Poikarakkautta ja Suuria ajatuksia

Aina ei tule muistaneeksi, miten paljon ulkonäkö vaikuttaa ihmisen elämään. Tai miten paljon elämä vaikuttaa ulkonäköön.

Mietin sitä tänään, kun näin bussiin nousevan juuri sen näköisen nuoren tytön, joka oli takuulla koulukiusattu. Sillä oli vähän halvat vaatteet, roikkuva tukka ja silmälasit, eikä se katsonut ketään kohti. Yritti melkein paniikinomaisesti uudelleen ja uudelleen työntää matkakorttia lukijaa kohti, vaikka siinä luki "suljettu", päästäkseen liukenemaan takaisin seinään, pois suorituksesta ja ihmisten edestä.

Olematon itsetunto huokui niin selkeänä ja niin kauas, että mietin pitkään, mitähän tuolle tytölle on tehty.

Ilman itsetuntoa elämä on täynnä vaikeita valintoja. Joutuu päättämään, kenen viereen matkan ajaksi istuu, kenen seuraan tuppautuu, vaikka tuntuu, ettei kukaan halua.

Tyttö ei valinnut minua. Mä olin ehkä liian saman ikäinen, ja väärää sukupuolta. Sehän olisi melkein flirttaus. Tyttö valitsi vanhan naisen.

Ylipainoinen saa kaupoissa huonompaa palvelua kuin normaalipainoinen. Vanhempi parempaa palvelua kuin nuori. Menestyvän oloinen parempaa kuin nuhjuinen. Hunnutettu nainen huonompaa kuin vapaa.

Hyvällä itsetunnolla varustettu parempaa kuin epävarma.

Ehkä se on juuri se tekijä, joka yhdistää nämä kaikki. Valta ja Laumajärjestys.

Mä olen aina ollut söpö. Lapsena mut miellettiin usein tytöksi, mutta kun mun vanhemmilla ei ollut tosi-mies-traumaa, en mäkään osannut sellaisesta loukkaantua. Oikeastaan tyttönä mua piti usein nimenomaan aikuiset. En muista, että toisille lapsille olisi tarvinnut koskaan korjata.

Ehkä lapset ei suhtaudu niin eri tavoin toisiinsa, ennen kuin esittelyt on hoidettu. Nimestähän se selviää. Ja tärkein selviää tavasta leikkiä.

14-vuotiaana mä keksin, että söpöys voi olla seksuaalista. En tiedä, miten erilailla olisin käyttäytynyt, jos olisin ollut edes vähän komea tai miehekäs. Vai olisiko se vaikutanut. Ainakin se olisi vaikuttanut siihen, miten muut minut näkivät.

Minä olin juuri sen näköinen, jolla on taattu paikka setä-homopoika -leikissä ja sitä mä sitten leikin. En ihan niin helppona kuin olisin voinut, mutta kuitenkin niin, että siitä tuli osa minua. Ja sellaisesta on vaikea kasvaa irti. Vaikea kasvaa aikuiseksi seurassa, jossa muut ovat aina aikuisempia ja oma rooli on olla kaikkea muuta.

On vaikea yrittää tulla otetuksi vakavasti aikuisena, kun näyttää edelleen siltä 14-vuotiaalta, joka sopii setien leikkikaluksi. Tiedän, etten voisi tulla poliisiksi tai poliitikoksi, siihen tarvitaan paljon vaikutusvaltaisemman näköinen ihminen. Ei mulla ole auktoriteettia. En voisi tulla presidentiksi, mutta toisaalta syytettynä oikeudessa voisin saada lievemmän tuomion. Sitä on oikein tutkittu. Mitä lapsekkaammat kasvot, sen lyhyemmät tuomiot.

Mä olen juuri sen näköinen, että olen vaaraton. Että ihmiset uskaltavat tulla lähelle. Että tulen kosketetuksi ja halatuksi, kommentoiduksi ja huomatuksi. Ihastelluksi, nipistellyksi ja taputelluksi. Mutten koskaan vakavastiotetuksi.

Rakas ei koskaan sano söpö tai suloinen. Se sanoo seksikäs, tai viisas ja älykäs. Siinä yksi syy olla rakastunut.

Opettelen välttämään sanomasta ihmisille asioita, jotka ne kuulevat joka tapauksessa.

Vapaus on näennäistä.

