Eilen illalla sain luettua loppuun Orham Pamukin kirjan Istanbul. Se kertoo murheellisesta, köyhästä, saastaisesta kaupungista kirjailijan omanakuvana. Kirja oli aika tylsä. Ehkä odotin perinteistä läntisin silmin katsottua orienttia, jota Pamuk nimenomaan välttelee.
Kirja vertautui sitä ostaessani mielessäni Amos Ozin teokseen Tarina rakkaudesta ja pimeydestä, jonka luin jokin aika sitten. Se kertoi Jerusalemista ja juutalaisuudesta huomattavan mehevämmin kuin Pamuk Istanbulista ja muhamettilaisuudesta.
Uusimmassa Historiallisessa aikakauskirjassa oli muuten esittelyjä suomalaista orienttia käsittelevistä kirjoista. Mukana olivat Klingen savolaisen säätyläistön valistustehtävää iisalmelaisen pappilan näkökulmasta käsittelevä Iisalmen ruhtinaskunta sekä Lappeenrannan ja Pohjois-Karjalan historiikit.
Länsisuomalaiselle kaikki Tampereen takana oleva on jo sangen eksoottista itää.
