Mopsi's

Tuore heterotuttava ja äiti (gotta love the categorizing) on koukuttanut itsensä netin vauvakeskustelupalstoihin. Kasvatusihmisenä olemme toki molemmat kiinnostuneita siitä, mistä työmaamme lähtee liikenteeseen, millaisissa käsissä nuoret vesat kasvavat ennen koulua.

Tyylipuhdas näyte vauva.fi-sivuston keskustelusta:

"Palstan vastaus on, että tue miestäsi, kyllä se perhe huutoa kestää. Voisitko ap miettiä, miltä tuntuu olla se poika, jota isä koko ajan kohtelee väärin. Poika saa sellaisen miehenmallin, että epäoikeudenmukaisuus on samaa kuin aikuisuus. Luuletko, että poika haluaa olla isona samanlainen kuin isä vai valitsee esim. homouden siinä vaiheessa, kun seksuaalisen identiteetin etsinnän aika on."

Eikö ole hienoa logiikkaa! Huutava epäoikeudenmukainen heteroisä saa pojan valitsemaan homouden, kun poika ei tietystikään halua olla huutava ja epäoikeudenmukainen hetero.

Hianoa joskus todeta, että oikeasti ihmiset ovat monesti juuri niin...niin...(kauniisti muotoiltuna) erilaisia, kuin on itse pelännytkin.

Miten opettaja saakaan erinomaisen yhteiskunnan täysin läpileikkaavan näkemyksen. Pelottava ammatti, sen vaan sanon.

Tuli tässä taannoin mieleen, homoporukassa elokuvaa katsellessani, että olen oikeastaan omalla tavallaan etuoikeutettu kuuluessani monimuotoiseen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön.

Ymmärrän erilaisuutta eri tavalla ja kykenen kohtaamaan erilaisia ihmisiä eri tavalla kuin ehkä tavallinen valtavirtalainen (jos kukaan meistä oikeasti on vain valtavirtalainen; eiköhän kaikilla ole joku alaryhmä johon kuulua?).

Viimeaikoina olen ollut enemmän kontaktissa erilaisten sukupuolivähemmistöjen edustajien ja asioiden kanssa. Minulle outoa aluetta ja ehkä vähän "töllistellen" suhtaudun vieläkin. Sitten tajuan, kuinka luontevaa minulle loppuviimeksi, verrattuna siihen valtavirtapulliaiseen, on keskustella politiikasta miehen kanssa, joka näyttää paremmalta naisten vaatteissa kuin monet naiset, tai ihmisen kanssa, joka on läpikäymässä fyysistä sukupuolenkorjausprosessia. Tunnen useammankin valtavirtalaisen (viljelen termia), jotka olisivat solmussa pelkästään sen takia, etteivät tietäisi miten suhtautua vieressä istuvaan ihmiseen.

Ja tässä kohtaa paino sanalle ihminen. Sellaisiahan me kaikki olemme, huolimatta siitä mikä leima otsassamme on. Maalaisjärjellä päästään pitkälle, vaikka ei ihan varma olisikaan, mistä kaikesta voi keskustella. Kulttuureilla kun tuppaa olemaan erilaiset keskustelutavat ja sopivat keskustelufraasit, tabuista puhumattakaan.

Tyytyväisyyteni alakulttuuriin kuulumisesta realisoituu kiertäessäni eri kouluissa töissä. Osa opettajanhuoneista on masentavan heteronormittuineita ja osa jopa karikatyyrisiä heterohelvettejä. Pahinta koko asiassa on, etteivät ko. ihmiset tajua asiaa itse mitenkään.

Säälin oppilaita.

Pohdinkin taannoin, että miten mahtaisivat suhtautua opettaja ja koulu, jos oppilaille tarjottaisiin drag-show, asiallisesti ja lapsille suunnatusti tietenkin. Lapset ihastuisivat, mutta aikuiset liittäisivät asiaan ylimääräisiä merkityksiä, joita ovat imeneet itseensä kyseenalaisista lähteistä ja huhupuheista. Lapset ottaisivat asian teatterina, esityksenä, mitä drag onkin ja jollaisena se minun mielestäni pitääkin ottaa. Näen vain silmissäni tabloidiotsikot...

Heterohelvetti on osuva termi.