Olenkohan jotenkin lähtökohtaisesti kyyninen paska?
Näen maailman jossain määrin kujanjuoksuna, jossa kaatuminen tarkoittaa sitä, että elämä saa sinut kiinni. Sen jälkeen pystyyn rämpiminen ja pakeneminen on vaikeaa.
Aika hengästyttävä maailma, jos näin on.
Oman elämän kohdalla tämän huomaa, kun momentum ja tekeminen hidastuvat ja alkaa olla aikaa ajatella. Siis alkaa olla liikaa aikaa. Pysähtyminen ja elämä alkaa saavuttaa jälleen.
Tästä olen jauhanut kyllä monessa muodossa ja useammassa eri kohdassa.
Ehkä se pohjalla oleva kysymys tällä matriisilla on siinä, että onko elämässä olevat asiat aina vain täytettä, jotka pitävät meidät kiireisinä? Onko niillä sinällään merkitystä, vai ovatko ne vain olemassa, jotta ei olisi tyhjää? Onko sama, neulonko 100 km mittaista kaulahuivia vai teenkö ihmisoikeustyötä, kunhan täytän aikakiintiöni jollakin muulla kuin vain olemisella?
Tämä ajatuskulku kääriytyy jossain määrin kokonaisuudessaan elämän mielekkyytteen. Onko millään sinällään merkitystä suhteessa kokonaisuuteen tai suhteessa muihin osasiin vai ovatko ne kaikki vain ihmisen lähelleen haalimia asioita ja tekemistä, jotta yksilö ei vain olisi.
No, ehkä pohdintani on tosiaankin yksipuolisen kyynisnegatiivinen konstruktio. Ehkä minulla ei ole tarpeeksi turhaa tekemistä, koska olen tässä ajattelemassa tällaisia turhuuksia.
3 kommenttia
martin
29.5.2009 01:24
Jos ei aika (kirjoittaisin mieluummin elämä) ole täynnä (en kirjoita täytetty) mielekkyyttä, voi vaikka hirttäytyä. Elämä on joka tapauksessa täynnä mieltä, koska on muita ihmisiä.
Tarkoittamasi "vain oleminen" on teoreettinen konstruktio, sillä se on kuolemaksi.
Me luomme asiat täyttäen ne itsessämme mielekkyydellä. Elämä on siis täyttä ja kaikella on merkitystä.
boy84
29.5.2009 16:57
Osasit kyl taas summata hyvin fiiliksiä mitä itekin aika paljon viime aikoina oon pohtinu. Elämäs on koko ajan hirvee meno päällä ja mukavaa, hyviä kavereita ja kaikkee on täytteenä, mut auta armias kun on yhden illan kotona (joskus jopa suunnitellusti rentoutuu)
TYHJYYS
Heti hirvee pohdinta miten perseellään elämä on ja miten vituttaa....
Sit taas mennään eikä muisteta kunnes seuraavan kerran pysähdytään.
Kerropa kun keksit ratkaisun ongelmaan, mäkin haluan löytää sen.
Aboa
30.5.2009 12:55
Hui, kuulostaa pelottavalta maailmankuvalta. Mutta jollain tapaa tunnen sen, koska pupuni ajatuskanta oli tavatessamme aika paljon samankaltainen. Ehkä se on luonnekysymys? Minusta taas pelkkä oleminen on kivaa. Tai ehkä olen vain jo menettänyt kykyni kysyä suuria ja ryven omassa keskiluokkaisuudessani. En tiedä.
"Hukassa on hyvä paikka."
-Kari Hotakainen-