Noniin:
a) viesti lähetetty ohjaajalle, että hei, haluun tohtoriksi,
b) homoglobiinin vapaamuotoinen hakemus kirjoitettu ja tapaaminen maanantaina merkitty kalenteriin,
c) huomenna luennolle kehitysmaiden taloudesta ja uusista mahdollisuuksista (kirjastossa 12-16),
d) maanantaina ekaan jumppaan,
e) saksan tunnit aloitettu,
f) tiistaina Koululla luento sosiaalisesta pääomasta,
g) pääsin työelämän ja henkilöstöasioiden kurssille, joka kouluttaa henkilöstöjohtamistavoitteideni kannalta juurikin kiinnostavasti niin oikeudellista, sosiaalista ja psykologista puolta henkilöstöasioista. Hakijoita oli 252.
Lauantain ja tiistain tunnit ovat kaikkien altavastaajien sankarin, henkisen mentorini ja köyhyydestäni jatkuvasti (=ärsyttävästi) huomauttelevan A:n minulle esittämiä. Kehitän itselleni sosiaalista omaatuntoa kaikkia vähempiosaisia kohtaan. Huolestuttavaa ihmisenä ja tiedostavana oliona kasvamista. But I kinda like it.
Jumppa nyt piti jo alkaa, mutta kamu sairastu ja mä hannaan ku en yksin uskalla.
Väikkäriin en vielä virallisesti pääse, koska en oo maisteria ottanu ulos. Ei se kuitenkaan työtä kai estä aloittamasta?
Homoglobiini vähän arveluttaa, kun en ole niin sosiaalinen. Tai olen, mutta se tarvitsee löytää jostain. Onneksi lepakkoystäväni tulee mukaan :P Esiliina, esiliina...
___
edit: hmm, tää bloggaus on niinku mulle kirjallista evidenssii, ku kaipaan jotain niinku semmosta vahvistusta sille, et vaiks selkä on liimaantunu sohvaan, nii oon jotain saanu aikaanki :)
tää on tää paradoksi, et mitä enemmän tekee, sitä enemmän saa aikaan juttuja, mut ei tunnu, et olis yhtään vähemmän aikaa käytettävissä, päinvastoi. Maatessa päivä menee vauhdilla, edellistä ei muista ja seuraava tuntuu merkityksettömältä. Kyllä työ miehen onnellisena pitää, että ei toi vanha kansa iiiihan väärässä oo ollu :)
__
oh ja tajusin juuri, thanks to the lord all mighty feissille, että serkkuni on muuttanut Riikaan. Naisen perässä tietysti...mukavan naisen onneksi. Huoh. Sinne meni sekin serkku :S
