Mainitsin äidilleni halustani alkaa matkustaa. Sanoin myös, että liftaamalla voisi joitakin etappeja taittaa. Hän totesi suoraan päin naama, että olen niin HYVÄUSKOINEN ihminen, ettei hän ainakaan uskaltaisi päästää minua liftaamaan. Vieressä istunut ystäväni yhtyi mielipiteeseen välittömästi.
Olen kuulemma hyväuskoinen, sinisilmäinen ja luottavainen. Toki ystäväni totesi luottavaisuuden olevan oikein mainio ominaisuus, ja maailmakin olisikin parempi paikka, jos kaikki olisivat yhtä luottavaisia kuin minä. Voi kuulemma vaan saada siipeensä jossain vaiheessa.
Minä kun en mielestäni ole mikään sinisilmäinen tai hyväuskoinen! Luottavainen ehkä, sen voin myöntää, mutta silti! Iski kriisi: voinko enää luottaa itseeni ja arviointikykyyni, jos äitinikin pitää minua liian hyväuskoisena ihmisenä?
3 kommenttia
martin
21.12.2007 23:27
Älä epäile äitiäsi. Äidin sana on laki!
JPHki
21.12.2007 23:43
Voit tulkita tilanteen myös näin: äidit ovat aina ylihuolissaan pikku pojistaan, ja vieressä ollut ystäväsi vain myötäili ollakseen äidillesi mieliksi. Kuulostaako paremmalta?
mopsi22
22.12.2007 00:11
Ystäväni kyllä jatkoi autossa kotimatkalla...ja hän tuntee minut (liian) hyvin, jotta voisin unohtaa täysin hänen kommenttinsa...hmm?