• mopsi22

Politiikkaa

Polttoaineen verotus kiristyy (?!): bensalle lupaavat hieman alle 10 % ja dieselille 14 % korotuksen. Kuten julkisuudessakin todettu, on odotettavissa kuljetuskustannusten nousun siirtyvän kulutushyödykkeisiin; siis myös ruoan hintaan.

Sähkön hinnannoususta on ainakin oma yhtiöni ilmoittanut, mutta lienee yleisesti nousussa muillakin yhtiöillä.

Oma vuokarani nousee taas (hemmetin vuosittainen indeksikorotus!) vuoden alusta muutaman kympin.

Autoilevan ja ruokaa syövän, yksityiseltä sektorilta vuokraavalle ja oman sähkönsä maksavalle opiskelijalle ovat em. ihan mukavia lisämenoja elinkustannuksiin. Sitä nauraa partaansa opintorahan korotukselle (noin 40 € miinus verot, tulee voimaan syksyllä 2008), kun tuon summan syö yksistään jo vuoden 2008 vuokrankorotus. Saan suurinta mahdollista tukea (opintoraha+asumislisä), jotka tekevät yhteensä verojen jälkeen (10%) noin 437 €/kk (ensi syksynä noin 475 €). Ei tuolla elä (vuokra yksistään vuoden alusta 477 € ja siihen päälle sähkö+kotivakuutus+puhelin+netti+televisiolupa).

Vituttaa vaan, kun valtio ei tarpeeksi anna, mutta sitten rankaisee työnteosta opiskelijaa, joka yrittää omatoimisesti kattaa peruselinkulujaan (ja maksaa myös niitä veroja). Se mitä saa tuen lisäksi tienata vuodessa, on aika mitätön summa.

Jo pelkästään ruoka, jos haluaa syödä terveellisesti esim. paljon hedelmiä, salaatteja, kalaa ja kanaa, lohkaisee ison osan varoista. Toki viinin voisi useammin jättää Alkon hyllyyn.

Ärsyttävää elää opiskelijana...vaikka elintasoni ihan mukava onkin.