Too easy

Voi kauheeta sentään, opetan tämän viikon niin mukavaa luokkaa, että pieni ihminen tässä kohta luulee pitävänsä työnteosta. Vaikka, noh, eihän se edes siltä tunnu, työnteolta siis, kun oppilaat ovat ystävällisiä, hyvin kasvatettuja, iloisia sillee elämänaidoniloisesti, tykkäävät olla koulussa, tulevat luokan sisällä toimeen keskenään jne.

Voin oikeasti keskittyä opettamaan. Tulee suorastaan huono omatunto, jos mennään opettajanoppaan mukaan, kun tuon luokan kanssa voisi keksiä kaikkea out side the box -juttuakin (joskin opeoppaat kyllä aika kattavia ja monipuolisia juttuja sisältävätkin, eip siin mittää).

Tuli eka maisteripalkkakuittikin, ja että aijjai on mannaa katsoa kun saa kandiin verrattuna samasta vastuusta ja duunista 35 % parempaa palkkaa. Vielä ajallaankin, että saan tammi- ja helmikuun laskut tosta maksettua ja jää vähän ylikin loppukuun elämiseen (ei kyllä paljoa, mutta psykologinen merkityskin on iso :).

Nälkä on kyllä koululounaasta huolimatta aina kotiin päästyäni. Liekö tulee niin paljon käveltyä, seistyä ja aivoja rasitettua, että lounas kuluu alta aikayksikön.

Huokaus, tuollaisen luokan kun saisi itsellekin joskus, ilman häiriköitä saati oikeasti vittumaisia moniongelmaisia lapsia vielä moniongelmaisita perheistä. Eihän se lapsen vika ole, että on elämä päin vittua, mutta...ope sen kanssa joutuu sitten kärsimään.

Nooh, nyt tummaa pastaa napaan kasa ja sitten eka vapaailta liikunnasta ja töistä :)