Ekaluokkalaiset, siis 7-vuotiaat lapsoset, ovat toisaalta aivan mainioita, toisaalta rasittavia.
Elämäniloa ja ihmeellisiä juttuja riittää. Kysyt jotain niin saat vastauksen ainakin viiteen eri kysymykseen. Et tosin siihen, jonka esitit. Pienetkin asiat ovat hauskoja/ihmeellisiä/elämyksiä jne. Energiaa on pienen kylän verran.
Rasittavia lapsoset ovat oikeastaan samoista syistä. Energiaa on niin, että itse hengästyy. Keskittymiskyky on olematon. Pienetkin asiat saavat maailmaan nurinpäin. Kysymykset saa esittää todella rautalangasta vääntäen.
Olen opettajana toiminut ekaluokkalaisten kanssa lähinnä liikuntatunneilla. Viimeksi tänään sain taas muistutuksen lapsosten nuoresta iästä. Avustaja ei huomannut kertoa, ettei ko. luokan tapoihin kuulu, että jokin joukkoe voittaa. Mukavan viestin päätteeksi totesin toisen joukkoon tulleen ensimmäiseksi maaliin ja voittaneen kisan.
Virhe.
Toisessa joukkoeessa (5 oppilasta) kaksi alkoi itkeä ja loput mutisivat partaansa kädet ristissä rinnuksilla. Ei muuta kuin paikkaamaan "virhettä". Sai taas lässyttää ihan tarpeeksi. Tokenivat kyllä äkkiä ja saatiin seuraava peli käyntiin - siinä ei sitten voittajia ollutkaan.
Muutenkin tämänkertainen sijaisuus oli kiinnostava kaksipäiväinen. Olin ensimmäistä kertaa pienessä kyläkoulussa ja opetin yhdysluokkaa, siis luokkaa, jossa on kaksi tai useampia vuosiluokkia samassa.
Muutaman kymmenen oppilaan koulussa aisti henkilökunnan ja oppilaiden välillä erilaisen vuorovaikutuksen, kuin suuremmissa kouluissa. Keittäjäkin oli samassa pienessä ruokailutilassa touhuamassa ja lapset juttelivat hänen kanssaan siinä kuin kavereidensakin kanssa.
En ole koskaan ollut satojen oppilaiden yksikköjen kannattaja ja nyt olen sitä vielä vähemmän. Pienessä yhteisössä koko henkilökunta pystyy auttamaan yksittäistä oppilasta, varsinkin kun ryhmäkoot ovat järjen rajoissa. Voisin hyvinkin viihtyä 100 tai alle oppilaan koulussa opettajana.