Kun aivojen tiettyjä kohtia ärsytetään pienillä sähköimpulsseilla, alkaa ihminen tuntea äkillistä halua liikuttaa raajojaan tiettyyn suuntaan. Kun rotan päähän kiinnitetään mielihyväkeskukseen ja liikkeistä vastaaviin aivokohtiin elektrodit, voi rottaa liikutella tietokoneen nuolinäppäimillä. Halu kääntyä vasempaan, mielihyvä. Halu kääntyä oikeaan, mielihyvä. Nuolinäppäin, enter. Ja rotta on onnellinen. Se menee juuri sinne minne haluaa ja se tuntuu hyvältä.

Mutta halu ei ole yhtä kuin vapaa tahto.

Kukaan ei valitse itse, mistä asioista saa mielihyvää ja mistä mielipahaa. Ne tulevat perittyinä, tai elämän opettamina. Mutta kukaan ei valitse mitä oppii ja miten.

Ihminen luulee itse valinneensa kumppaninsa järkisyin, vaikka oikeasti sen valitsivat feromonien aistimet, geenien yhteensopivuus ja "se jokin", tunteet, hallitsemattomat ja valitsemattomat. Se että osaa määritellä tarkasti mistä pitää, ei tarkoita että olisi valinnut pitävänsä juuri niistä asioista.

Jälkeen päin on helppo sanoa tehneensä järkivalinnan silloin, kun on onnistunut jossain. Mutta ei ihminen järjellään valitse, ja jos joskus valitsee, siitä jää katkeraksi. Tiedosta tulee ymmärrystä ja osa elämää vasta kun se on niin syvä, että tunteet vastaavat siihen. Ei äly ihmistä ohjaa, vaan se, mikä tuntuu oikealta.

Itsekkääksi kutsutaan ihmistä, joka saa suurimman mielihyvän asioista, jotka hyödyttävät häntä suoraan. Epäitsekkääksi kutsutaan ihmistä, joka saa suuremman mielihyvän välillisesti, tehdessään hyvää jollekin muulle. Kumpikin toimii samoin, valitsee sen, josta saatu mielihyvä on suurin.

Itsenäiseksi kutsutaan ihmistä, joka saa suurimman mielihyvän suorista palkkioista. Miellyttämishaluiseksi kutsutaan ihmistä, joka saa suurimman mielihyvän toisten antamasta palautteesta. Kumpikin valitsee samoin perustein, saa saman kemiallisen palkkion.

Itsekkyys, empaattisuus, auttavaisuus, ilkeys. Kaikki ne kuvaavat käytöstä, mutta mikään ei motiiveja. Syvimmät motiivit ovat kaikilla samat. Silti ne saavat meidät toimimaan eri tavoin.

Ominaisuudet kuvaavat ihmisen persoonaa, mutta eivät valintoja. Eikä persoonallisuus ole valittu. Sen perusteella ei voi tuomita, sillä kuka voisi kantaa vastuuta sellaisesta, mitä ei ole halunnut.

Vapaiden valintojen vähäisyys ei vapauta meitä vastuusta. Jokainen tietää itse, miten paljon voi itseään hallita ja missä kohtaa oman luonnon vastustaminen on liian tuskallista. Toisistamme me emme tiedä. Joku itsekäs ja ilkeä voi tehdä paljon useammin paljon vaikeampia, eettisiä valintoja kuin sellainen, jonka mielihyväkeskus on tehnyt elämän helpoksi.

Ei voi ottaa kunniaa siitä, mikä on lahjana annettu.

Musta on hassua katsella vierestä ihmisiä, jotka välttelevät niin kovin olemasta stereotyyppisiä homoja, etteivät huomaa tulleensa stereotyyppisiksi miehiksi.

Vappu. Me ollaan oltu paljon ulkona, eilen kallioilla istumassa ja juomassa siideriä ja kaljaa ja juttelemassa, ja siellä oli tosi mukavaa. Me juteltiin rakkaankin kanssa pitkään kahdestaan, kaikenlaisia syvällisiä ja mä rakastun aina vain syvemmin.

Yöksi tultiin omaan kotiin.

Tänään oltiin kaveriporukassa Ullanlinnanmäellä, perinteisessä vapunvietossa monen muun kanssa. Iltapäivällä käytiin kotona ja sitten kylässä alakerran poikien luona. Illalla pikkusisko ja kummityttö äiteineen tulee vielä käymään meillä. :)

Mun itse tekemä sima onnistui tosi hyvin. :) Kotona meillä on koristeena ilmapalloja, eri värisiä ja muotoisia. Serpentiiniä ei ostettu, se tuntui niin turhalta roskaamiselta. Ilmapallot kestää vähän pidempään ja niistä on muutakin iloa. Me ollaan vielä niin lapsellisia että pelataan niillä lentistä. Silkkiturkkikin leikki yhdellä pallolla, ja huomattuaan kuinka siinä käy se jätti muut rauhaan.

