Helsinki on kiva kaupunki - jos on varaa siitä nauttia. Kaikki on kallista, joka paikkaan täytyy "lähtemällä lähteä", elämä on kiireisen oloista (huom. oloista) ja kaupunki on oudolla tavalla persoonaton. Jos olisi varaa asua keskustassa ja aikaa ja rahaa nauttia kaikesta kaupungin tarjoamasta, olisi Helsinki mitä mukavin paikka. Opiskelijalle se on vähän tyyris.
Kuitenkin kaikki asukkaatkin ovat persoonia, ja he jopa juttelevat kyllä, jos vain suunsa avaa. Näin huolimatta siitä, että katsekontakti on ankarasti pannassa. Kaupunki on niin fyysiseltä kuin henkiseltä ja kulttuuriseltakin kannalta niin ihanan monimuotoinen ja -tasoinen, että sinne voisi kasvatustieteilijä hukuttautua :) Ensin täytyy vain opetella kaupungin tavat ja toiminta.
----------------------------------------------------------------
"Isäntäni" vierailun ajan luonnehti minua seuraavanlaisesti (ja kaikki hyvällä, kai ;):
"iso ja vahva" (mitäs meni melkein putoamaan sängystä, täytyyhän sitä nyt ottaa koppi)
"kylmä ja analyyttinen" (taisin istua aika hiljaa koko viikonlopun 8| )
"sisäänpäin kääntynyt" (no joo, myönnän olevani tarkkailijaluonne, olen tottunut siihen, että voin vetäytyä syrjään ja tarkkailemaan tilannetta etäältä...opeteltavaa minulle siis hypätä keskusteluun tuntemattomien kanssa...tai no, ei niin tuntemattoman kanssa :)
"lämmin" (no olen!)
"ihana" (no joo...)
""lähihoitaja"" (mitäs sairastui isäntä kesken kaiken, totta kai huolehdin ihmisestä...vaikka sitten ottamalla syliin, kun maailma tuntuu kaatuvan päälle.)
----------------------------------------------------------------
Vitutusta aiheutti kiireellinen lähtö: unohdin opiskelijakorttini. Onneksi menomatkalla bussin setä oli kiltti ja päästi opiskelijahinnalla. Tulomatkalla taas...grrr!
Ostin lipun isännän opiskelijakortilla (ja ei, ei ole moraalitonta, koska olen itsekin opiskelija) ja toivoin, että etukäteen ostettu opiskelijalippu ei antaisi aihetta kuskille kysyä korttia.
Väärin!
"En voi ottaa tätä lippua vastaan ilman opkorttia"
"Ai, no mitäs sitten?"
"No tämä lippu on voimassa kuukauden, mutta nyt teidän täytyy ostaa normaalihintainen aikuisten lippu."
"Aha..."
Joten matkasta, jolle ostin etukäteen opiskelijahintaisen lipun 16.90 €, jouduin bussissa maksamaan vielä täyden hinnan 33.80 €. Paluumatkasta maskoin siis kolmikertaisen hinnan. Eikä minulla mitään ylimääräistä rahaa ole samperi! Meni viikon ruoat tossa. Ja tiedän, oma moka. Paluumatkan naiskuski oli mukava ja asiallinen, eikä se hänen syynsä ole. Häntä vain oli mukava kirota mokastani, hiljaa itsekseni tietysti :)
Kotimatkalla iski herkkä hetki. En oikein vieläkään tiedä, miksi itkeä tihrustin melkein tunnin. Ehkä se oli vain ahdistusta siirtymisestä mukavasta huolettomasta olemisesta takaisin arkeen, siirtymistä maailmasta toiseen. Tai sitten isännän jättäminen yksin elämänsä pariin, elämän, josta hän pitkään tilitti tuntojaan. Olisin mielelläni auttanut häntä enemmänkin, nyt vain olin lämpimänä sylinä lähellä.
Olen näemmä aika herkkä. Ei kai empatiasta haittaa ole? Tosin pelkään ensimmäistä omaa luokkaani ja sitä oppilasta, jonka elämä on niin syvältä, että murehdin sitä sitten ympäri vuorokauden.
Niisk...
edit: haa, meinasi unohtua yksi luonnehdinta :)
"kermaperse" (no jos haluaa käydä suihkussa aamulla JA illalla, niin ei se nyt niin kamalaa hienostelua ole, eihän...ja en mennyt, kun kiellettiin...käperryin sänkyyn sitten purkamaan oloani...)
