Tässä on kohta eka viikko takana.
Oma luokka on sellainen enkeliryhmä. Toki vaatii vähän jämerää otetta, mutta olen törmännyt samalla outoon uuteen ilmiöön.
Tarvitsisi opettaa jotain.
Mitä outoa tässä nyt sitten on, opettaja kun olen? No se, että Turun lapset ovat niin levottomia, että menee kaikki aika sijaisena kurinpitoon. Nyt kun on oma luokka (no melkein)maaseutukoulussa ja oppilaat ovat rauhallisia ja säihkyväsilmäisiä niin minulle jää oikeasti_aikaa_opettaa, jopa suuresta ryhmästä huolimatta niitä yksittäisiä avuntarvitsijoita.
No, nyt täytyy alkaa hio niitä rautalangastavääntämistaitoja. Meinaan jos lapsi ei jotain laskua ymmärrä ja sen on viiteen eri tapaan yrittänyt hahmotella, näyttää, ja osapuilleen laulaakin, on sitä eväät vähissä. Duudidaa, sitähän tässä kuitenkin ollaan tekemässä, opettamassa :)
Ja apuna ovat kaksi ihanaa avustajaa.
_____
Työryhmät jaoin tänään. Saivat osakseen innostuneisuutta. Luokka onkin täynnä sellaisia oppilaita, jotka tykkäävät hoitaa ja tehdä asioita ja pitää luokka kunnossa. Mikäs siinä opettajan ollessa.
Eräätkin tytöt tulivat maanantaina kolmen jälkeen (koululla aloitetaan aamut ysiltä ja monesti päivät venyvät kolmeen asti oppilaillakin) kesken opettajankokouksen kohteliaasti huomauttamaan, että unohdin antaa heille läksyt! Mitkä oppilaat tulevat muistuttamaan koulun jälkeen, että läksyt jäivät antamatta?! Eihän mun tarvii kohta huolehtia mistään enää :)
Positiivista on myös se, että touhutohinasählärioppilaat tunnistavat omat piirteensä niin hyvin, että ryhmäjakoja tehdessä toteavat, että me emme voi olla samassa ryhmässä. Harvat neljäsluokkalaiset ovat vielä sellaisia, että oikeasti toteaisivat jotakin tuollaista.
No, ikävä tulee luokkaa joulun aikoihin, ihan varmasti. Ja vasta neljä päivää olen siellä ollut...
