikä tilanne on, ja osaa luultavasti sopeuttaa omaa käytöstään siihen muissakin asioissa, eli että on tullut kuullksi, kuin se, että tahtoisi huomiota tai varsinkaan sääliä.
kesäpoika
10.9.2008 21:02
Muuten, miksi susta on hyvä asia osata tai ennenkaikkea pyrkiä peittämään sitä, että on väsynyt?
stellagrrrl
10.9.2008 21:47
tuntuupa siltä, että rehellinen vastaaminen tuollaisiin kysymyksiin on aina tietoinen päätös eikä se tule luonnostaan, mikäli on sisäistänyt edes perustavat sosiaalisen kanssakäymisen säännöt. ts. kaikilla ei ole varaa itsekeskeisyyteen, johon kuuluu huolilla toisten rasittaminen...
Rokkihomo
11.9.2008 14:54
Kesäpoika kirjoitti:
"oon vastannut jokseenkin niin, että oon ollut masentunut, mutta et sinä sille voi mitään tehdä. Mitä sulle kuuluu?"
Tuo on aika hyvä, heh. Ystävien kesken pitäisi toimia. Mutta mingling around... ehkä ei... (Kysymykseen väsymyksen peittelemisestä: Se oli tilannekohtainen juttu, jossa en missään nimessä halunnut nostaa omia kuulumisiani mitenkään esille.)
Paljon kommentteja.
(Täytyypä itsekin vielä vastata tuohon kysymykseen "oikeassa elämässä" vielä jotain muuta kuin yhdellä sanalla...)
LNwCoB
11.9.2008 20:51
Välillä voi ollakin hyvä, jos ihmiset kertovat ohimennen surullisiakin asioita - se voisi muistuttaa siitä, että pahoja asioita tapahtuu mutta samalla eletään eteenpäin. Välillä tuntuu siltä että kukin tahollaan vähän liikaa panttailee surullisia uutisiaan, ja lopputuloksena on harha, että "kaikilla muilla menee tosi hyvin ja minä vaan elän kurjuudessa".
Kiireisinä päivinä en edes pysty vastaamaan kysymyksiin mitä kuuluu tai mitä nykyään puuhaan. Aivot lyö jotenkin lukkoon: "Ei harmainta aavistusta..."
JPHki
11.9.2008 22:34
Rh, tärkeintähän on se pieni osa, jota kiinnostaa.
Stellargirl, ei ainakaan minua rasita kuunnella toisten huolia, olipa kyse läheisestä ystävästä tai vain työtoverista, eikä huolten kertominen minusta ole lähtökohtaisesti itsekeskeistä eikä kuormittamista. On arvokasta saada kuunnella ja koettaa auttaa. En ole kiinnostunut ihmisistä, joilla "menee aina hyvin", eli jotka eivät ilmaise mitään itsestään eikä heistä saa otetta. Tärkeää on myös voida iloita aidosti silloin kun on iloa ja onnea, osata puhua siitä ja jakaa ystävien-tuttavien kanssa. Se(kin) on yllättävän vaikeaa joskus.
Rokkihomo
12.9.2008 03:57
Kirjoitin monta vaihtoehtoista kommenttia tähän, mutta poistin aina yhden toisensa perään.
Palaan asiaan ja näihin aiheisiin omasta puolestani... ensi kuussa... jos muistan.
Ennen sitä: "Ei harmainta aavistusta..." on täydellistä! Vastaisin hymiöllä jos... olisin hymiöihminen.
Ja, JPHki, "On arvokasta..." Ettet vaan jeesustelisi nyt?
JPHki
12.9.2008 10:22
No mutta Rh, eikö se sinusta ole arvokasta? Sitä paitsi mä en pelkää jeesustelijan - mitä se sitten tarkoittaakin - leimaa. Siitä vaan, mutta ilman Jeesus Nasaretilaista, kuten tiedät!
Niin, kyllä se ihan oikeiden kuulumisten puhuminen ja kuunteleminen, olivatpa ne hyviä tai huonoja, on mulle elämän tärkeintä substanssia. Eikö kaikille? Tietenkin suuri osa tuttavuuksista on sellaisia, joissa ei mennä pintaa syvemmälle, ja se on ihan ok.
Joskus harvoin tulee töytäisseeksi jossakin ihmisessä sitä rajaa, missä hän vaihtaa kiusaantuneena puheenaihetta. Silloin voi hymyillä ja vaihtaa mieluisampaan aiheeseen. Tai korrektisti liueta paikalta. Eihän kannata pahoittaa mieltään jonkun ihmisen rajoittuneen henkisen kapasiteetin vuoksi.
Rokkihomo
12.9.2008 11:16
"Eikö kaikille?"
Ei. On myös ihmisiä jotka puhuvat ja puhuvat mutteivat juuri kuuntele.
Eriasteisia minä minä minä -ihmisiä.
(Se on tietty osittain "jo toinen tarina", mutta kuitenkin.)
JPHki
12.9.2008 11:20
Olet oikeassa.