Olen kiinnostunut miehistä, vaikka en näe mitenkään mahdottomana elämää naisenkaan kanssa. Rakastun kehen rakastun, ei se sukupuolta katso. Nyt olen kiinnostunut eräästä miehestä, vaikka en olekaan hirveän optimistinen tulevaisuuden suhteen.
Olen aina myös halunnut perheen (ainakin entinen minäni halusi suuren perheen, mutta olen muuttunut sen jälkeen, itse asiassa moni entinen "totuus" on muuttunut).
Heräsin tänään jostain syvältä tulevaan ajatukseen, että jos pariudun miehen kanssa, ne ehkä saa koskaan itselleni lapsia. Olen asian tajunnut, mutta en kuitenkaan. Siis nyt kun olen ensimmäistä kertaa sähläämässä ihmissuhteen kanssa, realisoituu se mahdollisuus, että saatan elää elämäni ilman biologisia lapsia. Tulevaisuuteni isoisänä jää siis valtiovallan armon varaan.
Kamala ajatus...
Haluanko elää ilman jälkikasvua? Onko mahdollista saada molempia ilman hirveää onnenkantamoista?
4 kommenttia
Christian
2.3.2008 12:12
Olen miettinyt samaa kysymystä paljon... Tulee jotenkin hyvä mieli, kun huomaa muiden miettivän samoja asioita, joita itse pähkäilee omassa pienessä päässään.
Ehkä sitä täytyy vain antaa elämän viedä.
JPHki
2.3.2008 12:34
Onko sun sisaruksilla lapsia tai onko ehkä tulossa? Mä olen ajatellut, että olen veljenpoikien (1,5-v ja 0,5-v) elämässä läsnä mahdollisimman paljon. Lisäksi ystävälläni on neljä aivan mahtavaa lasta, joista vanhin on kummipoikani. He asuvat kaukana, joten on jatkuva harmi, että näen heitä niin harvoin. Adoptio ei olisi mahdoton ajatus, mutta se on yhteiskunnan armon varassa, niin kuin sanoit. Olemme puoliskon kanssa miettineet, mahtaako adoptiolaki muuttua ennen kuin olemme liian vanhoja adoptoimaan. Kenties ei. Sä olet niin nuori, että varmasti ehdit.
mopsi22
2.3.2008 14:01
Kaksi siskoa on, toinen onnellisesti lepakkona (ja mahdollisuus biologiseen synnytykseenkin) ja toiselle on tulossa toinen lapsi nyt kk sisään. Odotan kyllä, että adoptiolakiin jonkinlainen muutos tulee seuraavan 10-20 vuoden aikana. Jos ei, pyrin itse eduskuntaan sen säätämään ;)
Mutta elämä vie, minkäs sille mahtaa. Ollaan nyt toistaiseksi vielä "passiivisesti" kyydissä, eikä murehdita lapsia, ennen kuin on edes joku aikuinen, jonka kanssa jakaa tätä elämää :)
arkadas
2.3.2008 15:19
Henkilökohtainen isyys ei ole oikein koskaan kiinnostanut... Lieneekö taustalla "omakohtaiset" kokemukset. Tosin kolmella veljelläni (joista yksi on jo kuollutkin) on tuota jälkikasvua ja heilläkin jo omia lapsia, joten suvun säilyminen ei ole minusta pelkästään kiinni - jos nyt kukaaan sitä odottaakaan. Toisaalta puolisoni puolelta sukua riittää myös, joten se ei ole ongelma myöskään... Ystäväpiiriimme kuuluu lapsiperheitä, joissa voi käydä leikkimässä lasten kanssa tai hoitamassa lapsia, jos siltä tuntuu... ;)