Mä kyllä luulen, että silkkiturkille jäi suureksi arvoitukseksi minne se ihana pallo äkkiä katosi. :)

Mä pidän tosi paljon ihmisistä. Musta on kurjaa olla yksin, toisten kanssa on aina parempi.

Musta on kivaa kävellä ruuhkassa. Musta on kivaa, kun joutuu seisomaan ratikassa, koska penkeillä istuu toisia ihmisiä. Musta on kiva jonottaa, että joku toinen pääsee ensin.

Musta on kivaa tulla kotiin, ja rakkaan kenkiä on telineessä sekaisin mun kenkien kanssa, ja sen takkeja on naulakossa. Ja keittiön pöydällä on tyhjä lasi, ja mä tiedän, että tässä se on ollut ja juonut. Toinen ihminen.

Mulla on kevättä rinnassa, housuissa ja kaikissa paikoissa. :) Tänään näin kesän ensimmäiset perhoset, kaksi keltaista ja yhden ruskean, jolla oli valkoista siipien reunoissa niin että näytti kuin se olisi ollut pitsiä tai jotain. :)

Leskenlehtiä ja sinivuokkoja oon nähnyt jo aiemmin, tänään jo valkovuokkojakin ja jotain sinisiä ja violetteja kukkia. En tiedä niiden nimiä.

On ollut lämmintä ja aurinkoista, vähän tuulista, mutta se on vaan hyvä. Tuuli kuivaa märän maan.

Rakkaan huulet on ihan vastustamattomat, mun tekee mieli pussailla koko ajan.

Televison Tanssi jos osaat -kilpailu alkaa olla lopussa, mä pidän peukkuja pystyssä Travisille ja toivon että se voittaa. :)

Mun omat varpaat ja polvet on toipuneet viimeisimmästä telomisesta ja leikkauksesta ja viiletän taas siellä täällä niin kuin ennenkin.

Hyvää kevättä kaikille!

Mun täytyy tunnustaa, etten ole erityisen huumorintajuinen. Mä hymyilen ja nauran kyllä aika paljon, sillä vakavamietteisyydestäni huolimatta oon ihan valoisa ihminen. Hymyjen ja naurujen syyt vain harvoin ovat huvittuneisuudessa, ne ovat ilossa tai yhteyden tunteessa.

En edes muista, milloin olisin ollut jostakin huvittunut.

Tykkään nauraa ihmisten kanssa, mutta en ihmisille. Vahingoniloa en löydä itsestäni ollenkaan, siihen olen aivan liian empaattinen. Tv:n ja elokuvien huumorista yllättävän iso osa perustuu siihen, että jotakuta sattuu, joku nolataan tai jollekin nauretaan. Se saa mut poikkeuksetta tuntemaan surua, enkä ymmärrä miksi kukaan voi nauraa.

Kyllä mä tiedän, ettei nauru ole ilkeyden merkki, mutta sille se silti musta aina tuntuu.

Mua naurattaa iloiset asiat. Pienet, arkiset tilanteet, joissa on jotain hellyyttävää. Eikä paljon mikään muu sitten nauratakaan.

Vakavamietteinen. Niin se vain on.

Ministereitä koskevat tekstiviestikohut ovat musta niin käsittämätön asia, että siitä on ihan pakko purkautua blogiin. Muuten sanon rumasti seuraavalle ihmiselle, joka kauhistelee viestejä. Ja kaikille, jotka ovat niitä käyneet lukemassa ja sitä kautta kannattamassa niiden julkaisua. Se on yksiselitteisesti väärin. Todella väärin.

Eduskunnassa istuu ihan oikeista rikoksista tuomittuja ihmisiä ja joku jaksaa kauhistella jonkun miehen viestejä omalle tyttöystävälleen? Eikö ihmisellä saa olla normaalia elämää, jos hänen työhönsä liittyy julkisuutta? Saako Hollywood-näyttelijä käydä vessassa? Saako elää normaalisti jos on hyvä laulamaan? Onko mahdollista olla kiinnostunut politiikasta ja silti tahtoa aikuisen ihmisen seksielämä?

Kenelläkään ei ole oikeutta kommentoida sellaisia yksityisiä asioita, joihin ei ole heidän mielipidettään kysytty. Ette te niitä ihmisiä omista, vaikka tietäisittekin niistä jotain mitä ei pitäisi. Ensin tirkistellään ja työnnetään oma nenä toisen yksityisiin asioihin, ja sitten kauhistellaan sitä mitä on nähty. Se on pahinta mahdollista tekopyhyyttä.

Tekstiviestien kauhistelemisen sijaan yhden jos toisenkin pitäisi olla peilin edessä istumassa ja miettimässä, että millainen ihminen minä oikein olen, kun olen ottanut oikeudekseni katsella jotain näin yksityistä. Mitä henkilökohtaisempaan on tunkeuduttu, sen suurempi pitäisi häpeän olla.

En ymmärrä!

Tästä on ollut niin paljon joka paikassa, että pidemmälle en pystynyt purkausta pidättämään. Tässä se nyt tuli.

Helpotti.

Hitaasti hämärtyvät illat ovat seksikkäitä. Tekee mieli suudella ulkona pitkään, ja mennä pusikkoon.

Huomenna silkkiturkki pääsee kokeilemaan metsästyskoiran elämää. Me mennään metsään harjoittelemaan jäljestystä, tai oikeastaan kokeilemaan, jos silkkiturkilla olisi siihen viettiä. Tänään käytiin tekemässä jälki, vetämässä vereen kastettua sientä narussa pitkin maita ja mantuja.

Toivottavasti kukaan ei käy sotkemassa sitä yön aikana.

Päivässä ehtii niin paljon enemmän nyt kun illat ovat pidentyneet ja kesäaika alkanut. :)

Pikkusisko lähti takaisin varavanhempien luo. Tulevaisuussuunnitelma on vielä auki, mutta sen verran on päätetty, että sisko tulee meille, kun pienokainen syntyy. Asuvat ainakin niin kauan, kun sisko imettää. Ja sitten katsotaan, mikä on tilanne. Jos vauvan päähoitovastuu jäisi meille, ja sisko pääsisi takaisin kouluun. Tulisi kun haluaa. Tai hakisi vauvan, kun haluaa. Siksi ajaksi kun jaksaa. Ja toisi sitten takaisin.

Jos sisko malttaa pientä jättää. Emmekä me voi vielä edes yhtään tietää, kuinka vaativa pieni hänestä tulee.

Se on aika outo ajatus, vaikka onkin itsestäänselvyys, että vauva on ihan oikea ihminen. Että ei ole olennaista "kumpi" hän on, tai onko terve, vaan Kuka hän on.

Musta tuntuu, että olen jo rakastunut. :) <3

Totuus on subjektiivista. Siitä ei pääse yli eikä ympäri.

Ihminen on niin rajallisten aistihavaintojen orja, kaikesta hienosta tekniikasta huolimatta, ettei todellisuus aukene ihmiselle tutkien.

Se ei tarkoita sitä, etteikö aistittavia asioita voitaisi hahmottaa tarkastikin, ja on paljon ihmisiä, joiden mielestä muulla ei ole väliäkään.

Sitten on meitä hurahtaneita, jotka olemme ihan oma lukumme.

Akateemisilla aloilla arvioiden mä olen enemmän humanisti kuin kovien tieteiden kannattaja, vaikka fysiikka onkin kiehtovaa. Tosin ne fysiikan kiehtovat asiat ovat varsin filosofiapainotteisia, ideoita, joiden olemisen mahdollisuutta on laskettu, väännetty ja käännetty, kunnes siitä tulee teoria, vallitseva tai jo ohitettu, uudelleen laskettu, paranneltu.

Mä tahtoisin olla se, joka saa kehittää niitä ideoita ja uusia totuuksia, joita sitten lähdetään metsästämään, muiden voimin, ja sillä välin minä saisin kehitellä jo seuraavaa teoriaa.

Ajattelu on kiinnostavaa, mutta sillä ei saa aikaiseksi muuta kuin filosofiaa.

Tosin mä oon tehnyt päätöksen olla olematta akateeminen ollenkaan. Kokisin vääräksi mennä kehittämään itseäni, kun samaan aikaan on olemassa ihmisiä joita voisin auttaa, ja joiden auttamiseen mulla on kutsumus.

Itseäni voin kehittää iltaisin ja viikonloppuisin.